28. Tarina: Kaikki tiet haarautuvat

452 32 9
                                    

Joonas x Niko

Niko

Lumi narskui kenkien alla ja jätti jälkeensä jäljet. Joonas käveli vierelläni matkalaukkua raahaten perässään. Kumpikaan ei ollut sanonut sanaakaan koko matkana, mutta eipä sitä sanottavaa edes ole ollut. Tärkeimmät asiat oli puhuttu läpi jo aikoja sitten.

Saavuimme vihdoin rautatieaseman pääoville. Riensin Joonaksen edelle ja pidin tuota ovea auki niin, että Joonas pääsi laukkunsa kanssa sisään.

Rautatie kuhisi ihmisiä. Katsoin hetken ympärilleni Joonaksen myöskin pysähtyessä. Täällä oli kyllä tultu käytyä liiankin monta kertaa vuosien aikana.

"Missähän ihmeen suunnassa se mun junan raide olikaan?" Kuulin sen miettivän ääneen ja kaivavan taskustaan puhelimensa.

Lähdin kävelemään hänen perässään ja hetken en meinannut pysyä ollenkaan tuon miehen tahdissa. Pitikin omistaa lyhyemmät jalat.

Kävelimme ravintoloiden ja infopisteiden ohi lopulta löytäen tiemme oikealle raiteelle. Katsahdin kelloa. Vielä olisi kuitenkin hyvin aikaa ennen junan tuloa.

Hiljaisuus välillämme pysyi. En oikein tiennyt pitäisikö minun sanoa jotain. Pitäisikö minun vielä pyytää anteeksi? Sanoa jäähyväiset? Puhua kenties säästä? Vai siitä miten rakastin sinua edelleen.?

Jokunen minuutti kului kunnes Joonas yhtäkkiä kääntyi puoleeni. Hänen katse oli haikea, mutta hän silti hymyili pehmeästi. Odotin sanoja, mutta Joonas vain jatkoi katselemistani. Pian tunsin hänen ottavan kiinni kädestäni ja tulevan hivenen lähemmäs. Joonaksen lapanen tuntui lämpimältä vasten paljasta kättäni.

"Mitä jos me..... ei tehtäskään tätä.? Palattaisiin takaisin kotiin ja aloitettas alusta?" Se ehdotti melkein kuiskaten.

En saanut sanottua mitään. Katsoin Joonasta silmiin ja yritin käsittää mitä se oli juuri sanonut.

"Sä tiiät et mä rakastan sua edelleen. Sä tiedät et sä rakastat mua edelleen.. " Se jatkoi nojautuen sitten suutelemaan mua. Huulemme hipoivat jo toisiaan, mutta minä käänsin katseeni pois.

"Ei." Sain lopulta sanottua. Vetäydyin askeleen kauemmas ja otin vakavan katseen tuohon mieheen. "Ei me voida."

"Miksei Niko..miksei? Kaikki on just nyt hyvin. Mä oon muuttunut. Sä näit omilla silmilläs miten mä kävin sen kaiken läpi ollakseni parempi ihminen taas sun silmissäs." Joonas selitti kiivaammin kyyneleiden kostuttaessa sen siniset silmät. Huokaisin pettyneenä. Ja mä kun luulin, että me oltiin jo juteltu asiat läpi ja päädytty yhteiseen ratkaisuun, joka olisi molempien parhaaksi..

Huokaisin pettyneenä ja pudistin päätäni. "Me Joonas juteltiin nää asiat läpi jo vaikka miten monta kertaa. Meidän yhteiselo vain satutti meitä molempia. Mä oon onnellinen, että sulla on taas kaikki hyvin, mutta ainakaan tällä hetkellä meidän juttu ei enää toimi."

En kyllä tiedä miten hyvin asiat oikeasti olivat. Yksi ja puoli vuotta sitten Blind channel tuli päätökseen. Päätöksen teon jälkeen meni noin vuosi, kun viimeiset sinkut julkaistiin ja jäähyväiskiertue pidettiin.

Minä ja Joonas yritimme jatkaa eloamme kahdestaan, mutta paljon sattui ja tapahtui. Päällimmäisenä mielessä on edelleen Joonaksen paha alkoholisoituminen. Se oli yksinäistä aikaa. Emme puhuneet toisillemme. Se satutti molempia. Minusta tuntui, että enemmänkin elin yksin kuin kihlattuni kanssa.. Lopulta Joonas sai apua.

