Draco vastusteli yllättävän vähän, kun Potter veti hänet ylös ikkunalaudalta ja peitti heidät molemmat näkymättömyysvviitallaan. Hänestä Potterin seura tuntui... hyvältä, mutta hän yritti olla näyttämättä sitä liikaa.
Draco joutui kävelemään aivan liian lähellä mustatukkaista poikaa, kun tämä johdatti heitä linnan alakerrokseen. Dracon sydän hakkasi lujasti, minkä hän pani kiinnijäämisen pelon piikkiin. Hänellä oli mukavan lämmin isossa hupparissa.
Lopulta he pääsivät ison taulun eteen, jossa oli paljon hedelmiä.
"Kutita tota päärynää", Harry kuiskasi.
"Mitä?" Draco kysyi ihmeissään.
"Sanoin, että kutita päärynää", Potter toisti. Vaikkei Draco sitä nähnytkään, hän tiesi, että rohkelikko hymyili. Hän ojensi ihmeissään kättään eteenpäin, kohti taulua. Juuri ennen, kuin hänen sormensa kosketti sitä, hän pysähtyi.
"Jos tämä on joku pila", hän sanoi varoittavasti, "niin Potter, mä lupaan, että mä henkilökohtaisesti kiroan sun–"
Mutta Harry oli tarttunut hellästi hänen käsivarrestaan ja työntänyt sitä eteenpäin niin, että nyt pitkä kalpea sormi kosketti hedelmäkorissa olevaa päärynää. Draco koukisti hitaasti sormeaan ja alkoi jäykästi kutittaa sitä. Se alkoi saman tien kiemurrella ja kikattaa. Sitten taulu lennähti sivuun, paljastaen takaansa ison aukon, joka johti pimeään käytävään.
Potter katsoi taakseen ja kun ei nähnyt ketään, hän veti viitan pois heidän päältään. Draco ei astunut kauemmas, vaikka se olisi nyt ollut mahdollista.
"Tervetuloa Tylypahkan keittiöön", Harry sanoi ja astui käytävään. Dracon ei auttanut kuin seurata perässä. Hän vilkaisi viimeisen kerran taakseen ja näki, että hedelmätaulu oli liikkunut takaisin paikoilleen.
Lyhyen kävelymatkan jälkeen he tulivat isoon tilaan. Joka puolella liikkui kotitonttuja, kaikki tekemässä eri hommia. Yksi tiskasi, yksi kattoi pitkää pöytää, yksi keräsi roskia lattialta ja yksi sekoitti jotakin isossa kulhossa.
Hetken päästä yksi kotitontuista kipitti heidän luokseen. "Haluavatko herrat jotakin?"
"Me voitaisiin ottaa vähän välipalaa", Potter sanoi ystävällisesti tontulle, joka lähti saman tien juoksemaan poispäin. Pian se palasi kolmen kaverinsa kanssa, joilla kaikilla oli tarjotin päänsä päällä. Tontut laskivat ruoat lähimmälle pöydälle ja juoksivat pois.
Harry veti itselleen ja Dracolle pyöreät jakkarat ja istui sitten itse toiselle. Draco teki samoin hieman vastentahtoisesti. Potter otti yhden voileivän lautaselta ja haukkasi siitä kulman.
Vaikka Dracon ei tehnyt mieli syödä, jokin Harryn huolestuneessa katseensa sai hänet ottamaan pienen sämpylän. Sen syöminen ei ollut niin vaikeaa kuin Draco oli kuvitellut, joten hän otti myös toisen.
"Miksi mä olen täällä?" Draco kysyi yhdessä vaiheessa.
"Koska mä raahasin sut tänne syömään", Potter vastasi vaisusti.
Kun he olivat syöneet tarpeekseen, Draco nousi seisomaan. Potter teki samoin. Hän kiitti kotitonttuja ja johdatti sitten Dracon takaisin käytävään, joka vei pois keittiöstä. He kävelivät hiljaisuudessa sen päähän. Kun he pääsivät hedelmätaulun toiselle puolelle, Draco pysähtyi.
"Potter", hän aloitti vaivaantuneesti. "Kiitos." Draco tunsi olonsa hieman nolostuneeksi. Hän oli vähän aikaa sitten itkenyt Harry Potterin edessä. Ja mikä pahinta, hän oli antanut tämän auttaa itseään.
"Ei mitään", Potter sanoi. "Oon varma, että olisit tehnyt saman mulle", hän vielä lisäsi, erittäin epävarmalla äänellä.
Se sai Dracon naurahtamaan. "Olet varma?"
"En ole." Myös Harry naurahti. "Mutta toivon, että olisit tehnyt saman."
"Ai." Draco tunsi punastuvansa. Harry Potter aiheutti hänessä erikoisia tunteita, joita kukaan muu ei ollut koskaan ennen aiheuttanut.
"Voin saattaa sinut tyrmiin", Harry ehdotti. Draco ei vastustellut, kun hän heitti näkymättömyysviitan heidän ylleen. Potter työnsi hedelmätaulun auki, ja he astuivat autioon käytävään.
