Epätäydellisesti Täydellinen

Kahdeskymmeneskuudes luku

"Amber!"

Havahduin ajatuksistani, kun kuulin Jacksonin kutsuvan nimeäni. Räpyttelin silmiäni hämmentyneenä, kunnes kohtasin pojan katseen.

"Minun pitäisi varmaan lähteä, äiti huolestuu jos en tule kotiin ajoissa", Jackson sanoi. Tökkäsin häntä leikkisästi rintaan.

"Pelottaako kuuluisaa Jackson Petersonia että äiti huolestuu?" Kiusoittelin, ja Jackson vain pyöräytti silmiään. Toisaalta ymmärsin poikaa, sillä jos Jacksonin äiti, Eleonora, olisi minun äitini en myöskään haluaisi huolestuttaa häntä turhaan. Hän oli vaikuttanut niin mukavalta.

Hyppäsin ylös sängyltä ja lähdin kohti alakertaa, Jackson kannoillani. Juuri kun saavuin portaiden yläpäähän, kuulin puhetta alakerrasta. Isä oli selvästi tullut kotiin, mutta en kuullut Andrésin ääntä. En aikonut kuitenkaan näyttää Jacksonille, miten paljon pelkäsin isääni, joten vedin vain syvään henkeä ja marssin portaat alakertaan. Kuulin, kun puhe keskeytyi, mutta en vilkaissutkaan kohti olohuonetta, vaan suuntasin nopeasti eteiseen.

Jackson seurasi yhä perässäni, ja ojensin nopeasti hänelle hänen takkinsa. Luulin jo selvinneeni ilman kysymyksiä, kun kuulin askelten pysähtyvän takanani.

"Esittelisitkö tämän ystäväsi minulle, Amber?" Isäni kysyi. Pyörähdin ympäri ja kasvoni kalpenivat. Vaikka näin isääni nykyään hyvin usein, asuihan hän sentään saman katon alla, en siltikään ollut tottunut siihen kun hän puhui minulle suoraan.

"Osaan esitellä itse itseni. Jackson Peterson", Jackson keskeytti nopeasti, ja ojensi kättään käteltäväksi isälleni.

"Peter MacKay, Amberin isä", isä vastasi ja puristi Jacksonin kättä, mutta näin ettei hän tehnyt sitä kamalan myöntyväisesti.

En tiennyt mitä tehdä, kun isä jäi vain seisomaan paikoilleen, eikä palannut takaisin olohuoneeseen. Hän selvästi odotti, että Jackson lähtisi. Jackson risti kätensä rinnalleen, ja silmäili isääni luultavasti odottaen hänen poistuvan ensin. Isä oli itsepäinen, joten tiesin ettei se tulisi tapahtumaan. Niinpä vain loin Jacksonille pyytävän ja hiukan väsyneen katseen, pyytäen häntä vain lähtemään.

Poika kohtasi katseeni, ja näin hänen miettivän, kunnes lopulta luovutti. Hymyilin väsyneesti, kun Jackson avasi ulko-oven.

"Nähdään koulussa, Amber", hän sanoi hiljaa ja pakotin itseni jatkamaan hymyilyä toivoen sen näyttävän edes vähän aidolta.

"Toki", vastasin ja viimein Jackson lähti.

Hitaasti käännyin ympäri, ja yritin rauhassa ohittaa isääni ja palata huoneeseeni, mutta hän astui tielleni.

"Arvostaisin kovasti, jos viitsisit kertoa minulle ennen kuin tuot meille... vieraita", hän sanoi, aivan kuin Jackson ei olisi ollut vieras, vaan pikemminkin murtovaras.

En enää pystynyt pysyä rauhallisena, vaan työnnyin isäni ohi. Hän kuitenkin tarttui ranteeseeni ennen kuin kerkesin rynnätä yläkertaan.

"Vastaa kun sinua puhutellaan, Amber", isä sanoi, ja tunsin palan nousevan kurkkuuni.

"Sinulla ei ole oikeutta määräillä minua, etkö ymmärrä että menetit sen oikeuden sillä hetkellä kun ensimmäisen kerran...", aloitin, mutta en pystynyt lopettamaan lausettani. En pystynyt edes sanoa ääneen, mitä hän oli tehnyt. Oma isäni, oli lyönyt minua, ja vielä pahempaakin.

"Amber, minä olen sinun isäsi-", hän aloitti terävästi.

"Ei! Ei, et voi vain yhtenä päivänä ilmestyä talooni ja alkaa käyttäytyä kuin oikea isä, se ei toimi niin! Andrés saattaa ajatella että olet muuttunut, mutta minä en lankea siihen", huudahdin, ja tunsin kuinka isän ote ranteestani tiukkeni. Vetäisin käteni irti ja ryntäsin yläkertaan, juuri kun Hailey kiiruhti olohuoneesta katsomaan mitä oli meneillään. Muutama kyynel oli karannut silmistäni, ja pyyhin ne vihaisena pois samalla kun paiskasin huoneeni oven kiinni.