Avain Sydämeen

17. Muisto Menneisyydestä

Marie käveli telttojen takaa esiin ja pysähtyi paikoilleen. Hän katsoi hämmentyneenä ympärilleen. Tässä se nyt oli, se hetki, kun kaikki meni jälleen kerran pilalle. Marie tunsi, kuinka onnellisuuden rippeet kaikkosivat hänen sydämestään. Jäljelle jäi vain tyhjä kuori, kun kaikki ilo ja onni haihtuivat, kuin tuhka tuuleen.

Leon, Quin ja Thomas seisoivat nuotion edessä kädet niskan takana. Heidän takanaan seisoi kolme miestä aseet käsissä. Marie tunnisti kaikki kolme, mutta hän tunsi parhaiten yhden, Christian Jonesin. Mies joka oli jättänyt jälkeensä vain surua. Hän ei ollut muuttunut tippaakaan, ellei otettu huomioon arpea joka oli ilmestynyt hänen poskeensa. Muuten hän oli yhtä komea, kuin aina ennenkin. Tummat hiukset, vielä tummemmat silmät, jykevät kasvonpiirteet ja ne täydelliset huulet.

Marie tunsi kaiken veren pakenevan kasvoiltaan, hän ei saanut sanaakaan suustaan. Hänen jalkansa tuntuivat lyijynraskailta ja kaikki patoutuneet tunteet nousivat esiin. Marie olisi halunnut ottaa aseensa esiin ja ampua miehen siihen paikkaan, hän olisi pystynyt siihen, mutta toisaalta Christian olisi päässyt liian helpolla. Nopea kuolema oli hänelle aivan liian mitätön rangaistus.

Leon ei voinut olla huomaamatta äkillistä muutosta tytössä. Hän oli kuin kummituksen nähnyt. Leon vilkaisi nopeasti taaksensa, hän huomasi pienoisen muutoksen yhdessä miehessä, joka oli ilmeisesti porukan johtaja. Miehen kasvoilla näkyi pelkoa ja ahdistusta, aivan, kuin hän olisi pelännyt kohdata Marien. Leon pudisteli mielessään päätään, hän vain kuvitteli, eihän Marie voinut tuntea tuota miestä.

Christian nosti katseensa tulijaan, häntä hieman pelotti kohdata tyttö, joka oli ennen ollut tärkeä osa hänen elämäänsä. Mies tuijotti Marieta hämmentyneenä. Vaikka hän oli tarkkaillut tyttöä jo kauan, niin silti tämän näkeminen kasvotusten oli täysin erilaista. Tytön kauniit kasvonpiirteet tulivat hyvin esiin päivänvalossa ja läheltä katsottuna hän näytti aivan enkeliltä. Hänen ruskeat hiuksensa oli sutaistu nopeasti nutturalle, josta pari hiuskiehkuraa oli karannut tytön poskille.

Marie ryhdistäytyi. Hän keräsi ylpeytensä rippeet ja kokosi itsensä. Hän ei saanut vaikuttaa heikolta Christianin edessä.

- Mitä täällä tapahtuu? Marie kysyi vakavana ja hivutti kätensä vyötäröllä olevalle laukulle.

Miehet eivät nähneet liikettä, sillä puunoksat joita Marie oli kerännyt, olivat näköesteenä.

- Sinä lähdet meidän mukaamme. Christian totesi varmalla äänellä, vaikka hänen sydämensä takoikin rinnassa hurjaa tahtia.

- En varmasti lähde. Marie sanoi uhmakkaasti ja sai työnnettyä kätensä laukkuun.

- Lähdet tai me tapamme ystäväsi. Harrison lisäsi ivallinen hymy kasvoillaan ja osoitti aseellaan Quinia.

- Enpä usko. Marie totesi ja heitti puut maahan paljastaen aseensa, jolla hän osoitti Christiania.

Christian hätkähti, hänen kasvoilleen nousi pieni hymy, jonka hän piilotti nopeasti kasvoiltaan.

- Marie, laske ase maahan. Christian maanitteli yrittäen pitää tunteensa kurissa.

Quin loi nopean silmäyksen Leoniin, jonka silmät olivat lasittuneet hetkeksi. Hän nielaisi äänekkäästi tajutessaan, että hänen ajatuksensa olivat osuneet oikeaan. Tuo röyhkeä mies tunsi Marien!

- Minä ammun kohta jonkun jos ette tottele minua! Marie kiljaisi kasvot vääristyneenä vihaiseen ilmeeseen. - Laskekaa aseenne maahan, heti!

Harrison ja Peterson katsoivat Marieta hiukan epäillen. He kyllä tiesivät, ettei Marie olisi pystynyt ampumaan ihmistä. Mutta jos hän sattuisi painamaan liipaisinta, niin he molemmat olettivat kohteen olevan Christian. Eiväthän Harrison ja Peterson olleet tehneet tytölle mitään, he olivat aina kohdelleet häntä hyvin. He olivat pitäneet tätä melkein kuin siskonaan. Mutta silti vuodet muuttivat ihmistä, he eivät olleet enää niin varmoja, että Marie ei tunnekuohunsa vallassa ampuisi heitä, joten he päättivät laskea omat aseensa, mutta Christian oli tottelematon. Hän osoitti omalla aseellaan edelleen Leonia, jonka kasvoilla oli tuskainen ilme.