Pojat kävelivät muilta näkymättömissä, hitaasti kohti luihuisten oleskeluhuonetta. Sinne ei ollut kovin pitkä matka, mutta jopa se sujui hitaasti, sillä heidän piti kulkea hiljaa. Draco yritti olla astumatta Potterin varpaille, mutta se oli lähes mahdotonta, niin lähekkäin he olivat. Harryn olkapää osui jatkuvasti Dracon käsivarteen, sillä hän oli jonkin verran lyhyempi. Vaikkei Draco olisikaan halunnut myöntää, häntä ei haitannut heidän käsivarsien kontakti.
Selvittyään Riesusta ja Norriskasta, he pääsivät vihdoin luihuisten oleskeluhuoneen eteen. Draco astui pois viitan alta.
"Hyvää yötä, Potter."
"Öitä, Malfoy."
* * *
Noin kymmenen minuutin päästä Harry astui rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Hän oli kuoleman väsynyt, mutta iloinen. Hän ei myöskään yllättynyt nähdessään Ginny Weasleyn ja Luna Lovekivan nukkumassa yhdessä isolla sohvalla.
Luna oli vieraillut usein heidän oleskeluhuoneessaan, vaikka kuuluikin Korpinkynteen. Hän oli myös viettänyt epätavallisen paljon aikaa Ginnyn kanssa, josta Harry oli vetänyt omat johtopäätöksensä.
Hän käveli lähimmälle tyhjälle sohvalle, kaatui siihen ja nukahti saman tien.
Harry heräsi aamulla siihen, kun joku ravisteli häntä olkapäistä.
"Harry!"
Harry avasi silmänsä ja näki pörröisen tukkapehkon edessään. "Hermione", hän mutisi unisesti. "Huomenta."
Hermione irroitti otteensa hänen olkapäistään ja astui askeleen taaksepäin. "Miksi ihmeessä sä siinä nukut?" hän tiedusteli huolestuneesti.
Harry nousi istumaan ja venytteli käsiään. Hänen niskaansa särki. "Mä kävin yöllä, öö, kävelyllä. Ja sitten vaan nukahdin tähän."
Hermione kohotti kulmiaan. "Vai niin." Hän ei onneksi päättänyt kysellä enempää. "Mene pukemaan, niin voidaan lähteä aamupalalle."
Harry nosti silmälasinsa lattialta, jonne ne olivat tippuneet. "Joo, mä meen." Sitten hän harppoi portaat ylös poikien makuusaliin, jossa Ron oli pukemassa sukkiaan.
Kun Harry astui huoneeseen sisään, punatukan kasvoille levisi virnistys. "Missäs sitä ollaan oltu?"
Harry huokaisi. Joutuiko hän oikeasti selittämään kaikille? "Olin kävelyllä, koska en saanut nukuttua."
Ron nosteli merkitsevästi kulmiaan, mutta jatkoi sitten sukkien pukemista. Harrykin vaihtoi tavallisen koulukaavut päälleen. Pedatessaan sänkyään, (jonka hän teki todella harvoin), Harry huomasi, että hänen hupparinsa oli jäänyt Malfoylle. Jostakin syystä se ei haitannut häntä.
* * *
Pienen aamiaisen jälkeen Draco suuntasi päivän ensimmäiselle oppitunnille. Se oli pimeyden voimilta suojautumista. Tunti pidettiin yhdessä kaikkien kahdeksasluokkalaisten kanssa, sillä heitä oli niin vähän, että ei olisi ollut järkevää opettaa niin pientä ryhmää, niin isossa tilassa. Ainetta opetti uusi professori Amanda McLean. Hän oli nuori nainen, mutta erittäin pätevä työssään.
Draco, Pansy ja Blaisen ottivat paikat luokan keskiosasta. Se oli heidän vakiopaikkansa. Pian muitakin oppilaita alkoi saapumaan. Puuskupuhit saapuivat yhtenä isona joukkona, korpinkynnet taas saapuivat yksitellen tai pareittain. Viimeisimpänä paikalle tulivat rohkelikot, kaikki isossa rykelmässä, innokkaasti jutellen. Dracon silmät osuivat Potteriin, joka nauroi jollekin Seamus Finniganin jutulle. Kun Harry nauroi, hänen toiseen poskeensa ilmestyi pieni hymykuoppa, joka kiinnitti Dracon huomion. Hän ei ollut ikinä ennen huomannut sitä.
Sitten hänen mieleensä palasi edellinen yö. Dracolla oli hieman ristiriitaiset tunteet siitä. Mutta kun hän muisti sängyllään lojuvan punaisen hupparin, hän ei voinut estää suupieliään kääntymästä pieneen hymyyn.
Sitten hän tunsi tönäisyn olkavarressaan. "Draco", Pansy kuiskasi hilpeästi. "Mitä sä haaveilet?"
Draco riisti katseensa eräästä mustasukkaisesta rohkelikosta, joka oli mennyt eturiviin istumaan. "En mitään."
