No ilmeisesti suomalaisilla tai ainakin Mikolla on hieman eri näkemys tunnista, sillä hän ilmestyy takaisin vasta noin kolme tuntia lähtönsä jälkeen mukanaan nyrpeän näköinen Joonatan.
"Anteeksi meillä vähän kesti..." mies pahoittelee, muttei vaikuta olevansa kovinkaan pahoillaan. Joonatan mulkaisee isäänsä vihaisesti ja tipauttaa kassinsa kauhean tömäyksen saattelemana keskelle eteisen lattiaa, siis jääkiekko kassinsa... Tiedätte mitä tarkoitan.
"Jaa vähän?" tuhahdan. Joonatan mulkaisee minuakin, mutta pitemmän vihaisen tuijotuksen sijaan hän marssii ovet paukkuen hänen huoneeseensa. Vilkuilen hämmästyneesti hänen peräänsä, enkä voi olla ihmettelevät ta, mikä hänelle tuli.
Miko huutaa Joonatanin perään jotain suomeksi ja hän vastaa muutamalla suomenkielisellä sanalla, jolloin Miko huokaisee turhautuneesti. Hän huutaa vielä jotain, ennen kun lähtee Joonatanin perään yläkertaan.
Harmittelen, että en ymmärrä suomea, sillä haluaisin tietää, mistä he riitelevät. Päätän opetella puhumaan suomea tämän vuoden aikana.
Todellisuudessa minulla olisi ollut suomenkielen tunteja kotona Los Angelesissa ennen Suomeen lähtöä, mutta kävin vain muutamalla ja nekin käytin nukkumiseen.
Huuto kestää noin viisi minuuttia ja lakkaa sitten oven pamahdukseen. Joonatan tömistelee portaat alas vihainen ilme kasvoillaan, mutta kieltämättä hän on sairaan söpö vihaisenakin.
Hän tunkee mustia maihareita jalkoihinsa sellaisella raivolla, että melkeinpä pelkään niiden puolesta. Hän vilkaisee minua täydellisten kulmiensa alta, siis tämä ei ole reilua jopa hänen kulmakarvansa ovat täydelliset.
"No tuletko sinä?" hän tuhahtaa, vaikka tuntuukin olevan vihainen minulle. Tajuan tuijottavani häntä suu auki, joten suljen suuni ja kävelen eteiseen.
Rakkaat Vanssini, joihin lika on kuivunut kiinni, eivät ole enää valkoista nähneetkään. Niistä tipahtelee kuraisia kökköjä eteisen matolle, kun kiskon niitä jalkoihini.
Joonatan on lähellä pamauttaa oven naamaani, mutta onneksi ehdin livahtaa alta pois. Ovi kolahtaa kiinni takanani, juuri kun tajuan, että nahkatakkini on sisällä. Onneksi ulkona ei sada.
Ulkona on itse asiassa erittäin kummallinen sää, samaan aikaan on kylmä, mutta silti lämmin, valoisaa, mutta pimeää ja kuivaa, mutta kosteaa.
"Onneksi täällä ei sada", Joonatan mutisee.
"Sataako täällä sitten usein?" kysyn, sillä hänen lauseestaan ei oikein ota selvää.
"Sanotaan vaikka näin, että on harvinaista, jos Suomessa ei sada kokonaiseen päivään", hän murskaa lauseellaan viimeisetkin toivon rippeet siitä, että elimen sade olisi ollut vain huonoa tuuria.
"No voi paska!" voihkaisen turhautuneesti ja mietin samalla, antaisiko äiti minun palata takaisin kotiin.
"Niinpä, ja mä olen elänyt täällä kohta seittemäntoista vuotta, mutta joka tapauksessa isä käski mua kertomaan sulle vähän Suomesta", Joonatan sanoo, aivan kuin hän ei olisi juuri riidellyt isänsä kanssa, vaikka tuskin riita sitä oli koskenut.
"No aloitetaan perusasioista. Suomen väkiluku on noin 6 miljoonaa, säälittävää. Meillä on kaksi virallista kieltä suomi ja ruotsi, mutta vaikka ruotsi onkin pakollista koulussa, ei sitä kukaan osaa", aloitti Joonatan selostuksensa huvittunut hymynkare huulillaan.
"Suomen säästä sen verran, että vaikka Suomessa uskotaan olevan lunta talvisin ja lämmintä kesäisin, totuus Suomen säästä on, että meillä täällä Suomessa on neljä vuodenaikaa. On kesä, jolloin kuuluisi olla lämmin, yleensä ei ole. Kesäisin sataa vettä, rakeita ja lunta. Sitten on syksy, jolloin kuuluisi sataa vettä, ja niin todella sataa. Syksyn lopulla pitäisi sataa lunta, yleensä ei sada. Sitten on talvi, talvella pitäisi olla lunta, yleensä ei ole. Ja lopulta on kevät, keväällä lumen pitäisi sulaa, yleensä sitä ei ole", hänen pikku hymynsä oli levinnyt leveäksi virnistykseksi ja voi luoja kuinka kuuma hän oli.
"Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, voin minä varmaan jatkaa?" hän hymähti, mutta minä älykkäänä en tajunnut vastata mitään.
"No palatakseni suomen kieleen, yksinkertaisesti sanottuna siinä ei ole mitään järkeä ja ehkä juuri siksi suomalaiset ovatkin niin paskoja smalltalkin kaltaisissa asioissa. Siis oikeasti. Jopa bussikuskin moikkaamiseen pitää kerätä rohkeutta, puhumattakaan kaupan myyjän kanssa puhumisesta." hänen hymynsä saa sydämeni hakkaamaan luonnottoman kovaa, minun tekee mieli kiljua ja pomppia kuin fanitytöt poikabändien keikoilla.
"Tuntemattomien auttaminenkaan ei taida olla teidän suomalaisten vahvuuksia?" kysäisen muistellessani tuskallista kokemustani suomalaisella lentokentällä, jonka nimi on suomenkielinen ja mahdoton muistaa, ainakin minulle.
"Ei todellakaan", Joonatan nauraa, enkä saa silmiäni irti hänen sinisistä silmistään. Niistä silmistä, jotka ovat sinisemmät kuin yhdetkään näkemäni silmät.
"Meidän pitäisi varmaan lähteä, kohta alkaa sataa", Joonatan mutisee kääntäen katseensa taivaalle, joka näyttää minusta yhtä harmaalta kuin aikaisemminkin.
Hän upottaa kätensä vaaleisiin hiuksiinsa, joihin alkaa tipahtelemaan vesipisaroita, ensin hitaasti, mutta pian vesi alkaa tipahdella nopeammin ja nopeammin.
Joonatan tarttuu minua kädestä. Juoksemme vieretysten kokoajan kiihtyvässä kaatosateessa ja voin vannoa, ettei sydämeni hakkaaminen johdu pelkästään juoksemisesta.
Ojalan perheen talo sijaitsee keskellä muita omakotitaloja, puisia ja suloisen värisiä. Mutta vaikka matkan varrella on useita upeita taloja, on heidän talonsa ehdottomasti hienoin.
Saavumme talon pihaan. Liukastelemme mukulakivillä ja kaatuisin varmasti miljoonasti, jos Joonatan ei pitäisi kädestäni kiinni.
Hän rämpyttää ovikelloa kärsimättömästi, enkä voi olla kuvittelematta Mikon ärtynyttä ilmettä tämän tullessa avaamaan.
Joudumme odottamaan aivan liian kauan sateessa, ennen kun hän avaa oven ilme juuri samanlaisena kuin kuvitelmissani.
"Missäs te kaksi olette olleet?" Miko kysyy, kun ahtaudumme hänen ohitseen eteiseen, jonka lattialle on muodostunut lammikko kengistämme.
"Ulkona", Joonatan tuhahtaa ja harppoo portaat yläkertaan. Jään tietenkin taas seisomaan typerästi, tällä kertaa eteiseen ja tuijottamaan hänen peräänsä.
Sori että tässä luvussa kesti, mutta alkuviikosta mulla oli liian kiire olla tekemättä mitään järkevää ja perjantaina oli 5SOSin keikka (joka oli muuten ihana💕) ja mun piti kyl kirjottaa paluumatkalla autossa, mutta olin vähän liian haipeissa ja mun akku oli ihan kuollu. Tänään sitten oli kevätjuhla, jonka jälkeen oli pikkuserkun ylppärit ja sit oltiin kaupungilla sekoilemassa -WeirdGirl- kanssa, joten kirjotin nyt sen yöllä loppuun, joten laatu on sen mukaista.
Kirjotan seuraavan luvun heti kun ehdin, mutta en tiiä ehinkö kesällä oikein kirjottaa, koska mun pitää todistaa äitille et mul on sosiaalinen elämä (jota mulla ei oo).
Sori et näistä loppu höpinöistä tuli näin pitkät, mutta hyvää lomaa kaikille😘 ja votetkaa ja kommentoikaa.🐸
JE LEEST
Mitä Sanoitkaan Jääkiekosta?
Romantiek"Meillä täällä Suomessa on neljä vuodenaikaa. On kesä, jolloin kuuluisi olla lämmin, yleensä ei ole. Kesäisin sataa vettä, rakeita ja lunta. Sitten on syksy, jolloin kuuluisi sataa vettä, ja niin todella sataa. Syksyn lopulla pitäisi sataa lunta, yl...
