Mr. Rosewood || Vkook || Finnish

Part 17

Nää luvut on jotenki tosi tylsiä. Tää on vähän lyhyt mut toivon ettei se haittaa.

---

Herään auringonpaisteeseen, joka löytää tiensä silmilleni raollaan olevien verhojen raosta. Nousen istumaan, huomaten olevani yksin koko huoneessa. Vain hiljaisuus on kuultavissa ympäriltäni. Lähden kävelemään aulaa kohti, jossa minut ohittaa joukko lapsia juoksemassa takapihalle, osa yläkertaan. Saavun ruokasaliin, jossa huomaan Rosen ja Mr. Rosewoodin juomassa aamukahvejaan.

"Huomenta" Mr. Rosewood sanoo, kääntyen katsomaan minua.

"Huomenta" vastaan.

Haen itsellenikin kupillisen kahvia ja teen voileivän jääkaapista löytyvillä tarvikkeilla. Hoipertelen yhä unisena istumaan ruskeahiuksisen miehen viereen. Alan mussuttaa kädessäni olevaa voileipää.

"Ootko vielä tulossa mukaan sinne metsään?" kysyn, kääntyen katsomaan vanhempaa.

"Kai se on pakko" hän huokaisee, juoden loputkin mustasta kahvistaan. En vieläkään ymmärrä kuka voi juoda kahvia mustana, se on monta kertaa liian vahvaa ja pahan makuista. Oikeaa myrkkyä.

"Tuu hakee mut mun huoneesta kun oot valmis" Mr. Rosewood ilmoittaa, ennen kuin palauttaa astiansa keittiöön ja tallustelee pois ruokasalista. Rose nousee myös ylös ruokapöydän äärestä, lähtien katsomaan lasten perään pihalle. Jään yksin istumaan pitkän pöydän äärelle, joka on varustettu monella penkillä. Säpsähdän kunnolla hereillä vasta, kun kuulen remakkaa naurua keittiön suunnalta. Käännyn katsomaan kuka sen aiheuttaa.

"Se on sun vuoro pyyhkii pöytä, mä tein sen viimeks!"

"No etpä, se olin mä!"

Mies ja nainen heittelevät rättiä toisilleen, väitellen kunnes huomaavat minut. He hiljenevät ja tuijottavat minua kuin aavetta.

"Sun täytyy olla Jungkook, Rose kerto meille susta pari päivää sitten" nainen hymyilee ystävällisen oloisena.

"Joo, keitä te ootte?" kysyn.

"Ollaan tän rakennuksen kokkeja ja vähän niinku taloudenhoitajia myös. Oon Minhyun, tossa on Jeongyeon" mies sanoo, osoittaen pöydän toisella puolella olevaa naista.

"Ai, hauska tavata" vastaan.

Viimeistelen aamupalani heidän jatkaessaan kinasteluaan, vieden astiat tiskipöydälle keittiöön. Suuntaan seuraavana omaan huoneeseeni yläkertaan, jossa vaihdan vaatteet ja siitä kylpyhuoneeseen jossa pesen hampaat. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, koputan kolme kertaa Mr. Rosewoodin huoneen oveen.

"Mennäänkö?" kysyn, kun hän astuu seisomaan vierelleni käytävälle. Nyökäten tuo lähtee kohti eteistä, jossa puemme yllemme takit tuulisen sään takia. Vedämme kengät jalkaan ja olemme valmiita lähtemään. Metsä ei ole kaukana orpokodista, sen jopa näkee kadulta asti.

...

"Pitäiskö meidän hajaantua?" Mr. Rosewood tokaisee.

"Älä oo typerä, kauhuleffoissa kaikki aina hajaantuu ja siinä ei käy ikinä hyvin" sanon, tarraten hänen käteensä kiinni.

"Miten vaan."

Lintujen viserrys kuuluu taustalla, kun oksat katkeilevat jalkojemme alla. Joka puolella on muuten todella hiljaista. En ikinä pystyisi lähtemään tänne yksin, joten halusin pakostikin raahata Mr. Rosewoodin mukaani.

"Hei, oota" hän yhtäkkiä sanoo, pysähtyen.

"Mitä?" ihmettelen.

"Siellä on taas se sama sävelmä."

Tiukennan otettani vanhemman käsivarresta, lähtien kävelemään hänen kanssaan yhä syvemmälle metsään. Mitä pidemmälle kuljemme, sitä enemmän puita peittää aurinkoa. Eli sitä pimeämmäksi polku käy.

"Ootko varma et se tulee täältä?" kysyn.

"Oon" hän vastaa.

Sysään pelkoni pääni sisästä sivuun, päättäen olla kerrankin rohkea. Vaikka en itse voi kuulla mitään, luotan siihen että menemme oikeaan suuntaan. Toivoisin äänen tulevan kyllä vähän lähempää metsän laitaa kuin sen keskeltä.

"Tuolla" Mr. Rosewood sanoo, osoittaen pensaiden peitossa olevaa aluetta.

"Mut eihän sinne pääse?" vastaan epäröiden.

Hän vetää minut pensaiden luokse, pysähtyen uudestaan.

"Mä en kuule sitä enää."

"Täh? Minkä takia se vaan katoo yhtäkkiä?"

"En tiiä, mut jotain täällä kyllä tapahtuu" hän vastaa.

Hetken tutkittuamme, tuloksetta, lähdemme kävelemään takaisin päin. Tavallaan olen pettynyt, mutta toisaalta en tiedä tahdonko tietää mikä meitä odottaa. Se voi olla vaikka mitä. Aina kun olemme lähellä, sävelmä katkeaa ja katoaa kuin tuhka tuuleen. Ehkä jokin ei tahdo meidän tunkeutuvan metsään.