Unohdetut (tauolla)

8. Pelastus?

Kiljuin ja rimpuilin irti hänen otteestaan. Kuin taikaiskusta Leo irrotti otteensa ja nosti kädet antautumisen merkiksi ylös.
Juuri kun olin ajatellut häntä, tämä ilmestyy. Minun teki mieli halata ja hakata häntä samaan aikaan. En kuitenkaan jaksanut välittää vihastani enää, vaan juoksin suoraan Leon syliin.
Leo kietoi kätensä ympärilleni ja naurahti hieman reaktiolleni. En itsekkään odottanut tekeväni näin. Olin silti kaivannut tämän läsnäoloa.
Leo erkaantui halauksesta ensimmäisenä, jolloin näin tämän kunnolla. Hänellä oli samat hiukset ja kasvot, mutta vaatteet olivat erilaiset. Köyhemmät oli ensimmäinen sana, jolla kuvailisin näkemääni. Silmät olivat myös tummat ja väsyneet. Oli kuin hän olisi menettänyt säteilynsä.
Leo tutkaili minua myös päästä varpaisiin, kuten tein hänellekin.
Punastuin hieman ja käänsin katseeni tämän intensiiviseltä katseelta.
"Olen ikävöinyt sinua" Leo sanoi ja rikkoi hiljaisuuden, joka oli vallinut välillämme.
Olin itsekin ikävöinyt tätä, mutta en voinut myöntää sitä. "Näytät kauhealta", vastasin tälle. Leo naurahti, mutta tämän hymy ei kestänyt kauaa. "Minä olen niin pahoillani", Leo aloitti.
"Miksi sitten teit sen?" Vastasin kiukkuisesti. Leo näytti kiusaantuneelta.
"Minulla oli käsky.. Ja-ja tämä oli työni" , hän sanoi takellellen. En tiennyt, miksi Leo oli niin kumman hermostunut.
"Voidaanko mennä sisälle? En saisi olla täällä" , tämä vastasi ja osoitti kädellään ovea. Nyökkäsin ja lähdin johdattamaan Leota sisälle.
Istahdimme keittiön pöydän ympärille. Kysyin halusiko tämä vettä, mutta kieltäytyi, vaikka näytti olevan juomisen tarpeessa. Hän oli hermostunut ja vilkuili ympärilleen. Mikä häntä pelotti?
"No saat kaksi minuuttia aikaa selittää asiasi" sanoin mahdollisimman tiukasti. En ollut tottunut tällaiseen käytökseen ennen, varsinkaan Leota kohtaan.
"Minun ei ollut tarkoitus, siis tiesin kyllä, että joudut tänne" Leo takelteli. Katsoin tätä hämmentyneenä, kun hän vain laski päänsä alas.
"En uskonut...", Leo jatkoi.
"Niin?" Kehotin tätä jatkamaan.
"En uskonut, että ikävöisin sinua näin. Kaikki muut minunlaiseni eivät jää miettimään, mutta sinä pyörit päässäni kaiken aikaa", Leo nosti katseensa sanottuaan tämän.
Tunsin silmieni kostuvan. Leo oli ollut paras asia elämässäni ja tätä en varmasti unohtaisi koskaan. Mutta pystyinkö luottamaan häneen enää?
"Lydia kiltti, sinun pitää uskoa minua" Leo aneli. En kestänyt kuulla tämän murheellista ääntään ja varsinkaan tämän kiilteleviä silmiä.
En jaksanut pidätellä itseäni, vaan syöksähdin tämän syleilyyn.
Kuulin Leon yllättyneen henkäyksen, mutta pian tämän jälkeen hän kiersi kätensä ympärilleni.
"Et tiedäkään, kuinka paljon ikävöin sinua" Leo sanoi ja rutisti minua kovempaa.
Olin itsekin ikävöinyt Leota niin paljon, että tunsin olevani taas kotona. Ajatukseni keskeytyivät, kun kuulin oven pamahduksen.
Irtaannuin Leosta ja näin Deanin hikisenä ovella. Tällä oli kädessä puunpala, jota oli teroitettu päistä teräviksi. En nähnyt Elsaa tämän luona, vaikka he olivat lähteneet yhdessä.
"Mit-" ehdin sanoa, kun Leo jo seisoi suojelevaisesti edessäni.
"Katoa" Dean sanoi rauhallisella, mutta varoittavalla äänellä. En ymmärtänyt mitä tapahtui, mutta pian Dean ja Leo olivat toistensa kimpussa.
Dean yritti terävällä puulla iskeä Leota, mutta tämä väisti iskut. Molemmat olivat nopeita, mutta Leo oli alakynnessä.
Se oli kauheaa katseltavaa.
"Lopettakaa!" Kiljuin heille, mutta taistelu jatkui.
Molemmat olivat hengästyneitä tovin kestäneen taistelun takia.
