Frozen heart

oon pahoillani

"Puhutaan kun oot selvänä." vastaan koska en hakua käydä tätä keskustelua nyt.

Loppu matka meijän tielle kävellään melkeempä täydessä hiljasuudessa. Dankku kylläkin vieläkin jaksaa jankkaa sitä et se on niin pahoillaan ja et se ei haluu menettää mua. Jos rehellisiä ollaan nii mun tekis välillä lyödä sitä, kun se ei yhtään osaa olla hiljaa.

"Onks sulla avaimia?" kysyn Dankulta, kun ollaan vihdoin meijän talon edessä.

"Häh?" Dankku kysyy ihmeissään ilmeisesti hän ei ymmärtänyt kysymystä.

"Että onko sulla avaimia?" kysyn uudestaan.

"En muista." Dankku sanoo ja yrittää etsiä taskuistaan. Se näyttää aika epätoivoiselta.

"Oot ihan kelvoton." sanon ja jatkan matkaani kohti meidän ovea, raahaten Dankkua perässäni. Nyt vaan äkkiä toi kakara nukkumaan nii pääsen itekkin. Se on nyt jankannu tota sen oon niin pahoillani niin kauan että must on alkanu tuntuu paremmalta vaihtoeholta se, että oisin jättäny sen vaan sinne. Miks en tienny et Dankku on näin ärsyttävä kännissä, ei se mun kaa koskaan.

Kävellään pihan läpi ovelle tai no niin hyvin ku toi yks känniääliö nyt voi ees kävellä. Kokeilen onko kahva auki, koska tajusin itsekkin ettei mulla ole avaimia. Tuurilla se on auki. Luojan kiitos et Benkku on tosi laiska, eikä yleensä ikinä laita ovee lukkoon. En ois ikinä selvinny, jos oisin joutunu mennä paloportaita pitkin ylös. Dankku ois kuollu siinä kohtaa.

Avaan oven ja ennen kuin astun peremmälle sanon Dankulle vielä: "Nyt pidät sitte pääs kiinni en jaksa Benkulle selittää mitään." Sain vastaukseksi vaan jotain epämäärästä mutinaa, mutta oletan että se ymmärs.

Astutaan peremmälle ja asetan Dankun istumaan eteisen tuolille. Hän alkaa näpertää kenkiään auki. Suljen oven ja potkin kenkäni jaloistani pois. Vilkaisen Dankkua joka ei ole saanut ensimmäistäkään kenkää pois.

"Tarviitko apua?" kysyn pojalta vähän huvittuneena.

"Jooo" Dankku vastaa kuin pikkupoika, siltä sen käytös muutenki nyt vaikuttaa. Kumarrun ottamaan Dankulta kengät pois ja ojennan hänelle sen jälkeen käteni. Vetäisen hänet ylös tuolilta ja jatkamme matkaa kohti portaita. Mitäköhän tästäkin tulee varmaan kaadutaan ja kuollaan molemmat. Okei Ellen yritä ees vähän olla positiivisempi. Miten tässä tilanteessa voi olla ees positiivinen? No ehkä joku muu kun minä. Okeiokei mä myönnän kyllä mua vähän naurattaa se, että toi on tommosessa kunnossa. Mutta se että mä olen se kuka sitä laittaa nukkumaan ja auttaa, se mua ei naurata. Okei ois mä sen voinu sinnekkin jättää. En olis. No ainkaan mä en ole se joka tällä kertaa on tossa kunnossa, se on positiivista.

Rappusissa suoriuduttiin yllättävän hyvin, jos ei oteta huomioon paria kertaa, kun Dankku meinas kaatuu. Luojalle taas kiitos, että Benkulla on aika hyvät unenlahjat ettei se nyt ihan pienestä herää.

Raahaan sen mun huoneeseen ja työnnän sängylle, rinnasta.

"Wou sähän oot rajulla päällä." Dankku virnistää.

"Joo en todellakaan ole, nyt turpakiinni, ja nukkumaan." sanon silmiä pyöritellen.

"Joojoo äiti." Dankku sanoo ja laittaa pään tyynyyn. Olen tarttumassa peittoon, mutta en kerkeä tehä sitä, kun Dankku alkaa ottaa sen vaatteita pois. Katson häntä vähän hämmästyneenä.

"En mä nyt näissä nuku vaikka oonkin kännissä." Se sopertaa ja heittää sen hupparin lattialle. Lattialle lentää myös farkut. Vihdoin kun Dankku on valmis tässä sen riisumis prosessissa, jossa kesti yllättävän kauan, kun otetaan huomioon Dankun kunto. Käsken Dankkua mennä kyljelleen, ennen kuin peittelen hänet. Koskaan ei tiiä vaikka se alkais oksentaa, kun se nukkuu. En ota sitä riskiä.