Muki tipahti Milkan kädestä, pirstoutuen lattialle miljooniksi palasiksi. -Vittu... tämä sihahti kyykistyen poimimaan lattialta suurimmat sirpaleet.
-Hei, mitä tapahtu? Elias kysyi ilmestyen ovelle huolestuneena.
Omiin maailmoihinsa uppoutunut Milka hätkähti, ja satutti yhteen sirpaleeseen sormensa.
-Helvetti! tämä ärähti, vieden verta vuotavan sormensa suuhunsa.
-Rakas, onks kaikki hyvin?? Elias kysyi äänestä paistaen huoli lävitse.
Milka tunsi näkökenttänsä sumenevan silmien täyttyessä kyynelistä.
-Onks kaikki hyvin? Ai onko kaikki hyvin? nainen kysyi naurahtaen maanisesti, katse edelleen lattiassa.
-Ei. Kaikki ei todellakaan oo hyvin! Milka nauroi pelottavasti kyynelten edelleen valuessa, kääntäen katseensa kumppaaniinsa.
-Ei vitussa oo, hän kuuli tärisevän, nousevan äänensä vastaavan.
-Mulla ei oo mitää hajuu mitä tehä elämässä! Tulevaisuudessa. Mua pelottaa kuolema, mut mua pelottaa myös elää, välillä ihan helvetisti!
Mua pelottaa vanheneminen, se et me vaan eletään ja vanhetaan täällä, ihan vaan sen takia et me kuollaan joskus.
Mua pelottaa et meillä, mulla, ei oo periaatteessa loppupeleissä mitään tarkotusta tässä maailmassa. Että on vaan ihan sattuman kauppaa, että me ees ollaan täällä.
Niinku se oikeestaan onkin.
Ja mua pelottaa myös se, et me voidaan kuolla hetkenä minä hyvänsä, ja että mä vaan tuhlaan täällä aikaani, kun en tiedä mitä vittua tehdä!
Mua pelottaa, ihan helvetisti, että en koskaan löydäkkään sitä mun juttua, niinku kaikii muut tuntuu löytävän. Että mä jään tähän tilaan ikusesti, ja oon ainoo.
Mutta toisaalta samalla mua pelottaa mennä eteenpäin, koska mua pelottaa välillä kaikki uus.
Mua pelottaa,että lopulta kaikki loputkin ihmiset, ystävätkin, jättää mut, ihan niinku kaikki muutkin.
Että jonain päivänä, ne vaan tieks ,mitään sanomatta, vaan ikäänku, lipuu, haihtuu pois, ja mä jään taas yksin.
Ihan vitun yksin, ja että en löydä ketään uusia, ehkä koskaan, koska on oikeesti ees ihme, että oon ees nääkään ihmiset löytäny, koska oon niin helvetin ujo ja ahdistunu ihminen välillä.
...
VITTU MUA AHDISTAA VÄLILLÄ KÄVELLÄ KADULLA, VALOISTA, RISTEYKSISTÄ, YKSIN!
MUA AHDISTAA KÄYDÄ JOSSAIN PAIKOISSAKI JOSKUS VITTU YKSIN!
...
Musta tuntuu välillä vaan niin, helvetin säälittävältä, pieneltä ihmisrauniolta, Milka sanoi kaiken yhteen nopeaan hengenvetoon, jonka jälkeen istahti sirpaleiden keskelle vetäen henkeä.
-Ja koko maailma, kaikki pelottaa mua. Välillä, ihan helvetisti, hän kuiskasi tuskin enään kuuluvasti, kyynelten tahriessa hupparin hihoja Milkan painaessa päänsä käsiinsä, yrittäen kadota pakoon tätä pahaa, pelottavaa maailmaa.
Elias oli aivan hiljaa.
Hiljaa, varovasti hän asteli Milkan luokse, varoen sirpaleita parhaansa mukaan, ja istahti tämän viereen.
Ei tehnyt muuta, istui vain siihen viereen, hiljaa.
Itkun hieman rauhoituttua, Milka nojasi päätään tämän olkapäähän.
-Anteeks... En ois saanu huutaa. Et sä oo mitään tehny.
Tänään on vaan ollu vähän stressaava päivä. Sori.
-Ei se mitään, Elias sanoi tarttuen varovaisen hellästi Milkaa kädestä.
CITEȘTI
Tarinoita nuoruuden kasvukivuista
PoezieTekstejä Tarinoita Runoja Hieman kaikenlaisia tekstejä ajatuksista, kokemuksista, haaveista, peloista. Sekä satunnaisia hieman pidempiä tekstejä, joita ei voi novelleiksi kutsua. Tarinoita nuoruuden kasvukivuista.
