Obsessed with bad boys - JB ✔️COMPLETE

~20~

Oho! Tätäkin tarinaa tullut jo 20 osaa kirjoitettua xD aika lentää. Kiitti kaikille ketkä on jaksanut lukea tätä <3

6.7

Mä olin nyt saanut jo päivän itse sulateltua tätä asiaa oman pääni kanssa, mutta päätin kertoa Justinille jo tässä vaiheessa etten enää livistäisi. Soitin hänelle jo melko aikaisin aamulla. Tai siis lomalla aamu 11 on aikainen koska sitä nukkuu puoliinpäiviin.

Luuri hälytti aika kauan ja jo siitä arvasin että Bieber oli vielä nukkumassa. Kyllä hän silti vastasi.

"Mmitäh" kuului hänen uninen ääni joka vahvisti epäilyäni siitä että uni olisi vieläkin maittanut.

"Tuu tänne, nyt, heti" sanoin päättäväisesti ja hillitsin tunteeni jotka olivat jo kyynelinä tulossa ulos silmistäni.

"Päivää on jäljellä vielä monta tuntia miks näin aikaisin" Justin sanoi.

"Eikun nyt tulet oon tosissani!"

"Mikä nyt on hätänä?"

"Tuu tänne nii kerron"

"Et voisi sitten kertoa puhelimessa?"

"No en voi! Oon vitun tosissani sä tulet nyt tänne tai mä en ikinä saa tätä aikaiseksi!" Huusin ja kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani ja niiskuttelin samalla niitä pyyhkien.

"Mitä nyt on tapahtunut?" Justin jatkoi mutta mä en antanut periksi.

"Justin kiltti tule nyt tänne" mä jatkoin ja aloin jo pikkuhiljaa turhautua. En mä aikonut tehdä tätä puhelimessa.

"No fine, menee puol tuntia" hän myöntyi ja mä kiitin jumalaa mielessäni. Lopetin puhelun ja ryhdistäydyin. Ei se ole niin vaikeeta.

"Mikä on niin tärkeää ettet voi kertoa puhelimessa tai odottaa muutamaa tuntia?" Justin kysyi samalla sekunnilla kun astui sisälle ja riisui kenkänsä. Mä seisoin kädet puuskassa keittiötason vieressä ja mun sydän tykytti tuhatta ja sataa kun Justin tuli lähemmäs.

"En oo nukkunut viikkoon varmaan kahtatoista tuntiakaan olisi kiva saada vähän unta välillä mutta sitten sä pakotat lähtemään heti jonnekin" hän valitti ja katsoi mua vihaisena. Mä tarvitsin vielä vähän aikaa ennen kun olisin valmis joten hän saisi nyt odottaa muutaman sekunnin.

"Aa joo tosi kiva, ekaksi sä soitat niinkuin olisi maailmanloppu tulossa että tuu tänne nyt heti sitten seisotat mua tässä tyhjänpanttina kerro asiasi kun kerta niin tärkeä oli!" Hän suorastaan raivosi. Se vaan sai mut hermostumaan entistä enemmän.

"Oon niin kyllästynyt joka ikiseen ongelmaan mitä mulla on en jaksais nyt seistä tässä ilman syytä eli ala puhua"

"Lopeta" mä sanoin ja Justin pyöräytti silmiään ja laittoi kätensä puuskaan. Mä laitoin omat käteni taskuihin hikoamaan. Mua pelotti sanoa se ääneen mutta oli kertakaikkiaan pakko. Tai toki olisin voinut pitää asian ikuisesti omana tietonani mutta se olisi ollut liian suuri taakka harteille, että oli parempi saada se vaan heti ulos.

"Mulla on keskenmeno" sanoin ja huokaisin hermostuneesti ja tunsin miten taskuissa olevat kädet hikosivat. Justinin ilme muuttui totaalisesti.

"Mikä?" Hän kysyi vaikka tiesi kyllä mikä on keskenmeno, vaikka saikin A:n paperit. Hän vaan tuijotti mua silmät suurina.

"Sä panit mut paksuksi ja se vauva kuoli. Joku aika sitten" sanoin ja kuivasin hikisiä kämmeniäni farkkuihini.

"Miks?" Justin kysyi ja nielaisi.

"En mä tiedä, kai mun selkävamman ja sen polttamisen takia ei se kertonu mulle syytä" sanoin ja hermostuneesti tungin käteni taas taskuihin. Justin nosti kädet kasvoilleen ja huokaisi.

"Mikset sä kertonut että oot raskaana?" Hän kysyi käsiensä suojasta.

