49

375 44 4
                                    

Harry

Päivät kuluvat nopeasti ja vatsani vain kasvaa ja kasvaa. Välillä tuntuu kun en enää pääsisi sängystä ylös. Tunnen oloni niin norsuksi. No mutta onhan se ihan ymmärrettävää sillä laskettuun aikaani on enää viikko ja kolme päivää.

Meillä on kaikki onneksi jo valmiina tyttäremme tuloon. Nyt enää vain täytyy odottaa milloin hän päättää putkahtaa tähän maailmaan.

" Harry lähdetäänkö kävelylle" Louis kysyy ovelta johon on ilmestynyt huomaamattani.

" joo mennään vaan" vastaan. Lähdemme eteiseen päin ja puemme päälle hyvin. Ulkona ei nimittäin enää ole mikään lämmin. Syksy on jo nimittäin pitkällä. Emme ehdi kuin reilun parin sadan metrin päähän kodistamme kun minun on aivan pakko pysähtyä. Vatsaani alkaa sattua tai no oikeastaan minua alkaa supistamaan.

" Harry onko kaikki hyvin" Louis kysyy huomatessaan että pysähdyin ja pitelin vatsaani.

" musta tuntuu että meidän tyttö on päättänyt syntyä nyt tai no ihan pian" sanon.

" Oota siinä. Käyn hakemassa auton, niin lähdetään sairaalaan" Louis sanoo ja lähtee juoksemaan kohti pihaa.

Pian hän tulee auton kanssa ja auttaa minut autoon. Sitten hän lähtee ajamaan kohti sairaalaa.

" sanoin sun äidille tästä ja se sanoi tulevansa perässä sairaalaan" Louis sanoo.

" okei, kiitos" sanon.

Louis ajaa noin 20 minuuttia ennen kuin parkkeeraa auton mahdollisimman lähellä synnytys osaston ovia.

* * *

Louis

Harry vietiin huoneeseen ja kaikki valmisteltiin kuntoon. Pian minut pyydettiin sisälle, kun synnytys oli käynnistymässä. Menin Harryn vierelle ja tartuin hänen kädestään.

Pitkän synnytyksen aikana Harry yritti kovasti ja huusi. Minä parhaani mukaan yritin kannustaa ja tukea häntä.

Lopulta Harryn aherrus palkittiin ja tyttömme oli maailman pinnalla.

"Ääähhh" kuului tyttömme suusta ja minä hymyilin onnellisena ja käänsin katseeni lapsesta Harryyn. Hänen poskellaan oli onnen kyyneliä ja hänen kasvojaan korosti leveä ja aito hymy. Lapsi vietiin puhdistettavaksi ja perus tutkimuksiin. Harry sai sen aikaa levättyä.

Pian Harry sai kuitenkin tyttäremme sylinsä. Ja se hetki oli sanoin kuvailematon

Mutta vielä ihanempaa oli saada hänet omaan syliin

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Mutta vielä ihanempaa oli saada hänet omaan syliin

Mutta vielä ihanempaa oli saada hänet omaan syliin

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.


Joo tota noin en sit tiiä mitään synnytksistä joten tästä tuli nyt tämmönen..

Tänään saatte sitten vielä viimesen luvun, koska kello on taas näkäjään jo niin paljon

Larry TextWhere stories live. Discover now