Kiinnostaisiko?

4K 188 12
                                    

Kävelin linja-autosta ulos leirialueelle. Muutkin leiriläiset astuivat ulos, napaten oman matkalaukkunsa linja-auton säilöntäluukusta.

Miksi äitini lähetti minut tälle raivostuttavalle leirille?

"Se tekee hyvää sinulle, Adrien." hän toitotti aina tekaistu hymy kasvoillaan.

Ei mikään tee minulle hyvää. Hyvä ei kuulu elämääni. Isäni kuoleman jälkeen kaikki on mennyt aivan eri suuntaan kuin ennen.

Toisten mielestä väärään suuntaan,

omasta mielestäni suuntani ei ole niin oikea kuin se voisi olla, mutta kieltäydyn vankasti myöntämästä, että elämäntapani olisivat aivan vääriä.

No, mitä sitten sisältyy suunnan vaihtooni? Kaveripiiri ihmisistä jotka oikeasti välittivät vaihtui joukkoon nistejä, sekakäyttäjiä, alkoholin juojia ja pienrikollisia. Uskoni siitä, että onni löytyy viinapullon pohjalta vahvistui. Negatiivinen asenne tupakoitsemiseen vaihtui itse tupakoitsijaksi ryhtymiseen. Elän jatkuvien tappeluiden, yliannostusten, huumeiden, alkoholien, nikotiinien ja rikosten keskellä.

Yksinkertaisesti sanottuna: olen ongelmanuori, joka on juuri päässyt läpi yhdeksänneltä luokalta ja, joka on laitettu ongelmanuorten kesäleirille viettämään "antoisa" kesä muiden tuntemattomien ongelmanuorten kanssa.

Eli joudun viettämään KOKO kesän ilman alkoholia, nikotiinia, ystäviäni tai kannabista. Voin sanoa jo valmiiksi: tämä kesä tulee olemaan perseestä.

Kiinnostaisiko ketään tällainen kirja?

Ongelmanuoret.Where stories live. Discover now