Ævintýr | maagin morsian

Kiira (osa 4)

"Vahingoittaa?" punasilmäinen nainen toistaa, kuin ällistyneenä. "Loukkaat noidankunniaani, maagi. Minähän halusin vain nähdä ihastuttavan morsiamesi paremmin."

Nainen päästää kuitenkin irti ilmiselvän vastahakoisesti. Kompuroin kauemmas olkapäätäni pidellen, jolloin Valven katse viivähtää nopeasti minussa. En osaa tulkita hänen silmiensä ilmettä.

"No, nyt olet nähnyt hänet, Kiira, joten voit lähteä."

"Aina yhtä vieraanvarainen", Kiiraksi puhuteltu sanoo maireasti. "Älä pelkää, en aio koskea häneen - enää. En vain voinut vastustaa kiusausta, ymmärräthän? Ihmiset alkavat olla harvinaisuuksia täälläpäin."

Naisen kynnet kiiltävät punaisina verestäni.

"Sinä se jaksat aina vain yllättää, krummí. Elät täydellisessä hiljaisuudessa vuosikymmeniä, kunnes yllättäen palaat ihmisten ilmoilta nuorikon kanssa! Tuo muistoja mieleen, eikö?"

Valven silmät kapenevat. Tunnen ilmassa hänen taikuutensa painavuuden, taivaan ennen ukkosta. Olen varma, ettei se jää huomaamatta myöskään Kiiralta, jonka hymy ei silti missään vaiheessa sammu.

"Milloinkas häät ovat?"

Kysymyksessä on selkeän ivallinen sävy, enkä voi olla sävähtämättä. Valven vastaus on kuitenkin väritön:

"Hän ei ole tarpeeksi vahva seremoniaan."

Katson häneen epävarmana siitä, mitä hän tarkoittaa. Kiira tuhahtaa silmäillen minua arvioivasti.

"Väitätkö, ettei tyttö kestäisi ævíntyria? Minusta hän vaikuttaa pystyvämmältä kuin ne, joita Rahkolla oli tapana valita."

Minun on kamppailtava ymmärtääkseni sananvaihdosta edes jotakin. Kiiran hymy on terävä viilto hänen seuratessaan, kuinka ilmeet vaihtuvat kasvoillani.

"Älä huoli, kultaseni - minun sylini on aina avoinna sinulle. Kutsu minua sitten, kun olet kyllästynyt ilonpilaajamaagiin."

Naisen silmät hehkuvat suuntaani punaisina kuunsirppeinä. Ehkä vain kuvittelen, että se saa olkapäätäni jäytävän kivun yltymään. Kuulen Valven vetävän terävästi henkeä, kuin sanoakseen jotakin. Minä ehdin kuitenkin ennen häntä:

"Niin ei tapahdu."

Sanoissani on varma kaiku, vaikken saakaan riisuttua kaikkea pelkoa äänestäni. Kiiran hämmästyneisyys peittyy hetken kuluttua kimakkaan nauruun, joka herättää kylmät väreet juoksemaan selkäpiissä.

"Varovasti, pikkuinen. Tuollaiset julistukset saavat minut haluamaan sinut itselleni kahta kauheammin."

"Ehkä minun pitäisi kuitenkin varastaa sinut itselleni", Kiira sanoo pohtivaan sävyyn. Hän liikahtaa kuin tullakseen lähemmäs, mutta joutuu pysähtymään Valven tukkiessa hänen tiensä. Maagin ääni on vaarallisen pehmeä:

"Sinulle ei ole kalvaslinnassa mitään."

"Niinhän sinä luulet, krummí", Kiira sanoo. Hänen suunsa hymyilee edelleen, mutta silmät eivät. "Etkö muista, kuka korjasi heidät pois aina Rahkon kyllästyttyä? Siihen aikaan en ollut koskaan nälkäinen."

"Minä en ole hän."

Jotain tapahtuu Valven hiljaa lausuttujen sanojen myötä: vaikka päivä on tyyni, tunnen tuulen yhtäkkiä yltyvän. Ilmaa pitkin kirskuu ääni, joka kuulostaa siltä kuin jokin olisi repeämäisillään.

Kiira hengähtää vihaisesti, ja tajuan, että jotakin mustaa valuu hänen suupielistään. Se näyttää aivan vereltä.

"Lähde vielä kun voit, Kiira. "

Valven silmät ovat melkein mustat äkillisessä tummuudessaan. Katson sanattomana, kuinka Kiiran kasvot vääntyvät sekä kivusta että raivosta.

"Khuinka uskhallat-"

"Tulit kotiini kutsumatta", Valve sanoo yksinkertaisesti. "Kai tiedät, että kalvaslinnassa sinä et voi voittaa minua? Häivy ennen kuin viillän kielesi kokonaan irti."

Kiira kavahtaa taaksepäin, jolloin mustia veripisaroita tipahtelee hänen valkoiselle mekolleen ja maahan. Myös naisen sanat ovat veren sotkemia tämän sammaltaessa:

"Lhuuletko vhoivashi phitää hänet turvssha ikhuisesti? Mhinä en ole ainnoa, jhoka on khiinnostunut thytöstä."

"Voin tehdä sinusta varoittavan esimerkin, jos haluat."

Kiira ei selvästikään halua. Naisen lävistää valkoinen valo tämän paetessa paikalta.

"Kuinka olkapääsi voi?"

Tuijotan tummien veriläikkien täplittämää kohtaa, jossa punasilmäinen nainen vielä hetki sitten oli. Minun on hetken etsittävä ääntäni:

"Olen... olen ihan kunnossa."

"Anna kun katson."

Silmänräpäyksessä Valve seisoo aivan edessäni. Ennen kuin ehdin kunnolla tajuta, mitä tapahtuu, maagi on kumartunut puoleeni ja ottanut kasvoni käsiensä väliin. Sävähdän yllättyneenä, mutta tällä kertaa hän ei päästä irti.

"Mitä sinä..."

"Varmistan, ettei Kiira käyttänyt taikuutta."

Valve kuljettaa sormiaan tunnustellen leukapieliäni pitkin kaulavaltimolleni. Olemme niin lähellä, että otsamme melkein koskettavat toisiaan. En ole varma, mitä hän etsii: minä kuulen vain vereni levottoman kohinan.

Lopulta Valve sanoo vaimeasti:

"Tunnut olevan kunnossa. Tule, Edda odottaa."