Cutie & The Monster

37- Ikuinen söpöyden virta

Haukottelen leveästi odottaessani Rextonia sänkyyn olohuoneesta, johon hän jäi vielä puhumaan joidenkin työkavereidensa kanssa. Kello on jo lähes kaksitoista yöllä ja haluaisin vain käpertyä häntä vasten ja nukahtaa.

Kun häntä ei ala näkyä puoleen tuntiin, aukaisen silmäni turhautuneena ja vedän hänen tyynynsä, joka edelleen tuoksuu häneltä, vierelleni halaten sitä Rextonin sijaan. Tästä tosin tulee mieleeni se, kuinka pidin tiukasti hänen jättämäänsä vaatetta kylppärini kaapissa.

Toivottavasti Brextonin kollegat eivät löydä sitä tutkiessaan asuntoani, sillä muuten he tajuaisivat heti, että Brexton oli ollut luonani. Pelkkä ajatuskin tästä saa minut punastumaan, vaikka tiedänkin, että siinä tilanteessa se olikin ollut ainoa esine, joka sai mieleni pois sen hetkisestä tilanteestani.

"Saanko mä takaisin mun tyynyn, kun sulla on nyt oikeakin Brexton?"

Silmäni räpsähtävät auki ja tuijotan nolostuneena Rextonia, joka puolestaan virnuilee minulle. Vaikka huone onkin pimeä, näen silti hänen virneensä aivan liian hyvin.

"En sen takia ottanut sitä", yritän valehdella, "Täällä ei ollut mulle omaa"

Hän naurahtaa istahtaessaan omalle puolelleni ja nyökkää keskellemme: "Mikä tuo sitten on?"

Katson hänen nyökkäämäänsä tyynyä, jonka hän oli laittanut valmiiksi minulle aiemmin, ja luovutan hänen tyynynsä hänelle.

"Okei, otin sen siksi", myönnän odottaen vielä sen verran, että hän saa riisuttua vaatteensa ja mentyä makaamaan vierelleni, jonka jälkeen siirryn hänen lähelleen.

"Mä tiesin", Rexton leveilee, "Koska sä aina menet nukkumaankin mun puolelle, jos mä en ole täällä"

Nolostun kuullessani, kuinka hänkin on huomannut kaiken, mitä luulin tekeväni salassa. Hänen kätensä pyöräyttävät minut hänen päälleen ja samassa katson häntä silmiin. Rakastan hänen silmiään varmasti lähes yhtä paljon kuin rakastan niiden omistajaakin, sillä ne ovat niin... kauniit? En ole edes varma, miksi pidän niistä niin paljon. Ehkä se johtuu siitä, miten paljon niiden väri muistuttaa tummaa suklaata, mutta syynä voi olla joku muukin.

"Mutta tiedätkö mitä, Evan?" hän kysyy ja vastaa samantien: "Se kaikki saa sut entistä söpömmäksi"

Painan punaiset kasvoni hänen kaulaansa ja mumisen: "Älä nolostuta"

Rexton nauraa, jolloin hänen rintakehänsä värähtelee allani. Jään muutamaksi minuutiksi vain kuuntelemaan hänen sydämensä sykettä, miettien sitä, miten lähellä se oli tänään, etten olisikaan enää koskaan voinut kuunnella sitä.

"Haittaako, kun en puhu kunnolla?" kysyn yhtäkkiä mieleeni tulevan kysymyksen. Hän vaihtaa asentoamme, joten hän on nyt edessäni maaten kyljellään.

"Ei haittaa yhtään, vaikka tietenkin olisi ihan hyvä, jos sä puhuisit oikein", Rex selittää, "Mutta jos ihan totta puhutaan, niin sekin on jotenkin niin sun tapa, tai siis..."

Hän naurahtaa ja tarkentaa: "Se tavallaan on niin Evania, jos ymmärrät?"

"Ehkä..." virnistän, mutta kerron sitten hiljaa: "Sarah opetti paljon silloin, mutta joskus ei vain jaksa keskittyä tähän"

"Ei se mitään, ja olethan sä kehittynyt paljon siitä mykkä-Evanista", Brexton virnistää, jolloin näykkään hänen ihoaan kostoksi tietäen varsin hyvin, että hän vihaa sitä.

"Auh helvetti sulla on terävät hampaat", hän kiroaa pidellen kiinni kohdasta, jota näykkäisin, "Nyt sun pitää puhaltaa sitä"

"Puhaltaa?" naurahdan huvittuneena, "Ei ole vauva"

"Se silti sattuu, testataanko vaikka?" Rex ehdottaa, enkä ehdi sanoa mitään, kun jo löydän itseni hänen altaan. Purren huultani odotan, milloin kipu tulee, muttei se tulekaan koskaan. Avaan silmäni ja katson hämilläni, mitä hän tekee.