Sen jälkeen, kun Joonas "parantui" ei kaikki palautunut ennalleen. Välimme, suhteemme oli rikki. Tunteet olivat edelleen molemmilla vahvat, mutta rakkautta ja parisudetta ei voinut rakentaa pelkästään niiden varaan. Aina se ei vain riittänyt..

Lopulta yksi kaunispäivä otin asian puheeksi. "Joonas, meidän pitää erota." Muistan edelleen sen järkyttyneen ilmeen, joka kuitenkin vaikutti jo odottaneen minun ottavan asiaa puheeksi.

Hermoni halusivat rasahtaa. Minun piti kuitenkin pitää pinnani. Huutaminen ja riitely ei auttaisi nyt asiaa lainkaan. Ja olimme julkisella paikalla.

"Joonas rakas, sun kamppeet on jo heitetty Ouluun, sä oot irtisanonu ittesi vuokrasopimuksesta ja ainakin minun mielestä päätynyt tähän ratkaisuun yhdessä mun kanssa ja omasta tahdostasi. Meitä ei enää ole. On vain Niko ja Joonas."

Joonas hiljeni täysin. Kyyneleet valui sen silmiltä purona poskea pitkin. Sen piti ymmärtää se totuus, että oikeasti me oltiin erottu jo pari viikkoa sitten. Me ei enää seurusteltu tai oltu kihloissa, mä en enää ollut hänen miehensä eikä hän mun. Tässä pisteessä me ainoastaan jatkettiin matkaamme eri suuntiin.

Joonas riisui toisen lapasensa ja katseli kiiltävää sormusta, joka koristi edelleen tämän nimetöntä. Jos totta puhuttiin en ollut itsekkään riisunut tuota rakkauden sormusta pois, jolla lupasimme itsemme toiselle ikuisesti..

"Kaikki tiet haarautuvat jossakin kohtaa matkaa Joonas." Sanoin. Se sai Joonaksen kääntämään taas epätoivoisen katseensa minuun. "Sun pitää nyt jatkaa omaa elämääsi ja mä mun omaa."

"Mutta ku sä oot mun elämä Niko! Miten mä pystyn elämään ilman sua? Mä kävelen sillä elämäntiellä harhaan ilman ketään,, ilman sua." Joonas vastasi minun aloittamaan vertauskuvaan... ja osui arkaan paikkaan.

"Sä ihan varmasti selviät. Sä oot aina ollut mun silmissä aivan tavattoman vahva ja lahjakas ihminen. Sä et voi kävellä harhaan."

Silitin kädelläni Joonaksen poskea, joka oli sulkenut silmänsä. Joonas nyökkäsi hitaasti ja laski otsansa omaani vasten. Muutama kyynel vierähti poskilleni. Piti sitä näköjään itkeä vielä viimeisen kerran.

Nostin katseeni. Vielä minuutti siihen, että Joonaksen juna saapuisi ja veisi tämän mennessään.

"Nämä ei oo hyvästit, me nähdään kyllä joskus vielä, kun on sen aika." Kuiskasin ja painoin huuleni Joonaksen omille.

Tarpeeksi mua oli jo sattunut. Ei yksi viimeinen suudelma haittaisi enää.

Suudelman jälkeen minä ja Joonas olimme käpertyneet toisiimme vielä siksi aikaa, kunnes kuulimme junan saapuvan. Joonas irrottautui ensimmäisenä ja hymyili hieman. Katsoin, kun se pisti lapaset takaisin käteen, suoristi pipoaan ja nappasi matkalaukun takaisin käteensä.

Joonas käveli ihmismassan mukana kohti sisäänkäyntiä. Juuri ennen kuin hän katoaisi vaunun sisään hän antoi minulle vielä viimeisen katseen, hymyn ja pienen vilkutuksen. Se katse kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Pyysi anteeksi, kiitti kaikesta ja oli toiveikas vaikkakin haikea samaan aikaan.

Hengitin syvään ja käännyin suunnaten kohti niitä samoja ovia, joista tulimme sisään.

Aika se sitten lopulta näyttäisi mihin me molemmat päädymme tällä elämän tiellä.

---

Sanoja noin 850

Tämä olisi sitten viimeinen shotti, jonka kirjoitan nyt hetkeen. Yritän keskittyä enemmän muiden kirjojen kirjoittamiseen, MUTTA mulla on pieni yllätys kerrottavana! Tästä shotista tulee pieni jatko-osa kirja nyt tänä keväänä ;)

Hyvää uuttavuotta muuten tässä samalla!

Läheisyyden kaipuu || BLIND CHANNEL ONE SHOTS ||Where stories live. Discover now