Avain Sydämeen

5. Loukkauksia

-Heti huomenaamulla auringon nousun jälkeen, Marie sanoi ja nosti katseensa miehiin.

-Eiköhän jätetä päätöksen teko meille miehille? Thomas sanoi ivallisesti.

Marie tunsi piikin lihassaan, muttei reagoinut näkyvästi miehen kommenttiin.

-Te voitte seurata minua pari päivää jäljessä jos haluatte, mutta minä lähden huomenna, ilman teitä tai teidän kanssa, Marie totesi ja piti äänensä vakaana.

Leon katseli hämmennyksen vallassa tuota nuorta naista, jonka olemus oli muuttunut kuin taikaiskusta. Tytön kasvoilla oli kova ilme, jonka taakse Leon ei nähnyt.

-Hyvä on, me lähdemme huomenna auringon nousun jälkeen, kapteeni päätti nopeasti.

-Hienoa, Marie sanoi ja lähti huoneesta.

Thomas katsoi tytön perään ja käänsi sitten katseensa kapteeniin.

-Uskotko todellakin mitä tuo tyttö sanoo?

Leon huokaisi syvään ja tuijotti hetken aikaa pöytäänsä.

-Minun on luotettava häneen. Hän on ainoa ihminen maan päällä, joka voi löytää kätkön.

-Entä jos hän ei löydä sitä? Quin kysyi.

-Hän löytää sen, Leon sanoi ääni itsevarmuutta uhkuen.

-Sinähän tiedät, että..,Thomas sanoi ääni hiljeten...

-Tiedän. Ja juuri sen takia meidän täytyy ottaa riskejä. Yksi riski on luottaa tyttöön, mutta se riski meidän täytyy ottaa, Leon selitti.

Vai olen minä riski. Marie ajatteli hiljaa mielessään. Hän oli salaa hiipinyt takaisin oven taakse ja kuunteli mielenkiinnon vallassa miesten keskustelua, joka tylseni loppua kohti. Marie hiipi varovaisin askelin tarpeeksi kauas, kunnes hän jälleen asteli normaalin askelin kohti huonettaan.

Marie avasi huoneensa oven ja hätkähti. Vanha palvelija nainen penkoi lipaston laatikoita ja käännähti nopeasti kuullessaan jonkun tulevan.

-Mitä te oikein teette? Marie kivahti ja sulki oven takanaan.

-Minä vain tarkistin, että talon arvoesineitä ei ole eksynyt teidän tavaroiden joukkoon.

-Miten te kehtaatte? Marie kysyi hämillään.

Hetty seisoi rehvakkaana lipaston edessä ja tuijotti tyttöä pistävästi.

-Minun tehtäviini kuuluu pitää huolta talon tavaroista.

Marie katseli naista hetken aikaa ja yritti miettiä miksi nainen oli niin ilkeä hänelle.

-Olenko minä tehnyt teille jotain pahaa? Marie kysyi ihmeissään.

-Ette, Hetty vastasi kylmästi.

-Olenko minä loukannut teitä jotenkin? Marie kysyi tuijottaen naista silmiin.

-Ette, nainen toisti ivallinen hymy huulillaan.

-Mitä minä olen tehnyt, että olen ansainnut tällaisen kohtelun?

-Te synnyitte, onko se tarpeeksi hyvä syy, Hetty sylki sanansa ilmaan, kuin myrkyn.

Marie katsoi naista hetken aikaa jähmettyneenä. Hänen silmiinsä nousi kyyneliä ja hänen alaleukansa tärisi uhkaavasti. Marie käänsi katseensa nopeasti pois, ettei tuo ilkeä nainen huomaisi hänen järkytystään. Mutta Hetty oli jo huomannut tytön kyyneleet, jotka valuivat valtoimenaan tämän poskille. Hetty tunsi hetkellisen omantunnonpistoksen. Hän ei ollut tiennyt tytön olevan niin herkkä.

-Lähtekää, heti, Marie sanoi hiljaa yrittäen pitää äänensä vakaana, mutta se värisi aivan kuin pienen tytön ääni.

Hetty lähti huoneesta aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Marie lukitsi oven naisen perässä ja vajosi katkeraan itkuun. Hän nyyhkytti kuin pieni lapsi vuoteensa äärellä.

Marie mietti naisen ilkeitä sanoja. Hän ei edes tuntenut Marieta ja silti hän oli satuttanut tyttöä enemmän kuin kukaan muu. Kaikki johtui jälleen hänen isästään. Nainen tiesi kenen lapsi Marie oli. Siksi hän luuli tyttöä varkaaksi. Mutta ei kukaan voinut tuomita Marieta hänen isänsä tekojen perusteella. Se oli väärin. Ja millä sanoilla nainen olikaan tyttöä loukannut. Ne pistivät suoraan sydämeen.

Marie muisti, että hänen isänsä oli sanonut, että se oli hänen elämänsä onnellisin hetki, kun hän sai pidellä sylissään pientä vauvaansa. Oliko se hetki tuon naisen elämästä pois?

Marie toivoi olevansa edelleen tuo pieni lapsi, joka oli isänsä turvallisessa huomassa. Hän itki ja itki, kunnes hän nukahti levottomaan uneen.