Avain Sydämeen

41. Vanhan viinin maku

Marie tuijotti miestä hämmentyneenä. Mitä hän oikein tarkoitti? Miksei hän voinut vain sanoa, jos hän tunsi jotain? Miksi Leon oli niin vaikea ihminen!? Hänen kasvoiltaan ei voinut lukea mitään, ei yhtään mitään.

Marie nousi istumaan liian nopeasti saaden huoneen pyörimään silmissään. Hän huokaisi syvään ja vilkaisi Leonia, joka edelleen tuijotti kaikkialle muualle kuin häneen, mutta Marie ei siirtänyt katsettaan.

Kun hän katsoi miestä, niin hän tunsi jotain vahvaa, jotain sellaista mitä hän ei ollut koskaan ennen tuntenut. Se oli väkevämpää kuin rakkaus. Hän tunsi olevansa myös sielultaan samanlainen kuin Leon. Heidät oli tarkoitettu yhteen.

Marie mietti aikaansa Christianin kanssa. Hän oli rakastanut miestä, mutta se tunne oli ollut erilainen. Nyt hän tunsi jotain voimakkaampaa Leonia kohtaan. Sitä oli hyvin vaikea selittää, mutta se tunne oli koko ajan läsnä. Se poltteli Marien sydäntä ja sielua.

Marie puri huultaan, hän ei voinut kuvitella elämäänsä ilman Leonia. Miehestä oli tullut hänelle tärkeä ihminen, jota ilman Marie ei voinut elää. Hän kuolisi, jos hän menettäisi kapteenin.

Mutta Marie ei ollut varma välittikö Leon hänestä. Mies ei ollut sanonut mitään sellaista mikä kertoi hänen tunteistaan, mutta hän oli pitänyt Mariesta huolta. Mutta oliko syy kätkö? Pelkäsikö Leon, että jos Marielle sattuisi jotain, niin hän ei löytäisi kätköä? Sillä ehkä Leonkaan ei ymmärtänyt Marien isän jättämää vihjettä.

Marie pudisteli päätään, he kaksi olivat aivan erilaisista maailmoista. Leon oli koulutettu kapteeni ja Marie oli varkaan tytär. Jos heillä olisi yhteinen tulevaisuus niin miten ihmiset suhtautuisivat häneen Leonin puolisona? Alkaisivatko he hylkiä kapteenia?

Kaiken tämän pohdinnan aikana Leon oli siirtänyt katseensa takaisin tyttöön jonka otsa oli kurtussa kovan ajatustyön seurauksena.

Kapteeni tiesi olevansa joskus liiankin tyly, mutta hän ei enää osannut puhua tunteistaan niin avoimesti kuin joskus ennen. Hän oli muuttunut vuosien saatossa avoimesta sulkeutuneeksi. Hän päästi hyvin harvoin enää ketään lähelleen sillä hän pelkäsi satuttavansa itsensä.

Leon tiesi, että hän pystyisi suojelemaan sydäntään ikuisesti, mutta olisiko se sen arvoista? Hän jäisi niin paljosta paitsi. Hän ei voisi koskaan olla onnellinen, jos hän ei uskaltaisi avata sydäntään.

Marie kääntyi katsomaan miestä epäröiden, hän kumartui Leonia kohti laskien oikean kätensä kapteenin rintakehää vasten saaden tämän ihon värähtämään.

– Minä...minä rakastan sinua, Marie kuiskasi hiljaa.

Leon katsoi tyttöä silmäänsä räpäyttämättä. Hänen koko kehonsa reagoi tytön sanoihin jotka kaikuivat kapteenin mielessä. Hänen sydämensä lähti villiin laukkaan ja hän tunsi kämmeniensä hikoavan.

– Minä rakastan sinua, Leon, Marie sanoi uudelleen ja sai pienen hymyn nousemaan miehen huulille.

Mutta sitten Leonin hymy hyytyi, hän tuijotti hetken ajan tytön kasvoja ja kysyi varovasti:

– Entä Jones?

– Mitä hänestä? Marie kysyi ääni särähtäen.

Hän ei ollut odottanut, että Leon ottaisi Christianin puheeksi. Se oli viimeinen puheenaihe josta Marie olisi halunnut jutella.

– Minä tiedän mitä tapahtui ennen kuin eksyit metsään, Leon sanoi vakavana.

Marien kasvoille nousi häpeä, hän otti kätensä pois miehen rinnalta ja nousi taas istumaan. Hetkeen hän ei edes kehdannut katsoa Leonia silmiin. Se häpeä jota hän kantoi sisimmässään oli aina läsnä. Se ei lähtenyt kulumallakaan pois vaan se kulki aina Marien mukana minne hän sitten menikään. Hän tunsi itsensä niin likaiseksi aivan kuin hänen koko sydämensä ja kehonsa olisivat olleet saastuneita.