Full Moon 2 ✔

chapter 9: afterparty

Avasin silmäni.

"Corey." Sanoin hiljaa, ääni väreillen. Poika kohotti katseensa minuun ja näin hänen, vieläkin aavistuksen liian pitkin hiustensa, olevan hänen silmiensä edessä. Pyyhkäisin niitä pois.

"Mä haluan... Edetä hitaammin." Onnistuin henkäisemään. En tiedä oliko hyvä vai ei etten osannut valehdella hänelle.
Ja kun oli odottanut pettymystä hänen katseessaan, sitä ei ollut. Hän hymyili vähän ja suukotti otsaani, ennen kuin katsoi takaisin minuun.

"Totta kai." Hän vastasi ja painoi nopean suukon tällä kertaa huulilleni. "Tykkäsitkö kuitenkin lahjastasi?"

Naurahdin.

"Mistä lahjasta?" Kysyin tahallani. Corey virnisti. Uusi nopea suukko huulilleni.

"Tästä." Hän suukotti suupieltäni. "Tai tästä." Hänen huulensa kävivät poskellani. "Tai-"

"Joo." Nauroin ja pysäytin hänet. "Joo tykkäsin."

Katsoin Coreyyn aidompi hymy kasvoillani kuin niillä oli koskaan ollut kun sanoin:

"Paras lahja mitä mä olen koskaan saanut."

-

Aamulla heräsin siihen, että ikkunasta tulvi kesäisen auringon kirkkaita säteitä suoraan suljettuihin silmiini. Avasin silmäni ja yritin totutella valoon. Tunsin käsien vyötäröni ympärille vetävän minua lähemmäs itseään.
Käännähdin toiselle kyljelleni ja näin Coreyn ummistetut silmät.

"Kauan sä olet ollut hereillä?" Kysyin unisesti. Pojan suupielet kaartuivat hymyyn.

"Kauan."

Hymähdin.

"Ihmissudet ei tarvitse niin paljon unta kuin ihmiset." Hän sanoi ja avasi silmänsä. "Mutta mä muistan ettet sä halunnut herätä yksin."

Tunsin punehtuvani ja tökkäsin Coreyn käsivartta, jotta tämä olisi hiljaa.

"Sun puhelin on soinut ainakin viisi kertaa." Hän yhtäkkiä mutisi. Nyt minusta tuntui, että olin kunnolla hereillä. Voi hitto. Voi hiton, hiton hitto. Olin kokonaan unohtanut, että jompi kumpi vanhemmistani varmasti miettisi, että kappas heidän lapsensa ei ollut tullut yöksi kotiin. En ollut edes sanonut, että jäisin vaikka Nadetelle yöksi tai jotain.

Nousin istumaan ja etsin katseellani Coreyn vaaleasta huoneesta kännykkääni. Se löytyi lattialta.

5 vastaamatonta puhelua: Isä
15 lukematonta viestiä:
Isä: Saat luvan selittää...
Nadette: Toivottavasti pelastin sut tarpeeksi hyvin

Kiirehdin lukemaan viestit. Isäni oli tivannut missä viivyin ja pitikö minut tulla hakemaan. Sitten hän oli soittanut, jonka jälkeen hän oli raivonnut kenen pojan luona olin, sitten hän oli ilmoittanut tulevansa Nadeten luokse kysymään. Tunsin pelon hiipivän kehooni.
Menin Nadetetn viesteihin. Hän ilmoitti, ettei ollut kertonut, että olin Coreyn luona kun isäni oli tullut oven taakse, koska hän oli kuulemma näyttänyt niin vihaiselta puhuessaan pojista. Nadette luuli myöskin aluksi, että poliisi olisi uudestaan oven takana. Hän kertoi, että olin Mandyn luona yötä.

Luojan kiitos, Nadette.

Huokaisin syvään ja tunsin leuan olkapäälläni.

"No?" Corey kysyi nojaten selkääni vasten ja katsellen Nadeten uusinta viestiketjua. Sitten hän naurahti aika ilottomasti. "Ahaa..."

Käännyin häneen päin.

"Kai sä tajuat, etten voi kertoa susta? En ainakaan vielä. Corey, ne on metsästäjiä ja jos-"