Avain Sydämeen

12. Leikinlaskua

Marie ei koputtanut Safirin oveen vaan riuhtaisi sen auki voimakkaasti. Hän näki Safirin joka istui tuolissaan ja Leonin, Quinin, sekä Thomasin jotka seisoivat kalpeina vieretysten. Miehet hätkähtivät raikasta tuulahdusta ja kääntyivät katsomaan tulijaa. Leonin kasvoille nousi hetkellinen hymy, Quin oli helpottuneen näköinen, mutta Thomas katseli Marieta epäillen. 

–Safir, sinä lupasit päästää heidät! Marie tiuskaisi.

Safirin kasvoille nousi hetkeksi häpeän poikanen, hän tiesi hiukan liioitelleensa, mutta hän halusi kostaa kapteenille kalavelkoja.

–Anteeksi, minä vain halusin hiukan pelotella heitä. Safir mutisi ja yritti pinnistää hymyn huulilleen. 

–Emmekö joudukaan hirteen? Thomas kysyi epäröiden.

–Ette. Marie tokaisi ja käänsi katseena kapteeniin, jonka kasvot olivat jälleen vakavat.

Mutta Leonin sydämessä läikähti lämpö, hän olisi halunnut rynnätä Marien luo ja kaapata hänet syleilyynsä. Mutta ei hän voinut tehdä niin. Ei kaikkien niiden silmien alla. Siksi hän vain tyytyi katselemaan tuota suloista olentoa, joka tuijotti häntä tutkivasti.

–Kiittäkää ystäväänne, joka sattuu olemaan minun vanhan ystäväni tytär. Ilman Marieta tuskin enää seisoisitte siinä. Safir sanoi ja katsoi sitten tyttöä. – Marie, sinä voit varmasti opastaa heidät mökkiinsä, se on sinun mökkisi vieressä.

Miehet seisoivat epäuskoisina vieläkin paikoillaan. He katsoivat toisiinsa ja sitten Marieen, joka odotti heitä ovella. 

–Tuletteko te vai haluatteko oikeasti hirttolavalle? Marie kysyi ja viittoili miehet mukaansa.

Miehet kävelivät sydämet riemuiten ulos. He tunsivat suunnatonta iloa ja helpotusta saadessaan toisen mahdollisuuden. Marie ohjasi miehet pienen mökin luokse ja avasi sen oven. Hän katsoi miehiä jotka pälyilivät ympärilleen uusin silmin. 

–Saatte asua täällä, alhaalla on kaksi petiä ja yläkerrassa on pieni parvi jossa on yksi peti. Huoneissa on puhtaat vaatteet ja siistiytymiseen tarkoitetut tarvikkeet. Marie selitti.

–Kiitos. Quin ja Thomas sopersivat yhteen ääneen ja kävelivät mökin sisälle.

Marie katseli kapteenia hetken aikaa silmiin ja tokaisi sitten:

–Safir taisi pelotella teitä kunnolla. 

–Niin teki. Leon totesi. – Minä oikeasti aloin pelkäämään pahinta. 

–Tuskin hän olisi teitä hirttänyt, vaikka en olisikaan ehtinyt paikalle. Marie sanoi. – Hän on vanhentunut ja ei pystyisi tappamaan enää kärpästäkään.

–No, onneksi kuitenkin ehdit tänne. Leon sanoi ja soi pienen hymyn tytölle.

Marie ei kuitenkaan vastannut hymyyn vaan käänsi katseensa muualle.

Leon katsoi Marieta tarkkaavaisesti. Hän vaistosi tytöstä jotain erilaista. Aivan kuin heidän välilleen olisi tullut muuri. Näkymätön muuri, joka piti heidät visusti erossa toisistaan.

–Oletko sinä kunnossa? Leon kysyi huolestuneena.

–Olen. Marie vastasi nopeasti. – Oletko sinä? 

–Olen. Kiitos Marie, että pelastit henkemme. Leon sanoi hiljaa ja laski kätensä merkitsevästi tytön ranteen päälle.

Marien silmät syttyivät eloon, ne loistivat kuin tähdet taivaalla. Hänen kasvoilleen nousi suloinen hymy ja hän avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta hän ei edes ehtinyt aloittaa lausettaan, kun joku huudahti:

–Marie! 

Leon kääntyi katsomaan taakseen ja näki nuoren miehen, jonka hän oli nähnyt aikaisemminkin. Marie hätkähti kuin unesta hereille ja antoi Leonin käden lipua pois.

–Marie, olen oikeasti pahoillani siitä mitä Safir teki, mutta hän halusi vain pelleillä. Se oli pientä leikinlaskua. Daniel selitti ja yritti saada katsekontaktin tyttöön.

–Sillä ei ole enää väliä. He ovat nyt turvassa ja se on tärkeintä. Marie sanoi ja hymyili hieman. – Daniel, tässä on kapteeni Leon Stowe ja Leon, tässä on Daniel Wonnhill.

–Tuota me tapasimme jo aamulla. Daniel sanoi virnistäen. – Olin mukana, kun haimme heidät leiristä. 

–Se oli paremminkin sieppaus. Leon tuhahti. 

–Emmehän voineet tietää keitä oikein olitte ja millä asioilla. Olen syvästi pahoillani jos satutimme teitä kapteeni. Daniel sanoi ivallisesti ja käänsi katseensa Marieen. – Niin, minun piti saattaa sinut juhlapaikalle.

Leonin sisällä kuohahti, häntä ärsytti tapa millä mies katseli Marieta, aivan kuin tämä olisi ollut kävelevä lihanpala. Mutta kapteeni piti itsensä kurissa, hän oli täysin varma, ettei Marie koskaan lankeaisi tuollaisen mieheen. Hän oli ilmiselvä renttu, joka ei ajatellut aivoillaan vaan jollakin muulla.

–Tule nyt. Kaikki odottavat sinua. Daniel maanitteli ja ojensi kätensä tytölle.

Marie tarttui siihen vastahakoisesti. Daniel katsahti kapteenia voitonriemuinen ilme kasvoillaan. Leonin kasvoille nousi viha, hän katsoi mustasukkaisena, kuinka Daniel veti tyttöä perässään. Marie kääntyi katsomaan taakseen ja hymyili hajamielisesti Leonille. Hän toivoi, että mies olisi tullut heidän perään ja sanonut saattavansa tytön itse juhlapaikalle. Mutta Leon ei tehnyt niin, ei. Hän muisti jälleen kerran, kuinka paljon rakkaus pystyi myös satuttamaan, eikä hän halunnut satuttaa enää itseään.