chapter 18: mr walker

2.1K 131 23
                                    

Devon tarttui yhdessä Coreyn ja meidän kemianopettajan kanssa Nickiin ja nostivat hänet seisomaan. Tuijotin suu auki tilannetta enkä hetkeksi edes muistanut mitä pojalle oli käynyt. Professori Walker? Mitä täällä tapahtui?

"Viekään hänet välinevarastoon, meillä ei ole aikaa lähteä terveydenhoitajan huoneeseen." Walker ilmoitti kun he lähtivät taluttamaan Nickiä pois. "Käyn työhuoneessani."

Seisoin yhä aloillani. Miksi näytti siltä, että Devonkin tunsi miehen? Silloin vilkaisin taakseni, jossa muu joukkue seisoi. David oli asettunut heidän eteensä ja kohottanut kätensä. Muiden silmissä oli tyhjä jäätynyt katse. Paitsi Deanin, Ashtonin ja muutaman muun, jotka erottautuivat ryhmästä Nickiä taluttavien perään. Käänsin katseeni penkkirivistöön takanani. Sydämeni takoi kiivaasti. Ei voi olla totta. Miksi olin aavistanut, että jotain tällaista voisi käydä? Se nuoli... mistä se oli tullut?

Ja niin nostin jalkani ensimmäiselle porrasaskeleelle ja lähdin hölkkäämään katsomoa ylemmäs. Vilkuilin kiivaasti ympärilleni. Miksei missään näkynyt mitään?! Ei merkkiäkään metsästäjistä.

Juuri silloin kuulin kiljaisun kentältä. Käännähdin salamana ympäri katsomon ylimmällä rivillä. Mandy oli tullut hieman myöhässä paikalle ja nähnyt veljensä, joka oli jo melkein talutettu varastolle asti, näin Walkerin juoksevan tytön ohitse koulua kohti. David piti yhä joukkuetta aisoissa kentällä. Käännyin takaisin metsän suuntaan, joka kohosi penkkien takana. Kukaan ei voisi päästä nopeasti karkuun, kuka tahansa sen nuolen oli ampunut, hän ei voisi olla kaukana. Tajusin hipaisevani vaistomaisesti ranteeni sidettä. Tälle oli pakko tehdä loppu jossain vaiheessa ennen kuin kävisi jotain peruuttamatonta. Nick kuitenkin tulisi kuntoon... vai mitä?

Juoksin portaat alas ja siitä katsomon taakse. Vilkuilin metsän reunaa. Ei, minun oli pakko mennä syvemmälle. Lähdin varoen puiden lomaan. Yritin kuunnella, en kuullut mitään. En kaikkoavia askelia, en katkeavia oksia. Mutta sitten-

"Mitä helvettiä sä teet?" Joku tarttui käsivarteeni. Katseeni kohtasi Davidin ärtyneet kasvot. "Ala tulla, älä lähde ominesi etsimään hankaluuksia."

Hän lähti kiskomaan minua perässään takaisin kentälle. Yritin silti vilkuilla taakseni.

"Mutta siellä on varmasti joku." Intin vastaan.

"Se ei ole tämän hetken huolenaihe." David tokaisi lyhyesti. Juuri kun astuimme ulos metsästä, näin Walkerin juoksevan ulos koulun ovista mukanaan laatikollinen tavaraa. Hän katosi pian varaston ovista, jonne David yhä sinnikkäästi veti minua. Vilkaisin kentälle, joukkuetta ei näkynyt.

"Mihin muut menivät?"

"Poistin heidän muistinsa, he luulevat nyt, että peliä ei ole siirretty. He lähtivät kotiin." David vastasi ja päästi käsivarrestani irti kun olimme lähellä varaston ovea ja menimme sisälle. Nick makasi varaston lattialla, muutaman ohuen patjan päällä. Nuoli sojotti yhä hänen käsivarressaan, hän näytti olevan tajuton. Mandy itki hiljaa hänen vieressään. Muut sudet seurasivat hiljaa tilannetta, Corey oli polvistunut auttamaan Walkeria. Devon sen sijaan, hän ei selvästi kestänyt aloillaan sillä hän asteli kauempana muista edes takaisin kasvoillaan ajatuksiiin vajonnut, ärtynyt ilme.

Kukaan ei puhunut hetkeen mitään. Kaikki antoivat professori Walkerin työskennellä rauhassa, kun hän veti suojakäsineet käsiinsä ja tarttui pieniin pihteihin. Mutta kukaan ei näyttänyt miettivän yhtä samaa asiaa kuin minä. Miksi meidän opettaja näytti tietävän missä mentiin? Miksei kukaan ihmetellyt sitä? Miksei kukaan kyseenalaistanut Walkeria vaan antoivat tämän hoitaa Nickiä mukisematta, vaikka minun tietääkseni hän ei ollut lääkäri?

Walker tarttui pihdeillä nuoleen ja kiskaisi sen irti. Nick tuli selvästi tajuihinsa, muttei avannut silmiään. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, hän irvisti. Kulmahampaat olivat esillä, hän oli muuttumassa aineen vaikutuksen takia. Ja silloin ainakin sain varmistettua, että Walker tosiaankin tiesi ihmissusien olemassa olosta, koska hän ei hätkähtänyt milliäkään. Mandy veti pikkuveljensä kämmenen omaansa ja mutisi jotakin hänen kämmentään vasten. Vilkaisin Coreyyn. Hän piteli Walkerin pihtejä ja seurasi toimenpiteitä tarkkaavaisesti. Kohotin katseeni varaston perällä kiertelevään Devoniin. Hän kuitenkin juuri silloin pysähtyi ja jäi nojaamaan seinään katse lattiassa. Vilkaisin muihin päin, kunnes käännyin ympäri ja kiersin yhden hyllyn tyhjälle käytävälle. Kävelin hiljaa varaston perää kohti kunnes käännyin hyllyjen välissä ja astuin esiin Devonia vastapäätä. Hän ei näyttänyt tajuavan, että olin siinä.

Full Moon 2 ✔ Where stories live. Discover now