"Ei tuo satu", virnistän hänelle, sillä ainoa, mitä hän tekee iholleni, ovat sadat pienet suudelmat. Hän hymyilee ja ilmoittaa: "Mä en olekaan niin ilkeä kuin sä"

"En ole ilkeä", mutristan huuliani ja puristan käsilläni hänen kasvojaan, jolloin hänen huulensa törröttävät. Brexton kurtistaa otsaansa, mutta hymyilen hänelle ihan viattomasti ja suljen silmäni kurottuen suutelemaan häntä.

"Oh, tätäkö sä halusit?" hän mutisee, ennen kuin alkaa vastata suudelmaan. Huulemme hyväilevät toisiaan ja kosketan hieman kielelläni hänen kieltään. Kätemme yhdistyvät ja hän suoristaa ne kummatkin pääni yläpuolelle, jatkaen samalla suuteluaan.

"Mhm..." mumisen yrittäen olla keskeyttämättä, mutta välillä meidän on pakko erottautua toisistamme. Brexton ei kuitenkaan katoa viereltäni, vaan kääntää minut hänen eteensä kyljelleen, jolloin makaamme lusikassa. Tunnen hänen sormensa etsivän tietään vatsaani pitkin shortseihini, jotka pian hän vetää alas.

"Ah-haa, Rexton?" voihkaisen yllättävästä kosketuksesta herkkään paikkaani ja tarraan kädelläni hänen käsivarrestaan, "Mh... Ah..."

"Mä tunnen, kuinka sä haluat tätä", hän kuiskaa korvaani käheällä äänellä, "Mä aion saada sut tuntemaan niin hyvältä"

"Ä-älä puhu..." mutisen vaivaantuneena, mutta hän jatkaa siitä huolimatta: "Tunnetko sä miten mun sormet on sun ympärillä? Ja miten mä olen painautuneena sua vasten?"

Kasvoni ovat varmasti aivan tulipunaiset, enkä ymmärrä, miksi hän jatkaa puhumistaan, sillä se saa minut vain nolostumaan siitä, miten paljon vartaloni reagoi hänen kosketukseensa.

"Sun pitää rentoutua ja lopettaa ajattelemasta", Rexton neuvoo, "Keskity vain siihen, mitä sä tunnet"

Yritän olla miettimättä, miten noloa tämä on, ja suljen silmäni keskittyen hänen käskyjensä mukaan vain ja ainoastaan tuntemuksiini. Mielessäni kiitän jotain siitä, että huoneessa on aivan pimeää, eikä hän näe minua näin alastomana.

"Just näin", hän kehuu, mutta sitten hän kääntää minut selälleni ja laskeutuu jalkojeni väliin. Tuijotan häntä hämilläni, hänen vain kumartuessa haarojani kohti. Kun Rexton ottaa penikseni suuhunsa, käännän pääni äkkiä muualle ja yritän estää voihkauksen, joka karkaa siitä huolimatta.

"A-aah, e-ei pysty enää"

"Kyllä pystyt", Rexton väittää, joten parhaani mukaan rentoudun ja ajaudun nautinnon vietäväksi. Aluksi tuntuu siltä, etten vain kestä tätä hyvää oloa, sillä lähes aina olen tottunut saamaan pelkkää kipua. Edelliselläkin kerralla Brextonin kanssa tunsin varsinkin ensin vain tuskaa, vaikka se hälvenikin myöhemmin.

"Ha-ah, Rexton!" selkäni pyöristyy ja tarraan lakanasta kiinni, nautinnon aallon vyöryessä ylitseni. Hitaasti avaan silmäni tasaten hengitystäni ja katson, kuinka hän pyyhkäisee sormellaan suupieliään ja työntää sen sitten suuhunsa. Jostain kummallisesta syystä se saa oloni vielä kuumemmaksi, vaikka toisaalta se on hieman outoa.

"Miten on mahdollista, että jopa nyt sä näytät söpöltä?" Brexton virnistää, jonka jälkeen hän laskeutuu takaisin ylemmäs päälleni nojaten kyynärpäihinsä, jolloin hän ei litistä minua alleen.

"Ei tiedä", kohautan hartioitani haukotellen sitten: "Väsyttää..."

"Nuku vaan, mä käyn nopeasti kylppärissä", hän pussaa nopeasti poskeani ja katoaa sitten kylpyhuoneeseen. Kääriydyn paremmin peittoon ja vedän takaisin hänen tyynynsä viereeni välittämättä siitä, mitä hän ajattelisi saapuessaan sänkyyn.

Juuri ennen vaipumistani uneen, tunnen tyynyn lähtevän halauksestani, mutta sen tilalle tulee samalta tuoksuva vartalo.

"Hyvää yötä, rakas", hän kuiskaa ja kietoo omatkin kätensä ympärilleni tiukasti. Muutan asentoani paremmaksi ja mumisen: "Öitä"