Tuulitakki myrskyn keskellä.

8. Jotain pysyvää

Vikan kouluvuoden jälkeen alko tuntua sille. Ettei mikään oo pysyvää.

Luokat vaihtuu.

Koulut vaihtuu.

Perheessä tapahtuu muutoksia, yhteyksiä katkaistaan ja sit alkaa mykkäkoulut, enää ei voi olla edes samaan aikaan samassa huoneessa.

Kavereita menee ja tulee, palaa takaisin ja suuttuu, rakastuu, ne muuttuu.

Ulkonäöltä ja luonteeltaan. Kaikki muuttuu.

Maailma muuttuu.

Sota alkaa, kuningatar kuolee, meidän maapallo kuolee.

Mä kuolen.

Sä kuolet.

Pelottaa.

Miksei mikään ole enää pysyvää, tuttua ja turvallista, mistä pitää kiinni, pyytää ettei ne lähde.

Ettei mikään lähde.

Pysäyttäisin ajan että voisin hetken hengittää. Huolehtimatta, että huomenna joku on kuollut vanhuuteen, huumeisiin tai vetänyt ranteet auki, yliannostukseen.

Haluun pystyä hengittää.

Ihan vaan hengittää ja elää. Hyvillä rytmeillä ja rutiineilla niin, että olo olis terve.

Mun mieli olis terve.