Suhteet solmussa II

6 - Aikaisin aamusta

Tammikuun kahdeksas päivä ei ollut – talviselle Suomelle tyypillisesti – edes valjennut, kun Annukka lähti kaksoisveljensä Martin kanssa kävelemään kohti Tarinalan yläkoulua, jossa heitä odotti viikon kamalin päivä – keskiviikko. Kaksoistunti matematiikkaa, kaksoistunti englantia ja kaksoistunti maantietoa. Plääh.

Vaikka Annukka ei kertonut sitä kenellekään, hän ei ollut koulussa yksin omasta tahdostaan. Älykäs kympin oppilas ja kirjatoukka saattoi näyttää siltä, että hän oli mieluummin yksin, mutta Annukka ei vain uskaltanut lähestyä ketään. Ei sitä voinut kiusaamiseksi sanoa, ei häntä jätetty ryhmästä ulkopuolelle: hänet olisi varmaankin otettu mukaan, jos hän vain olisi itse uskaltanut lähestyä yhtään kaveriporukkaa.

Annukka tuntui ajatuksissaan kävelevän tavallista nopeammin; hänen kaksi minuuttia häntä vanhempi kaksoisveli huusi häntä odottamaan. Annukka ei kuitenkaan halunnut keskeyttää ajatustenjuoksuaan, joten hänen askelensakaan eivät hidastuneet.

"No ei vittu sitte", kuului hänen takaansa. Vaikka isoveli oli yhtä hiljainen ja ujo kuin hänkin, ei hänkään turhautuessaan välttänyt voimakasta kieltä. Annukka ei kuitenkaan kuullut häntä, ajatukset sulkivat hänen korvansa täysin.

Martilla ja Annukalla oli tylsä koulumatka. Neljä kilometriä pelkkää kevyen liikenteen väylää pitkin. Eikä kukaan heidän luokkalaisistaan kulkenut samaa reittiä. Eikä sillä olisi ollut mitään merkitystä. Eihän kumpikaan heistä olisi uskaltanut puhua kenellekään.

Kevyen liikenteen väylä ei ollut taajaman ulkopuolelta edes valaistu, joten kaksoset saivat joka aamu kävellä yli kaksi kilometriä melkein pimeässä, ennen kuin himmeän oranssit katulamput valaisivat heidän tietään.

"Hei", kuului matala äänellä yhtäkkiä Annukan takaa melko läheltä. Tuo ei ollut Martin ääni, ja Annukka säikähti pahanpäiväisesti; aikoiko joku pedofiili hyökätä hänen kimppuunsa pimeällä kujalla?

Annukka lähti juoksemaan niin kovaa kuin jaloistaan pääsi katsomatta taakseen. Takaa kuuluvat askelet tihentyivät ja Annukka kuuli, kun tulija saavutti hänet.

"Anteeksi. Ei ollut tarkoitus", pitkähkö poika sanoi hieman murtaen. Annukka tunnisti pojan Felixiksi. Hän ei kuitenkaan uskaltanut vastata mitään.

"Ei pitänyt säiky- säikäy-", poika takelteli hiukan suomen kielen kanssa.

"I'm OK", Annukka sanoi nopeasti ajatellen, että poika ymmärtää paremmin englantia ja kääntyi sitten kannoillaan jatkaakseen matkaa – hänellä ei ollut aikomustakaan puhua lähes tuntemattomalle, saatika sitten hävettävän hyvännäköiselle pojalle.

"Odota", poika sanoi hassun kuuloisesti. "Sinun reppu on auki."

"Kiitos", Annukka mutisi hiljaa, veti repun vetoketjun kiinni ja lähti sitten kävelemään pois.

"Hei, haluatko sinä kävellä minun kanssa kouluun?" Felix kysyi.

Annukka ei viitsinyt olla epäkohtelias, kun poika niin kauniisti pyysi. Jännitys kalvoi vatsassa, mutta hän vastasi myöntävästi.

Kumpikaan ei puhunut mitään matkan aikana. Onneksi Martti käveli kaukana takana, muuten hän olisi todellakin ihmetellyt, miksei hänen siskonsa kulkenut kouluun yksin joka päivä.

Felix pysyi pitkine jalkoineen Annukan muuten vain nopean askelluksen mukana, ja saapuivatkin koululle kymmentä minuuttia aikaisemmin kuin tavallisesti.

Juuri kun Annukka luuli selvinneensä matkasta puhumatta, Felix kysyi häneltä, mitä oli ensimmäisenä lukujärjestyksessä. Annukka vastasi yhdellä sanalla ja lähti sitten kohti vakiopenkkiään koulun aulassa.

"Mitä ihmettä tapahtuu?" Rosa kysyi Ellinooralta ja Meriltä heidän suorittaessaan aamurutiiniaan – tupakointia ja juoruamista koulun nurkalla. Kolmikko oli koulun pahin juoruajajengi.

"En tiiä. Meri, mitä sanot? Miks noi kaks kulkee kahdestaan?" Ellinoora vastasi.

"En tiiä. Ei kai niillä mitään juttua voi olla. Jos noin hyvännäkönen poika kulkee tommosen ruman hikarin kanssa, niin se tarvis kyllä silmälasit. Siis se Felix tietty, ei Annukka. Sillähän on jo ne ihmeen rumat pirikiikarit. Sitä paitsi mehän sovittiin eilen, että mä isken sen, kun teillä on jo Tuomo ja Ville."

"Jospa Felix ei vaan ois semmonen ärsyttävä kiltti kultapoju. Se ei sopis meidän imagoon", Rosa vastasi.

Tytöt vetivät viimeiset henkoset juuri, kun kello soi epäkutsuvasti.