9.

1.2K 93 27
                                    

Taehyung pov.

".. Bambam oli mun paras kaveri aina ysiluokan vikaan päivään asti. Bambam toi mulle ees vähän turvaa ku mua vastaa oli tusina. Sain siis yhen ystävän ja tusina kiusaajaa."

Alan muistella niitä vanhoja hyviä aikoja, ja kyyneleet pyrkivät silmiini mutten anna niille valtaa.
Tunnen pehmeän ja lämpimän kosketuksen olkapäälläni. Jungkookin hellä käsi koskee paitaani, mikä tuottaa minulle kylmiä väreitä. Hyvällä tavalla.

"Sori, mä en-" "Ei se haittaa" keskeytän pojan.
"Varsinaine kiusaaminen syrjinnän jälkee alko joskus viitosluokalla kai, en ees haluis muistaa.
Mua haukuttiin läskiks, lehmänsonnan hajuseks hörökorvaks. Mua lyötiin, hakattiin, potkittiin, eikä kukaa koskaa tehny asialle mitää. Sitä jatku jonnekki kaheksannelle luokalle asti.
Joka viikko jos ei jopa joka toinen päivä, mä tulin kotiin kyyneleet silmissä, mut sanoin äitille vaan et allergiaa tai et hiekkaa tais lentää kotipihassa silmään.
Lyömistä, potkimista, mun ulkonäön ja kotipaikan haukkumista jatku sinne kaheksannelle luokalle.
Sit se eskaloitu.
Muistan yhen tapahtuman ku eilisen.
Muistan kuinka mut raahattiin meijä omaan navettaan ja mitä ne teki mulle.
Verta oli joka paikassa ja musta tuntu et kuolen sillä sekunnilla.
Tosiaan, mun kiusaajia oli noin tusina, ni enhä mä niille pärjänny.
Kolmella niistä oli puukot mukana joilla ne sit... "
En kestä, en vain kestä. Annan kyunelten valua pitkin poskiani, silti yritän hymyillä nuoremmalle jottei tälle tulisi turvaton olo.
Pyyhin muutamia kyyneleitä js yritän jatkaa.
" Ne sit puukotti mua. Ne osu reiteen ja mahaan. M-mulla on edellee haavat niistä, fyysiset että psyykkiset.
Musta tuntu et kuolen, enkä koskaa kerenny sanoo mun isovanhemmille, taikka äidille kui helvetisti niitä rakastan.
Ne.. Ne sit jossai vaihee lähti, enkä mä tajunnu mistää mitää. Seuraavaks heräsin sairaalassa.
Mulla oli kai joku sisänen verenvuoto vatsassa tai emmä m-muista.
Äiti kerto mulle et kaikki on hyvin. Isoisä ja isoäiti oli siellä kans, neki yritti lohduttaa mua parhaansa mukaa. Mä oisin halunnu vaa kuolla. Ennen sitä olin jo viillelly ja toivonu et joku menis nii syvälle, ettei siitä vois selvitä"

Minä vain itken ja itken kertoessa tarinaani Jungkook pojalle, toivoen ettei tämä ota minua tämän jälkeen mitenkään varovaisemmin.
Pyyhin kyyneleitä pois, mutta uusia vain tulee ja tulee lisää.
Jungkook ottaa kädestäni kiinni, katson tätä ja tämä hymyilee minulle. Omaa kaunista hymyään.

"Ton tapauksen jälkee, mä en astunu siihe kouluu enää koskaa. Mut siirrettiin kotiopetukseen.
Bambam kävi aina meillä ja meillä oli tosi mukavaa yhessä.
Ja kyl mä yhen asian niiltä opin"
Jungkook katsoo minua ihmeissään.
"Miten kiusaajilta muka voi oppia, niinkö?"
Naurahdan lukiessani tuon ilmettä.
"Mä opin niiltä, et iha mite pohjalla tahasa sä ootki, nii älä luovuta. Vaikka kaikki aina sanoo et kaikki viel menee hyvin jne. Ni se on totta! Usko sun läheisiä, ne on sun tuki ja turva"

