Ongelmanuoret.

LUKU 2

~~ Adrien ~~

Jokainen miespuolinen leiriläinen istui puolikaaressa suuren salin lattialla. Vasemmalla puolellani istui Calvin ja Colton oleili oikealla puolella. Sijoituimme puolikaaren keskelle.

Sali ei ollut hiljainen. Vaikutti sille, että jokainen oli löytänyt yhden tai useamman henkilön, jonka kanssa tulla toimeen. Ei välttämättä ystävää, mutta edes pojan jota ei tyysti vihaa.

Oikeassa nurkassa oleva pääovi avautui ja sisään astui ohjaaja, naisohjaaja. Ensimmäinen huomioni oli, että naisohjaajat käyttävät näköjään pinkkejä t-paitoja sinisten sijasta.

Punahiuksisen naisohjaajan takana käveli iso rivi tyttöjä.

Vihdoinkin.

Samassa, kun ensimmäinen neitokainen astui salin puolelle, jokaisen pojan suu sulkeutui ja keho vaistosi naishormooneja.

Ja, koska testosteroiini virtasi jokaisen pojan ruumiissa vilkkaasti, eivät tytöt välttyneet mahdollisimman ahdistavasta sisääntulosta. Vihellykset, kuiskimiset ja vinkkaukset lentelivät ilmassa.

Silmien pyöräytykset ja myötähäpeää täynnä olevat huokaukset olivat noin 50% vastauksista, joita sukupuolitoverini saivat.

Osa neidoista vastasi vinkkauksiin vinkkaamalla takaisin tai pienellä kikatuksella.

Sainko minä vastausta vihjailuuni?
En.
Miksi en?
Koska en vihjaillut.

Tytöistä osa täytti pinnalliset haaveeni lähes täysin, mutta osa ei edes hipaissut alarajaa.
Tosin se ei ollut syy, miksi en lähettänyt soidinhuutojani eteenpäin.

Soidinhuutoni ei kaikunut salin seinistä toisiin, koska arvostin itseäni edes jollakin tavalla. En nähnyt syytä nolata itseäni 2 sekunnin sisällä.

Annoin silmieni nauttia tytöistä, jotka täyttivät minishortsit ihailtavasti. Kasvoni olivat peruslukemilla, eikä kehon kielenikään kielinyt seksuaalisia tarpeitani normaalia enempää.

Kaikki salissa olevat ohjaajat asettuivat riviin, joka sijoittui tilan vasempaan reunaan.

Yksi pinkkipaitainen naisohjaaja huusi:
"Tytöt asettukaa puolikaareen poikien eteen!"

Hänen äänensä oli kova ja ruumiinrakenne muistutti enemmän miestä kuin keski-ikäistä naista. Hänen ikäänsä oli hankala määrittää, sillä kuivahtaneet, ruskeat hiukset omistivat harmaita karvoja siellä sun täällä.

Tytöt asettuivat eteemme mukisematta ja kohdistivat katseensa ohjaajiin.
Vilkaisin sivusilmällä Coltonia, joka vihjaili typerän näköisesti yhdelle neidoista. Typerä vihjailu ansaitsi kyseisen mustahiuksisen tytön huomion. Hän kikatteli hiljaisesti ja katseli Coltonia.

Hmph.

Yksi ohjaajista laski tytöt ja sanoi:
"Yksi puuttuu."

Rehvakas naisohjaaja laski itsekkin tytöt ja pöyristyi huomatessaan, että kolmenkymmenen sijasta, heitä olikin yksi vähemmän. "Sharon, kävisitkö hakemassa puuttuvan sielun?" hän kysyi ja katsoi punahiuksista ohjaajaa.

Sharon nyökkäsi ja käveli tahdikkaasti pois salista.

Ilmeisesti yksi tytöistä halusi heittäytyä hankalaksi ja kapinoida heti alusta alkaen.

Rehvakas nainen puhdisti kurkkuaan ja piti "kröhöm" -äännähdyksen. Hän astui askeleen eteenpäin ja kävi läpi jokaisen leiriläisen. "Jokainen teistä tiedostaa säännöt ja tietää, että rangaistukset ovat myös rikkeiden mukaisia. Jos käyttäydytte nätisti, tästä tulee mukava kesä, mutta jos temppuilu ja typerät ideat valskaavat mielessä non-stoppina, emme aio katsoa sellaista läpi sormien", hän selosti. "Nimeni olen Ursula Holm, kutsutte minua ohjaaja-Ursulaksi tai neiti Holmiksi. Herra Jeffery ja minä vastaamme rangaistuksista ja toimimme myös leirin johtajina", Ursula lisäsi.