Sen kutsuu elohon

Luku 10, jossa vietetään juhannusta

Otto pani kaiketi merkille Nilsin turhautuneen läiskimisen ja hänen erikoiset liikeratansa. Hän taittoi kulkiessaan koivusta oksan ja ojensi sen Nilsille.
"Tuolla on helpompi huitoa", Otto murahti.
Nils kiitti, vaikka Oton tympeä äänensävy sai eleen tuntumaan enemmän ilkeilyltä kuin kohteliaisuudelta. Otto itse ei vaikuttanut edes tuntevan pistoja, mitä nyt hieraisi välillä niskaansa epämukavan näköisesti.

Muuten Otto tuskin edes vilkaisi Nilsiin päin, vaan käveli kädet taskuissaan. Hän näytti lopen kyllästyneeltä oppaan tehtäväänsä, vaikka oli käytännössä pyytänyt saada sen niskoilleen. Kaipa Nilsin nyt sitten täytyisi jutella Oton kanssa, varsinkin kun kummempaa keskusteluseuraa ei ollut saapuvilla. He eivät olleet parhaissa väleissä, mutta eihän toki haittaisi, vaikka Nils koettaisi aikansa kuluksi tutustua Ottoon paremmin - nimenomaan koettaisi. Nils oli toki taitava pitämään keskusteluja hengissä, mutta Otto oli harvinaisen turhauttava tapaus. Nils ei ollut kuullut hänen puhuvan omasta aloitteestaan kavereidensakaan kanssa juuri muusta kuin töistä, töistä ja töistä. Mieluiten vanhin renki vain puuhasteli vaitonaisena. Jussi ja Vilho tuntuivat kuitenkin pitävän häntä kunnon ihmisenä. Saattoihan hän ollakin, mutta myös pirullisen tylsä, ja juuri tylsyyttä Nils ei juhannukseensa tarvinnut. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt harkita seuraansa tarkemmin.

Maisema muuttui sentään vähitellen miellyttävämmäksi avaraksi sekametsäksi, ja Nils oppi kuin oppikin tarkastelemaan ympäristöään kuin taidenäyttelyä. Oli lämmintä ja hieman kosteaa. Metsänpohjan paksu tuoksu muistutti menneestä päivästä ja lupaili jo seuraavaa saman keskikesän auringon alla. Vanamon periromanttinen hento aromi erottui omana hienon hienona vireenään. Siellä täällä vakaiden puiden sammaleisessa katveessa versoi kukkakasveja, joista kauneimmat tuntuivat valavan valkoista valoa ympärilleen. Etäältä kantautui ohutta haitarin soittoa. Olisi tarvittu enää Nocturnen tuulisen vaaran siintoa, ja Nils olisi hyvinkin voinut pakahtua, ainakin tällä tavalla vähän maistaneena. Täältäpäin kaukaisuuksiin viettäviä näkymiä tosin tuskin löytyisi.

♦

Otto ja Niilo olivat tavallaan lähteneet juhlista toistensa seurassa. Eivätkä edes tavallaan, juuri niinhän he olivat tehneet, vaikka eivät tietenkään sillä tavalla kuin Jussi lähti tyttöjensä kanssa. Tämä riitti Otolle. Ei, tämä oli Otolle jo vähän liikaa. Hänen ei ehkä sittenkään olisi kuulunut...

Otto ei edes tiennyt, minne olisi voinut viedä Niilon. Hän ei pahemmin ymmärtänyt Niilon toivomien taianomaisuuksien päälle. Tämä näkyi kyllä jo nyt katselevan ympärilleen tyytyväisen oloisena, kädet selän takana samalla tavalla kuin puunkaadon tauollakin - silloin kun ei huitonut hyttysiä. Otto toivoi vain, että hän katsoisi eteensä sen verran, ettei kompastuisi juuriin tai omiin jalkoihinsa.

Välillä Niilo seisahtui tutkailemaan jotain paikkaa tarkemmin. Mitä hän mahtoi ajatella? Otolla ei tuntunut olevan saattajana oikein mitään virkaa, mutta ei se haitannut. Hän vilkuili Niiloa minkä uskalsi. Leikillään vain, vaikka uhkarohkeammin kuin ikinä ketään. Pari kertaa hän oli vähällä jäädä kiinni. Niilo käveli juurakkoisella metsäpolulla varmaan samalla tavalla kuin kotonaan kaupungissa, tasaisesti ja arvokkaasti. Hänen kasvoillaan häilyi tyytyväinen hymy. Se ei ollut Oton ansiota, mutta melkein.

Kaipa Otto sitten joutui myöntämään, että oli jo hyvän aikaa... Mutta Niilostahan oli ollut Otolle enimmäkseen riesaa ja päänvaivaa. Mitä hän nenäkästä lellipenskaa, vaikka tämä kuinka olikin uusi ja nätti ja lähellä? Ja näkyi osaavan katsoa jotain hellästikin? No jaa, Otto oli aina ollut näissä asioissa harvinaisen tyhmä - ylioppilaita ja kaikkea - mutta sai kai hän salaa ja huvikseen ihailla millaisia kiusankappaleita tahansa. Ei sillä ollut väliä, kun he eivät missään tapauksessa...

"Minne olemme menossa?" Niilo kysyi vähän liian aikaisin.
Eivät he olleet menossa minnekään, mutta ei Otto voinut myöntää, että oli toistaiseksi vain kävelyttänyt Niiloa minne sattui. Hän ei oikein osannut keskittyä mihinkään, kun kaikki tuntui epävarmalta. Mitä hän hommaili? Ei voinut mitenkään olla kokonaan oikein, että hän tällä tavalla...