-Milo Rautiainen-
"Vitun perse!" Huudahdan, kun palloringissä potkaisen ohi pallosta, ja tipun pelistä pois.
"Äijä iha tosissaa." Roni naurahtaa ja tökkäisee piponi silmilleni.
"Tää on hei vakavaa." Sanon korjaten samalla pipoani, ja liityn jo ringistä tippuneiden joukkoon.
Pelin alkuun on noin tunti, ja olemme aloittaneet lämmittelyn perinteisesti palloringillä. Ja seuraavaksi menemme tekemään paikkojen availut ja lihasten lämmittelyn.
Tänään on luvassa jännittävä ja fyysinen peli, koska pelaamme sarjamme kärkijoukkuetta vastaan.
Se sattuu myös olemaan joukkue, missä Jonathan pelasi ennen, joten pitäisi varmaan kysyä vielä hänenkin fiiliksiä illan pelistä.
Kaksin johonkin pääseminen on kuitenkin osoittautunut maailman vaikeimmaksi tehtäväksi, ja emme muutenkaan ole joukkuelaistemme silmissä parhaimpia kavereita, joten se luultavasti aiheuttaisi hieman ihmettelyä.
Nappaan kuulokkeet taskustani, laitan pelipäivän soittolistani soimaan ja alan tekemään kehon availuja ja tarvittavaa lihasten lämmittelyä, ennen kuin menemme jäälle alkulämmöille.
Roni ja Luke liittyvät seuraani, mutta emme kuitenkaan juttele juuri mitään.
Tai siis minä en juttele, ja Luke ja Roni tietävät, että tarvitsen omaa rauhaa ennen jokaista peliä, en saa muuten kaikkea itsestäni irti ja olen kärttyinen.
"Onks toi se Rautiainen?" Kuulen, kun kävelen kahden vastustajajoukkueen pelaajan ohitse ja he jäävät katsomaan jotenkin häiritsevästi perääni.
En kuitenkaan anna sen rikkoa keskittymistäni ja jatkan kävelyä kopille.
Kun olen avaamassa kopin ovea, Jonathan vetää minut sivuun ja otan kuulokkeet pois korviltani.
"Mää tiiän et sää et tykkää jos sua häiritää ennen pelii, mut aattelin vaa nopee toivottaa tsempit peliin." Hän sanoo hymy suupielessään, ja vilkaisee nopeasti oikeaan ja vasempaan käytävällä, tarkistaen näkyykö siellä ketään ja painaa nopeasti huulet huulilleni.
Hymyilen ja vetäydyn suudelmasta.
"Sää kävelet nyt vähän heikoilla jäillä." Kuiskaan hänelle, mutta en pysty pidättelemään hymyäni.
"On kivaa elää vähän reunalla." Hän virnistää ja jää katsomaan minua.
Uppoudun hetkeksi hänen silmiinsä, mutta havahdun siitä pian ja otan muutaman askeleen kauemmaksi. Olisi epäilyttävää, jos joku näkisi meidät näin, melkein naamat toisissaan kiinni.
"Mikä fiilis pelistä?" Kysyn ja avaan kopin oven.
"Iha jees." Hän vasta ja astuu perässäni koppiin.
"Ootko varma?" Kysyn ja käännyn häntä kohti, ja yritän saada hänet kiinni valheesta.
"Okei, kyl mua jännittää." Hän sitten vastaa.
Hymyilen vaiun hänelle rauhoittavasti ja suuntaamme molemmat omille paikoillemme, mihin huoltajat ovat jo asetelleet paitamme ja valmiiksi teroitetut luistimemme.
Istahdan tutulle paikalleni ja selaan vielä nopeasti puhelimen ilmoitukset lävitse, ennen kun alan laittamaan kamoja päälleni.
Pari snäppiä, muutama ilmoitus instagramista, tsemppi viesti mummulta ja sitten yksi sähköposti, joka kiinnittää huomioni.
Klikkaan viestin auki ja silmäni pyöristyvät varmaan lautasen muotoisiksi, kun alan lukemaan sitä.
Tps.organistions:
Hei Milo!
Olemme seuranneet tiiviisti harjoitteluasi ja kehitystäsi syksyn aikana. Olisimme kiinnostuneita tarjoamaan sinulle mahdollisuutta liittyä harjoittelemaan liiga-joukkueen mukaan ensiviikosta lähtien 2-3 kertaa viikossa. Jos olet kiinnostunut tarjouksestamme otathan yhteyttä seurakoordinaattoriimme 1.12 mennessä, niin pystymme aloittamaan neuvottelut nykyisen seurasi kanssa.
Ystävällisin terveisin TPS-organisaatio.
"Mitä vittua." Roni huokaisee, kun on selkeästi lukenut viestin olkani ylitse.