"Paskapuhetta", Blaise kuiskasi. "Sulla on ollut toi unelmoiva ilme koko päivän."
Draco naurahti hermostuneesti. Hän päätti ryhdistäytyä. "Mitäs jos pitäisit huolen omista asioistasi, Zabini", hän näpäytti.
Blaise ei enää sanonut mitään. Draco kuitenkin tiesi, että hänen ystävänsä osasi olla loukkaantumatta hänen kommentistaan, jota hän ei oikeasti ollut tarkoittanut.
"Tänään meillä on käytännön oppitunti", professori McLean sanoi luokan edestä. "Jaan teidät pieniin ryhmiin, joissa saatte harjoitella sanatonta taistelua. Tainnutusta, aseistariisuntaa, hämäämistä, suojautumista ja niin edelleen."
Draco huokaisi. Hän olisi mieluummin kirjoittanut muistiinpanoja. Sen sijaan rohkelikot näyttivät olevan innoissaan. Potter heitti ylävitoset Weasleyn kanssa ja kuiskasi jotakin hänelle.
Sitten McLean alkoi jakaa ryhmiä. Kun Blaise, Seamus Finnigan, Hannah Abbot ja Padma Patil oli ilmoitettu ensimmäiseksi ryhmäksi, Draco oletti, että jokaiseen ryhmään tuli yksi oppilas jokaisesta tuvasta. Ei siis mahdollisuuksia saada kavereita samaan.
"Ron Weasley, Millicent Bulstrode, Anthony Goldstein ja Susan Bones", oli seuraava ryhmä.
Sitten vielä, "Hermione Granger, Terry Boot, Ernie Macmillan ja Pansy Parkinson."
Kun jäljellä oli enää kaksi luihuista ja kaksi rohkelikkoa, McLean alkoi epäröimään. Hän ei ollut ilmeisesti suunnitellut ryhmiä etukäteen. Lopulta hän päättyi laittamaan Dracon Daphnen, Potterin ja Dean Thomasin kanssa yhteen.
Vitun mahtavaa, Draco ajatteli.
Hän nousi ylös, loi ystäviinsä kärsivän katseen ja käveli hieman lähemmäs Harrya, joka oli äkkiä yllättävän kiinnostunut järjestelemään pöydällä olevia tavaroita. Draco mietti, mahtoiko hänkin ajatella viime yötä.
Hetken päästä Daphne Greengrass ja Dean Thomas olivat liittyneet heidän seuraansa. Ryhmä päätti aloittaa harjoittelemalla sanatonta aseistariisuntaa. Draco ja Harry onnistuivat siinä ensimmäisellä yrityksellä. Deanilla ja Daphnella meni hetki pidempään, mutta lopulta hekin onnistuivat.
"Hienoa!" Professori McLean oli tullut heidän luokseen. "Voitte seuraavana kokeilla torjua ääneti toisen loitsun." Hän vilkaisi ensin Dracoon, sitten Potteriin. "Potter, yritä riisua Malfoy aseista. Malfoy, yritä torjua Potterin loitsu sanattomasti."
Draco astui askeleen taaksepäin. Hän veti taikasauvansa esiin ja nosti sen eteensä. Sitten Harry heilautti sauvaansa.
Varjelum, Draco ajatteli päänsä sisässä, keskittyen suojaamaan itseään taialla. Potterin taika kimposi Dracon suojakilvestä ja meni niukasti ohi Deanista.
"Hienoa!" McLean sanoi taas. "Viisi pistettä sekä rohkelikolle, että luihuiselle." Sitten hän poistui opastamaan muita ryhmiä. Sitten oli Daphne ja Deanin vuoro harjoitella samaa. He olivat joka kerta todella lähellä onnistumista, mutta sitten jommankumman keskittyminen herpaantui.
Dracoa ei hirveästi kiinnostanut heidän katseleminen, joten hän nojautui luokan seinää vasten ja risti kätensä rinnalleen. Ei mennyt aikaakaan, kun Harry oli tullut hänen viereensä.
"Hyvä kilpiloitsu", hän sanoi, pyöritellen omaa taikasauvaansa sormissaan.
"Tiedän."
Potter tuhahti. "Aina niin omahyväinen."
"Joskus me luihuiset ollaan", Draco vastasi välinpitämättömästi. Hän ei pitänyt sitä huonona ominaisuutena. "Entäs te rohkelikot? Itse kuolisit vaikka leppäkertun puolesta."
"Leppäkertun?" Harry naurahti. "Juu."
"Sä pelastit mut sillon tarvehuoneessa. Pirunpalolta." Draco ei ehtinyt estää sanoja tulvimasta suustaan. Hän katui niitä saman tien.
"Vaikka sä et ole leppäkerttu?" Potter kysyi hymyillen. Hänen ilmeensä kuitenkin vakavoitui. "Hei, mä en olisi jättänyt ketään sinne. En edes sua." Sanat eivät helpottaneet Dracon oloa yhtään.
Edes sua.