Sydän ei kuuntele varoituksia // bxb

11. Ananaksia pitsassa

-Milo Rautiainen-

Ajamme Jonathanin kanssa pitkin jo hiljentynyttä kylänraittia ohi torin, koulun ja kaupan, kohti kaupungin niinsanottua parempaa asuinaluetta, missä Jonathan asuu.

Kumpikaan meistä ei puhu mitään. Välistämme hiljaisuutta rikkoo vain taustalla hiljaa soiva radio.

Katsahdan Jonathania pikaisesti, mutta palautan katseeni nopeasti tiehen, koska en halua löytää meitä kohta ojan pohjalta.

Jonathan näyttää hieman kireältä, mutta yrittää piilottaa sitä minulta siinä kuitenkin onnistumatta.

Haluaisin kysyä sitä häneltä, mutta minusta tuntuu, että hän kertoo sitten, kun kokee ajan olevan sopiva.

Minulla on kuitenkin aavistukseni, että Jonathanin kireys liittyy jollakin tavalla tähän hänen isänsä mainitsemaan Mirandaan.

"Tosta seuraavasti sitten vasemmalle." Jonathan ohjeistaa minut "Kanervakatu"-nimiselle tielle.

Käännän auton ja hidastan vähän vauhtia huomatessani "varo leikkiviä lapsia"-kyltin, koska en todellakaan halua saada syytettä mistään lapsen taposta, vaikka ketään ei näykkään mailla eikä halmeilla.

"Onks se mikä näsit taloist?" Kysyn Jonathanilta, ja katselen ympärilleni suurien omakotitalojen ympäröimällä katuvalojen valaisemalla asuinalueella.

"Aja vaa iha tän tien päätyyn." Jonathan sanoo samalla, kun viestittelee kiivaasti jonkun kanssa.

Jatkan ajamista, kunnes saavumme suuren valkoisen omakotitalon pihaan.

Talo sijaitsee kauniilla vähän syrjäisemmällä järvenrantatontilla ja on varmaan kaksikertaa suurempi kuin perheeni talo. Ainakin se on suurin kaikista asuinalueen taloista.

Katson taloa suu ehkä hieman järkytyksestä avoinna, enkä meinaa saada jalkojani liikkeelle.

"Tuutko sää vai et?" Jonathan naurahtaa ulko-oven luota ja saan vihdoin itseni liikkeelle.

"Teil on ihan vitun hieno talo." Sanon, kun astumme avaraan eteiseen sisään.

"Joo, niin kai se on." Jonathan katselee ympärilleen eteisessä, aivan kuin kiinnittäisi huomiota heidän talonsa suuruuteen ensimmäistä kertaa ikinä.

"Mut onks sul muuten nälkä?" Hän kysyy ja lähtee kävelemään luultavimmin keittiötä kohti.

"No joo on kyl vähäsen." Sanon ja lähden hänen peräänsä.

Edessäni aukeaa lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat järvelle päin, ja tuntuu, että suuni on taas jäänyt auki hämmästyksestä.

Meidän kotiamme voisi kutsua tämän rinnalla koirankopiksi. Millaista olisi asua tällaisessa talossa?

"Hitto, faijan piti käyä kaupas tänää, mut ei se näköjää käynykkää." Jonathan sanahtaa keittiöstä ja sulkee jääkapin oven.

"Tilataaks vaik pitsaa. Vai haluutko syyä noita nahistuneita tomaatteja tuolta jääkaapista?" Hän kysyy, ja kaivaa jo puhelintaan esille odottamatta vastaustani.

"Joo tilataan vaan, mut siihen ei sit todellakaan tuu ananasta." Heitän hänelle, kun kävelen keittiöön.

"No tottakai tulee." Hän sanoo ja lisää vielä "ekstrana."

"No hyi vittu. En todellakaan vois olla yhessä sellaisen kanssa, jonka pitsaan tulee ananasta, se ei tulis koskaan toimimaan." Huudahdan ja nojaan keittiösaarekkeeseen häntä vastapäätä, ja yritän napata puhelimen hänen kädestään.