Mr. Rosewood || Vkook || Finnish

Part 3

"On ne vaan sulosia."

Siristän silmiäni, huomaten Seokjinin ja Hoseokin kikattamassa kuin pikkutytöt.

"Mitä te teette?" mumisen. Yritän nousta ylös, mutta jokin estää minua. Käännyn katsomaan Namjoonia, joka pitelee minua kuin uniriepua.

"Yah! Namjoon, päästä irti!" parkaisen, työntäen vanhemman alas sängyltä.

"Mistä hyvästä toi oli?" tuo kysyy, heräten tömähtäessään lattialle.

"Mä en ala sun unirievuks" tuhahdan.

Suuntaan keittiöön, kuullen keskustelun ääniä. Jimin seisoskelee hellan edessä, pidellen puhelintaan korvansa vieressä, kokaten samalla aamupalaa.

"Onks Yoongi jo hereillä?" kysyn, kun vanhempi lopettaa puhelunsa.

"Hoseokin mukaan on, mut se ei varmaan sillä alkoholin määrällä oo nousemassa pedistä vähään aikaan" hän naurahtaa.

"Te ette tiiä kumpikaan mistään mitään."

Käännymme Yoongin suuntaan, joka onkin yllättäen jo tähän aikaan liikkeellä. Pojan mustat hiukset sojottavat jokaiseen mahdolliseen suuntaan, eivätkä silmätkään ole kunnolla auki.

"Onks täällä jossain särkylääkettä?" hän sopertaa ärtyneen kuuloisena.

"Kylpyhuoneen kaapissa" Hoseok vastaa, vetäisten mustahiuksisen mukaansa.

Namjoon ja Seokjin kattavat pöydän, istuen sitten alas. Keräännymme aamiaiselle, jutellen eilisestä.

"Näytit ihan meritähdeltä kun löysin sut lattialta makaamasta" sanon Yoongille.

"Oo hiljaa" vanhempi murahtaa, jatkaen ruokansa syöntiä vaisusti.

"Te saatte luvan auttaa siivoomaan, vanhemmat palaa illalla kotiin" Hoseok ilmoittaa, katsellen jokaista pöydässä istujaa vuorotellen. Suostumme ehdotukseen, sillä tiedämme miten Hoseokin vanhemmat inhoavat kotibileitä ja nuorten ryyppäämistä. Syötyämme alamme jakaa tehtäviä. Hoseok antoi minun ja Jiminin tehtäväksi kerätä roskat ja tölkit.

...

"Heippa!" huikkaan, ennen kuin astun ulos ovesta. Lähden kävelemään pitkin katua Seokjin vierelläni.

"Mä oon miettiny yhtä juttua" hän yhtäkkiä tokaisee.

"No?"

"Entä jos alottaisin ihan oman kahvilan tai ravintolan?"

"Eiks siihen tartte paljon rahaa?"

"Oon säästäny niin kauan kun jaksan muistaa, joten nyt mulla on mahdollisuus."

"Jos sä sitä haluut, tee se" hymyilen.

"Ootko sä oikeesti sitä mieltä?"

"Jokaisen pitäis saada tehä sellasia asioita jotka tuntuu oikeilta, joten tuen sua sen kanssa jos aiot toteuttaa ideas."

"Kiitti, Jungkook."

Loput matkasta kuluvat hiljaisuudessa. Puiden vihreät lehdet kieppuvat tuulen mukana, auringon kirkkaat säteet valaisevat aamua ja linnut visertävät puiden oksilla. Täydellinen sää kävelylle. Haron ruskeita hiuksiani pois silmieni edestä, mietiskellen samaan aikaan maanantaita. Tottakai se jännittää. En tunne sieltä ketään, enkä ole hyvä uusien ihmisten kanssa. He tavallaan jopa karmivat minua. Toivon etten mokaa mitään heti ensimmäisenä päivänäni, antaisin itsestäni kamalan kuvan muille. Muistan edelleen kuinka koulussa olin aina yksin. Kaikki pitivät minua vain ujona poikana joka puhuu hiljaa kuin hiiri. En edes viitsi laskea kuinka monena iltana itkin, tahtoen vain nukkua ikuisesti. Vasta lukion jälkeen löysin Seokjinin, ja hänen kauttaan tutustuin muihin. Olin niin onnellinen, onnellisempi kuin koko elämäni aikana yhteensä olin koskaan ollut. Nyt minulla on ystäviä joiden kanssa pitää hauskaa ja jakaa asiat jotka tahdon jakaa.

...

"Jin."

"Kerro."

"Miten mä teen hyvän vaikutuksen muihin?"

"Mitä sä sellasta multa kysyt?" hän nauraa, läimäisten yhden kortin pakastaan pöydälle.

"Sä tiiät sellaset asiat. Oot niin itsevarma ja kaikki pitää susta" vastaan.

"Oo vaan oma ittes ja se on sillä selvä."

Säikähdän, kun Seokjin nosee ylös ja alkaa hyppiä.

"Mä voitin! Hah!"

"Mitä mä sanoin" huokaisen.

"Joku päivä voitat mut."

"Ja se päivä tulee olemaan yks mun elämän parhaista" nauran.

Nousen ylös lattialta istumasta, siirtyen etsimään keittiöstä jotain syötävää. Vaikka kuinka monesti avaisin jääkaapin, en siltikään löydä sieltä mitään.

"Jin, mulla on nälkä eikä täällä oo mitään syötävää."

"Eli jääkaappi on täynnä ruokaa mut ei mitään sellasta mitä söisit nyt?"

"Miten vaan, haluun vaan jotain syötävää" mutisen.

"Kävele hakee itelles jotain hyvää, mä meen ottaa päiväunet."

Marssin eteiseen, napaten lompakon ja puhelimen mukaani. Puen siniset tennarini. Ikkunasta katsottuna ulkona näyttää lämpimältä, ei silti liian kuumalta. Katsomatta eteeni ryntään portaat alas, törmäten johon kuhun.

"Kattoisit etees idioot-"

Yoongi lopettaa lauseensa kesken huomattuaan minut.

"Ai, um... olin just tulossa puhumaan sulle" hän sopertaa hiljaa, mutta tarpeeksi kovaa jotta kuulen.

"Onks kaikki hyvin? Sä et kuulosta siltä."

"Jeon, mä tartten sun apua. Vaikken sitä haluukkaan myöntää."