"Tosiaan.. Tuki ja turva" Nuorempi sanahtaa edessäni sängyllä.
"No? Miks toi naama?" kysyn, vielä viimeisiä kyyneliä pyyhkiessä toisella kädelläni, kun toinen on Jungkookin puristuksessa.
"Noku, äiti on joo tukena ja turvana.. Mut Isä.. Ainut mistä se välittää on työ! Ei se meistä lapsista välitä" poika toteaa.
"Voi sua. Ei munkaa iskä musta tunnu välittävän, silti mä saan siltä joka vuos synttäri- ja joulukortin. Ei ne mitkää kummoset oo mut ajatus on tärkein.
Ja niiku sanoin mun isä ainaki oli alkoholisti, joten mun lapsuus ei ollu mukavaa sen takia. Muistan ku kerran meijän piti karata ulos ehkä.. - 16°c pakkaseen. Mulla oli ainoostaa unishortsit ja toppatakki. Paljokoha mä sillo oisin ollu, ehkä kymmenen vuotta? Jotai sinne päi"

"No ei tosiaa oo ollu helppoo sulla" sanoo Jungkook.

"Ei oo ollu ei, mut jälkeenpäi toi kokemus huvittaa. Syy miks karatiin ei ollu mukava mut oliha se kiva seikkailu!"

"sanoit et sua kiusattiin myös sun kotipaikan takia?"

"Mm.. Mä suurimmaks osaks asuin mun isovanhempien luona. Kaikki me kolme. Minä ja mun nuoremmat sisko ja veli.
Isovanhemmilla oli ihana asua, rakastin sitä paikkaa yli kaiken.
Me isoäidin kanssa käytiin aina kävelyillä aamusin ja isoisän kanssa lammella kalastamassa. Niitäki aikoja on ikävä.
Mut nii sain asua siellä, koska kotona ei ois ollu turvallista isän takia. Mua sit kiusattii ku haisin lehmiltä ja mun ympärillä olevinaa leijaili kärpäsiä.
Mun hörökorvista sanottiin kans paljon"
Sanon ja liikutan korviani.

"No mut noiha on söpöt" poika edessäni sanoo, ja taisi itsekkin säikähtää mitä juuri sanoi.
"On vai.. No kiitti!" sanon ujosti hymyillen.
"O-ole hyvä.. Tai siis.. E- emmä nää noissa korvissa mitää vikaakaa, vai?"
Sanoo Jungkook.
"Mm, eihä niissä, mä vaa olin ainoo kellä tämmöset oli"

"Anteeks" sanon.
"Mistä?" kysyy nuorempi.
"No musta tuntuu et sulle ois tullu joteki epämukava olo tässä tai jotai. Me ollaan tunnettu päivä ja nyt jo avaudutaan toisille. Mut mä tunnen itteni vapaaks sun seurassa, tai emmä koe et mun pitäs esittää sulle jotai, ethä säkää?" kysyn.
"En. Sä oot mukava ja hyvä et voijaan puhuu kaikesta, sä kummiki joudut olemaa täällä seuraavan kuukauden" poika sanoo ja naurahtaa.
"Jep, totta!" sanon ja nauramme toisillemme hetken.
Tuijotamme toisiamme hymyilen.

"Mut Jungkook, lupaatha sä ettet tän jälkee ota mua mitekää.. miten sen sanos.. Varovasti?"
Kysyn pojalta.
"En tietekää! Kylhä mäki tässä sulle avauduin"
Nuorempi huudahtaa.
Hymähdin vain.


Tää nyt on lyhyempi luku, mutta tässä käsiteltii vähän Taen tausta tarinaa.
Jossai vaiheessa voi ehkä olla tulossa samalaine Jungkookista mut en sano varmaks.

Kiitos lukijoille! ❤️ ❤️









Oonko vaa outo vai miks itken omille tarinoilleni :'c.. Tai siis ku tarkistan nää ni tässä ja esellisessä osassa itkin

Unlikely true |Vkook| fin|Where stories live. Discover now