Tarinoita nuoruuden kasvukivuista

Breakfast

Elias käveli silmiään hieroen uuden kotinsa keittiöön. Heidän kotinsa.
Hymyillen hän käveli hellan ääressä hääräävän Milkan taakse, kietoen kätensä naisen ympärille suukottaen samanaikaisesti tämän päälakea.

-Huomenta rakas, kuului Eliaksen aavistuksen normaalia matalampi aamuääni, joka sai Milkan ihon kananlihalle tuon yhtäkkisen kosketuksen seurauksena.
-Huomenta unikeko, nainen tervehti edelleen jatkaen puuhiaan.

-Mitä sä täällä, ihan yksinäs?
-En saanu enää unta, niin ajattelin käydä suihkussa. Ja siinä samalla kun kerta olin jo jalkeilla, niin ajattelin tehä meille aamupalaa.

Elias kumartui hieman kohti Milkan kaulaa, ja tosiaan, hän haistoi naisen pehmeän makean suihkusaippuan.

-Mutta nyt herraseni, istuisitko alas, jotta voisin jatkaa kaikessa rauhassa?
Milka kysyi kääntyen nähdäkseen nuo silmät, joihin oli aikoinaan rakastunutkin.

-No okei. Tän kerran, kun niin kauniisti pyysit, Elias vastasi lempeästi hymyillen ennenkuin varasti nopean suudelman ja istahti alas pöydän ääreen.

Siinä ei kauaa mennyt, kun Milka olikin taas täydessä työn touhussa, omissa maailmoissaan unohtaen kaiken ympärillään olevan. Tämä hyräili ja tanssahteli välillä pitkin keittiötä hakiessaan asioita, samalla radiota kuunnellen.

Elias oli tuntenut Milkan kanssa jo jonkin aikaa, jostain teinivuosien alkuajoilta asti.
Hän oli nähnyt naisen kasvun tähän pisteeseen asti, tähän itsevarmaan, nuoreen aikuiseen asti.
Hän oli nähnyt tyttöstävänsä niin ylä-, kuin alamäetkin, ja oli onnellinen tämän puolesta, kun Milka oli alkanut pikkuhiljaa viimevuosien aikana löytämään itseään, sitä kuka on.

Matkan varrella oli nimi muuttunut, ja hiuksetkin lyhentyneet muutamaankin otteeseen (tälläkin hetkellä päätä koristi lyhyt, muutama viikko sitten vedetty, hieman jo kasvanut söpö siili).
Lävistykset ja tatuoinnitkin olivat tiensä löytäneet kuvioihin.

Elias katsoi nykyään niin itsevarman rakkaansa kehoa, ja sitä koristavia tatuointeja.
Tatuointeja katsellessaan hän huomasi vasta nyt yllättävän tutun näköisen flanellin, joka oli naiselle hieman liian isokin.

Milkan juuri lopetellessa aikaansaannoksiaan, Elias palautti hänet ajatuksistaan tähän maailmaan.
-Milka, onks toi mun flanelli?
Hän kuuli edelleen vielä ihanasti hieman aamun karhentaman, muutenkin jo entuudestaan matalan äänen kysyvän takaansa.

Hän laski paistinpannun hitaasti tiskialtaaseen, ja yhtä hitaasti kääntyi ympärikin.
Elias oli noussut ylös, ja läheistyi itseään lyhyempää naista.

-Joo. Saattaapi olla, että näin on päässy käymään, hän vastasi hymyillen, jolloin tämän uusin lävistys, smiley, näkyi suloisesti.

-Jaa jaa, että sillain on päässy käymään, Elias totesti kietoen kätensä kumppaninsa ympärille.

-Kyllä. Mitäs ajattelit asialle tehdä? Milka kysyi edelleen vain hymyillen.

-Niin. Enpä tiedä, Elias totesi.
Ennenkuin Milka kuitenkaan ehti sanoa yhtään mitään enempää, painoi Elias huulensa tämän omille.

Avattuaan taas silmänsä, hän näki tuon katseen.
Tuon tietyn katseen Milkan silmissä, eikä voinut vastustaa kiusausta suudella häntä vielä uudestaankin.

Mutta tälläkertaa hetken mielijohteesta, hän nosti tämän istumaan keittiön tasolle.
Ensin nainen näytti hieman yllättyneeltä tästä yhtäkkisestä käänteestä, mutta hymyili kuitenkin sitten jo pian tuntiessaan tuon tutun, lämpimän käden poskellaan, Eliaksen vain, ihaillessa häntä.

Elias jäi katsomaan Milkan oikean puolista kulmaa, joka oli kuulemma jo aivan pienestä asti ollut puoliksi valkoinen.

Hän koski sitä hellästi, varovaisesti.
Hän muisti ajan, jolloin tämä oli piilotellut sitä hävetessään.
Mutta Elias oli aina pitänyt siitä.
Se oli hänen mielestään kaunis, ja ollutkin juuri se ensimmäinen asia, joka hänen mielenkiintonsa oli aikoinaan herättänytkin.
Enään Milka ei ollut pitkään aikaan sitä piilotellutkaan hänen seurassaan.

Elias huomasi kumppaninsa kehonkielestä, kuinka tämä tunsi olonsa hieman epämukavaksi, kun hän oli jäänyt katsomaan tuota kulmaa hieman pitemmäksi aikaa, joten hän suukotti sitä.
Sen jälkeen hän suukotti tämän otsaa, päälakea, ja taas huulia.

Irrottauduttuaan suudelmasta, hän jäi katsomaan tätä.
Tulkitsemaan tilannetta muutamaksi sekuniksi.
Mutta jo pelkästään nuo muutamat sekunit, jo tuo katse, kertoivat jo vastauksen asiaan, josta Elias halusikin varmistua.

Hän hymyili, ja painoi huulensa hellästi Milkan kaulalle, ja kuuli tämän hengähtävän terävästi.
Elias tiesi onnistuneensa.

-Hei, mun vaivalla tekemä aamupala jäähtyy nyt vaan, Milka totesi vilkaisten sivusilmällä luomustaan.

-Onneks sen ehtii syömään myöhemminki, koska mulla oli tällähetkellä vähän muunlaiset aamupalat mielessä, Elias vastasi virnistäen.

Milkan taivuttaessa päätään aavistuksen sivummalle, alkoi Elias samalla varovasti silittämään Milkan reisiä.
Tämä värähti hieman viileän käden yhtäkkisestä kosketuksesta, ja Elias kuiskasikin hänen korvaansa varmistaen, sopisiko tämä varmasti, että olivatko he varmasti tällä hetkellä samalla aaltopituudella, johon Milka vastasi myöntävästi, ja etsi Eliaksen huulet takaisin omilleen.

Toinen käsi siveli edelleen reittä saatuaan varmistuksen kera luvan, joten Elias antoi sormiensa vaeltaa pitkin Milkan kehoa, palaten takaisin reisille.
Sisäreisille, aina vain ylemmäs, piinallisen hitaasti, löytäen lopulta etsimänsä.

Jonkin ajan päästä Elias hymyili taas kuullessan Milkan hengähtävän taas terävästi, naisen painautuessa vain entistä lähemmäs tämän lämmintä, turvallista kehoa, tietäen tämän nauttivan.

14.12.2021/ 28.12.2021