"Jep." Sanon, kun luen viestiä vielä uudestaan. Voiko tämä olla mahdollista. Liiga-joukkueen kanssa.
"Kyllähän sä suostut tohon?" Roni sanoo ja katsoo minua vakavasti.
"No totta vitussa." Sanon ja nostan katseeni häneen.
Alan pukemaan kamoja päälleni samalla pyöritellen ajatusta päässäni. Tämä avaa minulle ovet Liiga-joukkueeseen. Minulle.
Saatan tehdä läpimurtoni ensi kaudella. Ei. Ei saa ajatella vielä niin pitkälle. Ehkä en olekaan niin hyvä kuin he ovat luulleet, ja lähettävät samalla oven avauksella takaisin tänne.
Voiko koko viesti olla edes todellinen.
Luen sen vielä kerran, tai ehkä kahdesti ennen kuin siirryn muiden perässä alkulämmöille jäälle.
Äiti ja isä saavat hepulin, kun kuulevat. Ja Jonathan. Minun on pakko kertoa hänelle, mutta kerron ehkä vasta pelin jälkeen, nyt minun on keskityttävä olemaan vain paras versio itsestäni.
Luistelen jäällä pari kierrosta, ja luojan kiitos tänään tuntuu olemaan hyvä päivä.
Jää tuntuu täydelliseltä, kiekko liikkuu lavassa kuin unelma ja syötöt menevät täydellisesti perille.
Vedämme pari harjoitusta koko joukkueella ja sitten on vielä pari minuuttia vapaata aikaa.
Nojailen oman siniviivamme läheisyydessä mailaani ja juttelen Ronin kanssa tulevasta pelistä, kunnes tunnen jonkun katseen selässäni.
Käännän pääni ja näen taas ne kaksi vastajoukkueen pelaajaa, ketkä näin aiemminkin. He katselevat suuntaani ja ikään kuin mittailevat minua katseellaan.
He lähtevät ja näen nimet heidän paidoissaan.
Eklund ja Toivonen.
Laitetaan nimet mieleen, ja ehkä saamme jonkinlaista painetta aikaan pelissä.
Lähdemme myös Ronin kanssa takaisin koppiin. 15 minuuttia ja sitten mennään
Menemme koppiin ja moni istuu jo paikallaan.
"Tänään pojat on kova peli luvassa." Koutsi aloittaa ja pitää pienen tauon.
"Kaikki meistä varmasti tietää, ettei voitto irtoa helpolla. Mutta meillä on kuitenkin jotain, mitä meidän vastustajalla ei ole. Meillä on toisemme." Hän sanoo ja painottaa jokaista sanaa, minkä lausuu.
Sitten hän vielä jatkaa: "Muistakaa puolustaa tiiviisti, ja iskeä mahdollisen nopeasti jokaisen mahdollisuuden tullen. Meidän tilaisuudet tulee nopeista käännöistä. Jäähyboksista ei voiteta peliä ja muistakaa, että me tehdään tätä yhdessä, kukaan ei pystyisi voittamaan tätä yksin."
Hänen katseensa kiertää kopissa ja pysähtyy jokaisen kohdalla, valaen ikään kuin uskoa jokaiseen.
"Eiköhän lähetä pojat voittamaan tää peli!" Hän vielä huutaa ja saa vastaukseksi sekalaisen sarjan erilaisia huudahduksia.
Siirrymme jäälle ja painamme kypärät päähämme.
"Mun pitää kertoo sulle muuten yksi ihan hullu juttu." Kuiskaan Jonathanille, enkä pysty pidättelemään hymyäni, kun odottelemme, että peli pääsee alkamaan.
"No kerro ihmeesä." Hän kuiskaa takaisin.
"Pelin jälkeen, keskitytään nyt voittamaan noi etelänvetelät." Virnistän hänelle ja liu'un kohti keskiympyrää.
Oma kentälliseni aloittaa, joten kyyristyn aloitukseen keskusympyrään, ja huomaan, että se samainen Eklund käy kanssani aloitukseen.
"Kannattaa vilkuilla olan yli Rautiainen." Hän sanoo minulle, ja saa keskittymiseni herpaantumaan hetkeksi ja, kun keskittymiseni poistuu hetkeksi paikalta missaan aloituksen ja hän voittaa minut ihan 100-0.
"Vittu." Tuhahdan itsekseni.
Miten hän pääsi pääni sisään noin helposti, ja mitä hän edes tarkoitti sillä: 'Kannattaa vilkuilla olan yli.'
Noniin Milo, nyt vittu keskity siihen peliin.
Ensimmäisen erän jälkeen olemme 0-1 häviöllä. Vastustaja pääsi iskemään, kun otimme jäähyn kampittamisesta, mutta onneksi etumatka ei ole vielä kummoinen, voimme voittaa pelin vielä helposti.
