Ongelmanuoret.

LUKU 7

Se syy, miksi ongelmanuorien luvuissa kestää kauan on kiinnostuksen puutteeni. Kirjoitan myös silkasta kokeilunhalusta. Ongelmanuorten avulla hyppään mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilemaan erilaista genreä. (Mieluisin on fantasia, korkea sellainen.)

Tietenkin lukujen viivästymiseen vaikuttaa myös toisen kirjoitelmani, Musta Ruusu. Olen sitä päivitellyt paljon ahkerammin, koska noh – se vain kiinnostaa enemmän.
Työn alla on muutenkin 2 muuta novellia, Mustan Ruusun jatko-osa ja uusi Wattpad-teos.

Mutta tässä tämä kömpelösti kirjoitettu luku kumminkin on! :)

Caitlyn

Kävelin Zefronin kanssa mökkejä kohti.

"Mutta mites sulla on muuten mennyt?" hän kysyi.

"Normaali", vastasin tylsästi.

Emme puhuneet sen jälkeen. Askelsin mökkiäni kohti ja heipaksi heilutin oikeata kättä.

Tänään oli ollut huono päivä. En tiennyt edes miksi. Vitutti vain aivan suunnattomasti.

-------

Oli yö ja rutiinipitoisesti kävelin rantaa kohti kolmelta aamuyöstä.

Laiturilla istui jo mustahupparinen Adrien. Hän katsoi järven toiselle puolelle, eikä kääntänyt päätänsä, vaikka kenkäni kolistelivatkin hieman laiturin puuta. Tupakan käry kantautui nenääni.

Istuin herran viereen. Katsoin häntä.

Adrien ei vastannut katseeseeni ja vetäisi henkoset savukkeestaan.

"Alotit ennen mua?" kysyin pienellä äänellä.

Katsahdin Adrienin toiselle puolelle. Valkoisella paperiarkilla oli kolme tumppia.

"Ja mehän sovittiin, että poltetaan vaan yhdet per ilta", sanoin jo hieman vihastuneena.

"Sori", hän vastasi ja katsoi vihdoin minuun.

Tunsin nuo silmät. Tiesin miltä ahdistuksen ja surun seisottaneet silmät näyttivät.

"Onko kaikki okei?" kysyin näyttäen pientä huolestuneisuutta.

"Meinasin just kysyä sulta samaa", Adrien vastasi.

"Mulla on kaikki ihan normaalisti", kerroin hieman hämmentyneenä.

Tilanne oli hyvin epämukava ja omituinen. En osannut kuvata tunnelmaa joka ympäröi meitä kuin sumu.

"Onko kukaan tehnyt sulle mitään?" hän kysyi tuijottaen järven toiselle puolelle.

"Mitä?" kysyin. "Ei?"

Adrien tumppasi tupakkansa ja katsoi minuun.

Hän tarttui nopeasti minua ranteesta ja kääri hihani.

Ahdistus.

Miten hän tiesi?

Katsoimme molemmat mustelmien täytteistä käsivarttani.

"Mistä nämä on sitten tulleet?" hän kysyi jo hieman vihaisena.

En osannut vastata mitään. Puhekykyni katosi. Kurkussani oli pikaliimaa johon joka ainoa sana tarttui.

"Caitlyn, jos joku on tehnyt sulle jotain niin mä-"

"Ei kukaan-", lopetin lauseeni.

Adrien katsoi minua silmiin.