Ongelmanuoret.

LUKU 8

Adrien

Pureskelin omenan palaa suussani pienemmiksi palasiksi ja kulutin aamupala-aikaa ystävieni kanssa pöydän ääressä.

Jaden oli kohta viimeistellyt aamukahvinsa. Kukaan ei uskaltanut puhua ennen kuin viimeinenkin kofeiinitippa oli laskeutunut herran kurkusta alas. Ymmärsimme heti ensimmäisen leirin aamupalan jälkeen, että aamulla pöydässä ei keskustella ennen kuin Jaden on virittänyt aivonsa kuntoon. – Hän oli erittäin kärttyinen ennen aamukahvia.

Erittäin kärttyinen.

"Hitto", Jaden kiroili laskettuaan tyhjän mukin alas, "jäi jytäri mökkiin."

"Laita se huuleen myöhemmin", Calvin haukotteli. "Sulla muutenkin paistaa siihen tahtiin, että sinuna en kauheesti nuuskaa yläpeltiin heittäis julkisella paikalla."

Se oli totta. Jaden oli löytänyt tiensä nuuskan pariin reilu kuukausi sitten. Hänen limakalvonsa eivät olleet yhtä syöpyneet kuin meidän muiden.

En itsekään pysty kiinni jäämättä pitää nuuskaa Kantturan ja muiden ohjaajien lähellä. Päivänsäde sieltä huulestahan kirkastaa.

"Mutta nyt on aamu", Jaden sanoi ja haukkasi palan leivästään. "Huomasin eilen, että Kantturan aamupalat pystyy istumaan nuuska huulessa. Se on niin väsynyt puoleen päivään asti, että ei se huomais, vaikka olisin pilvessä."

Jokainen ohjaaja vahti vuorollaan yhden ruokailun. Keskiviikot olivat Kantturan päiviä. Muuten he syövät omassa ruokasalissaan. Saavat varmaan hanhenmaksapalleroita ja täydellisesti kokattua hummeria. Kahvikin teetetty varmasti kultaisista pavuista, joka tarjoillaan lapsien kyynelistä tehdyllä kermalla.

Meidän kahvimme on euron maksavaa Pírkka-kahvia ja lähimmäksi hummeria päästiin viikko sitten ruokana olleilla jäisillä katkaravuilla.

"En ottaisi silti riskiä", Calvin sanoi.

Ruokalassa ollut meteli hiljeni pieneksi kuiskimiseksi oven avauksen seurauksena. Hiljaisuus ei syntynyt liikkeestä, joka tulee oven avattaessa.

Hiljaisuus johtui henkilöstä, joka oven avasi.

Sisään asteli kalju nuori, jolla oli arpi oikeassa poskessa. Hänen vaatteensa – musta paksu huppari ja harmaat shortsit – saivat pojan näyttämään heroiininistiltä.

Hartiat leveinä asteli herra aamupalatarjoiluun ja alkoi täyttää tarjotintaan ruualla.

Äänenvoimakkuus palasi pikku hiljaa ennalleen.

"Kuka vittu tuo oli?" kysyin ystäviltäni vilkaisten jokaista vuorotellen. "Ja miten se sai koko ruokalan hiljaiseksi?"

Calvin pudisti hieman päätään ja tiesi selvästi mistä oli kyse.

"Kuulin eilen huhun, että joku olisi joutunut jo eristykseen. Kuulemma ollut siellä jo kauan, mutta vapautettaisiin huomenna", hän kertoi, "mutta en tosin arvannut, että se oli totta. Luulin vain huhuksi."

Nyökkäsin ja annoin nopean vilkaisun körmylle.

"Tuo iso kaveriko siellä eristyksessä sitten oli?" Colton kysyi ja kaapi viimeisiä rippeitä suklaavanukkaastaan. "Jaden syötkö tuon?"

"Totta kai syön", Jaden vastasi ja katsoi suklaavanukastaan.

"Entä nyt?" Colton kysyi sen jälkeen, kun oli dipannut koko etusormeaan Jadenin vanukkaassa.

Vihaisen huokaisun jälkeen nosti Jaden vanukkaansa Coltonin tarjottimelle.

"Ihme, että pystyt edes ite syömään tuota vielä", Calvin naurahti iljettyneenä.