Kaikki istuvat paikoillaan melko totisen näköisinä, aivan kuin olisimme jo hävinnet.
"Hei jätkät kuunnelkaa!" Huudan, vaikka kopissa vallitseekin täydellinen radiohiljaisuus.
"Niiden etumatka ei oo vielä kummonen. Tästä on helppo vielä nousta, mikään ei oo mahotonta, me pystytään helposti voittamaan vielä." Sanon ja yritän valaa uskoa joukkueeseen.
"Mää tunnen noi jätkät ja niitten valmentajat. Johtoasemassa ne sortuu helposti siihen, et ne alentuu vaa puolustamaan niitten asemaa, nyt jos koskaan on meijän aika iskeä." Jonathan komppaa minua.
Tunnelma kopissa kohenee selkeästi ja lähdemme toiseen erään uudenlaisella drivellä.
Saamme aivan erän alkuun muutaman hyvin vaarallisen paikan aikaan, mutta joudumme taas alivoimalle.
Vastustaja pääsee taas niskan päälle ja kasvattaa johtoaan yhdellä maalilla.
"Nyt pojat menkää tekemään maali. Survokaa se kiekko vaikka väkisin sinne maaliin." Jokin ohjeistaa ja laittaa kenttämme jäälle.
Käymme pienen neuvonpidon ketjumme kesken ja kyyristyn taas aloitukseen.
Voitan aloituksen ja Jonathan lähtee kuljettamaan kiekkoa vauhdilla alueelle.
Saamme hyökkäyskuviomme nopeasti kuntoon ja vastustaja joutuu täydelliseen puolustusasemaan.
Itse teen maskia maalin edessä, ja yritän peittää maalivahdin näkökenttää.
Näen, kuinka kenttämme toinen puolustaja, AJ, lataa mailansa taakse ja vetää kiekon maalia kohti täydellä voimalla.
Lasken mailaani hieman juuri täydelliseen aikaan ja saan ohjattua AJ:n lähettämän kiekon maalivahdin ohitse.
Tuomari viheltää pilliin ja riennämme juhlimaan juuri tekemäämme maalia.
Luistelemme vaihtoaitioon ja tunnelma on riehakas.
"Nyt pojat on hyvä pöhinä. Lisää." Valmentajamme sanoo ja taputtaa minua ol.alle.
"Se oli täydellinen ohjuri." AJ sanoo, kun istahtaa viereeni vaihtopenkille.
"Pistä vaa lisää tollasia vetoja ni mää kyl ohjaan." Virnistän hänelle, ja juon vettä pullostani.
Seuraamme peliä vaihtoaitiosta, ja koko vaihtopenkkimme kohahtaa, kun vastustaja rikkoo hyvin näkyvällä poikittaisella mailalla Lukea.
Saamme onneksi ylivoiman, juuri sopivasti erän lopulle. Nyt on mahdollisuus pistää peli tasoihin.
"Ykkös YV." Koutsi sanoo ja hyppään jäälle.
Kyyristyn taas aloitukseen, ja taas sitä samaista Eklundia vastaan. Hän vain virnistää minulle ilkeästi, mutta en välitä siitä.
En kuitenkaan voita aloitusta ja vastustaja saa purettua kiekon päätyymme.
Lähdemme hakemaan kiekkoa päästämme, ja käännämme pelin toiseen päätyyn.
Ensin Christian lähtee kiekon kanssa edellä, sitten hän jättää kiekon minulle ja lähetän sen melkein saman tien eteenpäin Ronille.
Kun olen syöttänyt kiekon eteenpäin, kuulen kun takaani kuuluu "AJA, AJA!", ja joku osuu minuun aivan täysiä.
En tiedä kuka tai mistä hän tuli, mutta tiedän sen, että lennän vauhdilla selkä edellä laitaan ja rysähdän kokopainollani polveni päälle, joka jää kivuliaaseen asentoon alleni.
Ympärilläni alkaa heti hirveä mylläkkä ja nyrkit heiluvat varmasti puolin ja toisin.
Makaan jäällä silmät kiinni kivusta, ja yritän varovasti liikuttaa itseäni, mutta huomaan etten pysty, ja samalla tunnen kivun polveni lisäksi selässäni.
Paniikki alkaa nostaa päätään ja tunnen kuinka henki ei meinaa enää kulkea kunnolla.
Joku kumartuu luokseni, ja kysyy minulta jotakin, mutta puhe kuulostaa siltä, että kuuntelisin sitä jonkin paksun seinän lävitse.
Yritän tarkentaa katsettani henkilöön, mutta mustat pisteet alkavat täyttää näkökenttäni ja pian hiljaisuus täyttää pääni ja lipsahdan tiedottomuuden maailmaan.
words: 1305
x-Hh<3