Avain Sydämeen

34. Menetys

Christian piteli päiväkirjaa käsissään ja katseli sitä hiljaisuuden vallitessa hänen ympärillään. Hän tiesi menettäneensä Marien. Tytön teot puhuivat puolestaan. Miksi muuten Marie olisi antanut isänsä päiväkirjan hänelle ja lähtenyt itse pelastamaan kapteenia. Marie rakasti häntä. Se oli ilmiselvää. Ja Christian rakasti Marieta. Mutta silti hän ei lähtenyt etsimään tyttöä. Ei, hän oli luovuttanut. Miksi hän yrittäisi pelastaa naisen, joka ei suonut hänelle enää ajatustakaan. Miksi hän vaarantaisi oman henkensä vain nähdäkseen Marien toisen miehen käsivarsilla? Ei minkään takia.

Jones tiesi olevansa itsekäs. Hänen olisi pitänyt käyttäytyä eri tavalla, mutta hän ei tehnyt niin. Hänen sydämensä olisi tahtonut lähteä Marien perään ja yrittää pelastaa tämän, mutta hänen järkensä ei antanut periksi. Hän ei haluaisi kuolla tytön takia.

Christian avasi päiväkirjan varovasti ja luki sitä hiljaa itsekseen. Hänestä tuntui pahalta aivan kuin hän olisi tehnyt jotain väärää. Toisen päiväkirjan lukeminen oli väärin. Se oli ehkä pienin rikos minkä Jones oli koskaan tehnyt, mutta toisen ihmisen ajatusten lukeminen salaa oli vastenmielistä melkeinpä kuvottavaa. Hän ohitti nopeasti sivut joissa John Silver kertoi omasta elämästään, mutta sitten miehen silmiin osui Marien nimi. Hän ei voinut vastustaa kiusausta lukea tekstiä joka oli kirjoitettu hyvin kauniilla käsialalla.

Haluan, että Marie saa hyvän elämän. Paremman kuin minä annoin hänelle. En halua, että hän joutuu pelkäämään ja elämään jatkuvasti tien päällä. Haluan, että hän löytää itselleen miehen. Kunniallisen ja hyvän miehen joka kantaa vastuun hänestä ja antaa hänelle kunnon elämän. Haluaisin että rakas tyttäreni voi edes hetkeksi pyyhkiä leiman otsaltaan ja olla niin kuin kuka tahansa kansalainen. Mutta pahoin pelkään, että se on mahdotonta. Minä jos kukaan tiedän kuinka vaikeaa on yrittää olla hyvä ihminen. Yrittää tehdä oikein. Niin monet epäilevät ja niin harvat kannustavat. Mutta toivon koko sydämeni pohjasta, että pikku Marieni saa hyvän loppuelämän. Yritän päästä irti menneisyydestäni ja annan tyttärelleni uuden alun, uuden elämän jota hänen ei tarvitse hävetä.

Christian laittoi kirjan kiinni ja mietti kuinka kaikki olikin mennyt pieleen. John Silver ei koskaan saanut tuota uutta alkua, hän ei koskaan saanut aloitettua uutta elämää tyttärensä kanssa, koska hän oli jäänyt kiinni ja Leon Stowen isä oli tuominnut hänet kuolemaan. Kuinka kohtalo olikaan kiero. Se jätti pienen tytön yksin kylmään maailmaan ja nyt se vei hänet kapteenin syliin jonka isä oli syypää Marien kurjuuteen.

Christian sulki silmänsä hetkeksi ja huokaisi syvään. Hän oli myös julma ja ilkeä ihminen. Hän ei oikeastaan edes tiennyt miten hän vain pystyi istumaan siinä paikoillaan, kun hänen rakastettunsa oli hengenvaarassa. Ei sillä ollut mitään väliä, että Marie ei rakastanut häntä enää. Marie oli silti Jonesin ensirakkaus. Ja Harrison oli hänen hyvä ystävänsä. He molemmat olivat ihmisiä joilla oli yksi sielu, yksi elämä. Ja Jones tiesi syvällä sydämessään, että he kumpikin olisivat tulleet etsimään häntä jos hän olisi joutunut pulaan. Marie olisi varmasti pakottanut kapteenin pelastamaan hänet, Jones oli varma siitä. Ja silti hän vain oli paikoillaan ja odotti ihmettä.

Christian yritti toppuutella itseään, mutta tunnekuohu oli ottanut hänestä vallan eikä hän ajatellut enää selkeästi. Christian ei edes tiennyt oliko Marie enää hengissä. Jos hän oli jäänyt kiinni, niin Winters oli varmasti vienyt tytön majapaikkaansa tehden hänestä joukkionsa viihdykkeen.

Christian nielaisi äänekkäästi. Sellaista kohtaloa hän ei toivonut kenellekään. Nopea kuolemakin olisi parempi vaihtoehto kuin nöyryytys ja sielun irti repiminen.

Christian nousi ylös. Hän käveli takaisin Thomasin ja Petersonin luo jotka nököttivät puiden varjossa.

– No, löytyikö kohta? Thomas kysyi.