Yritin miettiä, että mitä voisin tehdä, kunnes päähäni tuli idea.
Yskäisin hieman ja aloin kiljua niin kovaa kuin pystyin.
Dean ja Leo lopettivat ja katsoivat minua hämmästyneenä kädet korvillaan.
"Kiitos, kun sain huomionne. Oletteko valmiita puhumaan?", kysyin. Olin ylpeä itsestäni. En uskonut edes osaavani kiljua, kun sellainen ei ollut tapaistani.
Leo meni kauemmas Deanista, joka tuli luokseni. Otin seivään tältä pois ja katsoin varoittavasti.
Dean ei näyttänyt ilahtuneelta, mutta luopui kuitenkin halustaan seivästää Leo, ainakin siksi aikaa.
Leo seisoi hengästyneenä nojaten seinään.
"Sepäs oli raskasta", Leo puhisi.
Huokaisin ja siirryin keittiöön istumaan. Hieroin päätäni väsymyksestä ja suuntasin katseeni Deaniin. Tämä istahti kiltisti viereeni ja Leo siirtyi istumaan minua vastapäätä varautuneesti.
"Voimmeko keskustella kuten aikuiset?" Kysyin sarkastisesti.
Molemmat nyökäyttivät päätään.
"No niin, Dean tämä on Leo, joka valitettavasti toi minut tänne", aloitan, mutta se lause sai Deanin kiihtymään. Hän pamautti nyrkkinsä pöytään.
"Tämä paskiainen siis aiheutti kärsimyksesi", Dean sanoi erittäin vihaisella äänellä. En ollut koskaan nähnyt tai kuullut häntä tällaisena.
Leo näytti katuvalta ja yritti painautua pieneksi. Hän laski päätään alemmas.
"En tahtonut, mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja", Leo vastasi.
"Kellään keijulla ei ollut vaihtoehtoa tämän suhteen. Kai ymmärrätte?", Leo jatkoi vielä.
Minä ymmärsin Leota ja tiesin, että Dean ymmärsi myös. Mutta keijujen tekoja ei saisi enää tekemättömiksi, oli vain hyväksyttävä se tosiasia, että olemme jumissa täällä.
"Toivoisin, että voisitte käyttäytyä hetken aikaa, kun käyn hakemassa tytöt tänne" sanoin pojille, kun muistin Talian ja Elsan. He olivat makuuhuoneessa varmasti hämillään tästä mekkalasta, jos he sitä kuulivat. Katsoin poikia vielä hetken aikaa, kunnes kadotin heidät näkyvistäni siirtyessäni makuuhuoneita päin. Avasin oven ja näin Elsan ja Talian nukkumassa sängyssä. Molemmat olivat nukkumassa Elsan sängyllä, joten en viitsinyt herättää heitä. Laitoin oven hiljaa kiinni ja menin takaisin keittiöön. Onnekseni kumpikaan pojista ei ollut liikahtanut paikaltaan, he vain mulkoilivat toisiaan.
"Tytöt nukkuivat, joten kerron heille myöhemmin tästä vierailustasi Leo", suuntasin sanani Leolle. Tämä nyökkäsi.
"Kerro keiju, että miksi tulit ahdistelemaan Lydiaa. Haluatko vielä tuhota hänen uuden elämänsäkin?" Dean tokaisi.
Uuden elämäni, en kuvitellut saavani koskaan sellaista. Varsinkaan näin synkkää elämää. Nipistin käsivarttani estääkseni itseäni ajattelemasta uutta elämääni. "En, tulin pelastamaan sinut Lydia", Leo vastasi. "Mitä?" Dean ja minä sanoimme samaan aikaan. "Voitko pelastaa minut?" Kysyin hieman kiihdyksissäni.
"Se on mahdotonta, kukaan ei voi paeta täältä", Dean sanoi vihaisesti. Näin tämän tuskan ja hämmennyksen. "Olemme yrittäneet monesti ja monella eri tapaa, mutta aina meidät on estetty. Miten sinä voisit muuttaa asiaa?" Dean suorastaan huusi viimeiset sanat. Leo näytti hieman huvittuneelta. Katsoimme Deanin kanssa toisiamme ihmetellen.
"Asiat ovat nyt toisin, kun teillä on keiju apunanne", Leo vastasi ylpeänä. "Tai pitäisi varmaan sanoa, että keijuja apunanne", Leo jatkoi.
"Mitä sinä olet tehnyt?" Kysyin varovasti. Dean naurahti ja näin toivon tämän silmissä. "Hän on valmistellut vallankumouksen ja se alkaa meistä"

// Hei kaikki!
Toivottavasti piditte tästä luvusta ja toivon saavani palautetta tarinastani voidakseni parantaa ja kehittää kirjoitustaitojani.
Kiitos kaikille lukijoille ja seuraajille!