"En mä tiennyt! Koko juttu tuli ihan puskista" mä vastasin ja liikehdin paikallani hermostuneena ja pelokkaana.

"Niin ja me oltiin sängyssä joskus yli kuukausi sitten" hän jatkoi ja laski kätensä ja katsoi nyt mua tavallaan turhautuneena, tavallaan ei mitenkään turhautuneena.

"No mistä mä oisin voinu tietää ei ollut mitenkään niinkun takaraivossa ajatusta että hei tehdään vauva" sanoin päättäväisesti ja yritin vakuuttaa ettei asia ollut mun syytä. Ei ollut mun syy että hän tuli ja pani mut paksuksi, eikä ollut mun syy että vauva kuoli, koska mä en tiennyt koko vauvasta mitään. Ihan turhaan hän mua syytti. Oma vikansa alunperin.

"No ei tää nyt oo niin iso asia" Justin sanoi ja mä pudistin päätäni ja Justin kyseenalaisti mut.

"On tää mulle" mä sanoin ja yritin parhaani mukaan välttää kyynelputousta jonka mä tunsin jo tulevan. Justin katsoi mua vähän omituisesti.

"Mä yritän" sanoin ja yritin loppuun saakka pitää vedet silmissäni ja ne lopulta jo sumensivat näkökenttäni.

"Mä yritän olla itkemättä oikeesti" jatkoin ja tunsin miten molemmille poskille valui kyynel ja mä näin taas vaihteeksi jotain.

"Kun en mä voi sille mitään" sönkötin enkä enää edes yrittänyt piilotella vaan purskahdin äänekkääseen itkuun. Justinin edessä. En olisi kyllä uskonut.

"Mona" hän lausui mun nimen ja mä katsoin tätä sen minkä nyt näin kyynelten takaa.

"Älä itke" hän sanoi mutta sitä mä juuri tein.

"Mä yritän" sanoin ja nostin kädet kasvojeni eteen. En nähnyt, mutta tunsin miten Justin tuli mun eteen, kietoi kädet mun ympärille ja rutisti. Mäkin rutistin häntä. Tosi kovaa. En kyllä olisi uskonut että hänellä olisi pokkaa ja sydäntä jonkun lohduttamiseen. Ei hän ole sellainen.

Mä istuin sängyllä Justinin sylissä ja ainut asia mikä rikkoi hiljaisuuden oli silloin tällöin puhelimen värinä, tai ulkoa kuuluva autojen ääni.

"Vieläkö sua harmittaa?" Justin kysyi hiljaa melkein kuiskaten. Mä hetken olin aivan ryhdistäytyneenä ja ajattelin että kyllä mä tästä kohta jo yli pääsen, mutta kun aloin oikein ajatella ei asia ollut niin. Mä pudistin päätäni ja meinasin taas alkaa itkeä. Justin halasi mua ja vakuutteli että kaikki on okei eikä mun tarvii itkeä. Ja niinhän kaikki oli. Okei. En mä vaan vielä sisäistänyt sitä itse.

"En ois kyllä susta uskonut" sanoin ja nostin katseeni Justinin tasolle. Hän kurtisti kulmiaan.

"Onko tämä nyt sitten se oikea Justin?" Mä kysyin ja hymyilin.

"Sen saa jokainen itse päättää" hän vastasi ja hymyili myös.

"Kun ei sulla ole sydäntä lohduttaa ketään. Oot fuckboy sun ois kuulunut livistää koko tilanteesta" jatkoin ja Justin kohautti harteitaan.

"Ei kukaan sanonut että mä mielelläni tässä oon sun kanssa" hän sanoi ja mä löin tätä leikkimielisesti käteen. Mä käänsin taas katseeni alaspäin ja vaan nojasin Justinin rintakehään ja tunsin hänen sydämensykkeensä. Tiedän tää kuulostaa nyt niinkuin joltain kohtaukselta rakkauselokuvasta, mutta on jotain aivan päinvastaista.

Mä olin jo paremmassa fiiliksessä ja tulevaisuus tuntui valaistuvan, mutta sitten heräsin todellisuuteen ja asia alkoi taas painaa mieltä. Mä huokaisin syvään ja päästin kyyneleet valumaan.

"Mä en koskaan pääse tästä yli" sanoin ja kuivasin silmiäni.

"Pääset. Mä tiiän. Älä nyt enää itke. Ajattele jotain muuta" Justin sanoi ja silitti mun poskea, mikä oli musta vähän outoa ja kyseenalaista, mutten antanut sen häiritä.

"Onko liikaa pyydetty että olisit mun kanssa tän päivän?" Mä kysyin.

"Ei tietenkään"