3.

1.5K 152 133
                                    

Poika seisoo tuijottaen minua ikuisuudelta tuntuvan ajan. Hänen katseestaan on mahdoton sanoa, mitä hän ajattelee.

"Öm, h- hei", hän änkyttää ja harppoo ohitseni portaisiin. Kuulen kuinka ovi pamahtaa kiinni jossain päin asuntoa. Mikäköhän sille tuli? En voi olla miettimättä pojan outoa käytöstä.

"Älä huoli hän on aika usein tuollainen", Miko huomauttaa säikäyttäen minut. Tipautan säikähtäessäni pitelemäni matkalaukun varpailleni, taas.

Pompin varpaitani pidellen paikallani. Miko katsoo minua säälivästi, näytän luultavasti aika kärsivältä kiroillessani kovaan ääneen.

"Olisiko... Ai helvetti!" kompastun matkalaukkuuni ja lennän rähmälleni lattialle. Minusta tuntuu, että hautakiveeni tultaisiin kirjoittamaan, kuinka kuolin matkalaukun tappamana.

"Niin tuota... Olisikohan teillä kylmäpussia tai jotain?" yritän uudelleen, eikä matkalaukku tällä kertaa keskeytä minua. Mikon kasvoilta huomaa, kuinka hänen on vaikea pitää pokkaansa.

Unohdin varmaan mainita, että vaikka hän ei näyttänytkään juurikaan pojaltaan, hän oli laittoman komea yli neljäkymppiseksi mieheksi. Oli suoraan sanotusti epäreilua, että minä joka en ollut komeaa nähnytkään, päädyin asumaan heidän kanssaan.

Mutta ei siitä sen enempää... Miko katoaa hetkeksi johonkin, mutta palaa sitten mukanaan sellainen tavanomainen sininen kylmäpussi.

Hän on ojentamassa sitä minulle, kun tajuaa, että olen yhä mahallani maassa. Miko ojentaa minulle kätensä ja auttaa minut pystyyn.

"Mitä minä olen tehnyt tuolle matkalaukulle ansaitakseni tämän?" voihkaisen painaessani kylmäpussia otsaani, jonka olin kaatuessani kolauttanut lattiaan. Tätä Mikon pokka ei enää kestä ja hän purskahtaa niin äänekkääseen nauruun, että naapuritkin varmasti kuulevat.

Tuhahdan muka loukkaantuneesti. Tartun matkalaukun kahvasta. Olen nostamassa sitä, kun kahva lähtee irti ja kuinka ollakaan se tipahtaa minun varpailleni.

"Helvetti, vittu, saatana!! Mikä tota vaivaa?!" kiljun. Taidan pitää aikamoista ääntä, sillä Joonatan ilmestyy ärsyyntyneen näköisenä portaitten yläpäähän.

Jostain käsittämättömästä syystä hän puristaa käsissään pinkkejä possukuvioisia boxereita. Joonatan ei taida itse huomata sitä tai ainakaan hän ei osoita minkäänlaista merkkiä siitä.

Eikä hän varmaan huomaisikaan, ellei minun kärsivä katseeni muuttuisi huvittuneeksi virnistykseksi. Hänen ihanat siniset silmänsä seuraavat katsettani, joka kohdistuu hänen pitelemiinsä alushousuihin.

Joonatan lehahtaa kirkkaan punaiseksi tajuttuaan, mitä hänellä on käsissään. Ja kaikessa epäreiluudessaan hän näyttää käsittämättömän söpöltä nolostuessaan.

Mutta mitä minä teen tässä tilanteessa? No tietenkin kompastun matkalaukkuun ja lennän perseelteni maahan. Hienoa Cameron, todella hienosti toimittu, haukun itseäni mielessäni.

Nyt on sitten minun vuoroni olla häpeissäni, enkä minä näytä söpöltä nolostuneena tai oikeastaan koskaan.

Joonatan kävelee portaat alas, eikä näytä enää yhtään nolostuneelta. Minulla kestää hetki tajuta, että hän nauraa minulle. "No just", tuhahdan muka loukkaantuneesti.

Hän ojentaa minulle kätensä ja sanoo jotakin minulle vieraalla kielellä. Tuijotan häntä ihmeissäni, koska minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä hän sanoo.

"Sä et taida ymmärtää suomea", Joonatan tajuaa vaihtaa kielen englanniksi. Hänen englannissaan ei ole yhtä vahvaa aksenttia kuin Mikolla, mutta se on silti kuultavissa.

Minulla kestää ikuisuus vastata pojalle, enkä lopulta saakaan mitään järkevää ulos suustani "Öm.. E- en ymmärrä." Joonatan kuitenkin vain väläyttää ihanan hymynsä, eikä välitä takeltelustani, ainakaan hän ei näytä välittävänsä.

Hän ojentaa kätensä uudestaan ja tällä kertaa tartun siihen. Mutta ikävä kyllä minun hengenvaarallinen matkalaukkuni kamppaa Joonataninkin.

"Ei helvetti monesko kerta?" voihkaisen hänen pyllähtäessään viereeni. Joonatan mutisee taas jotain minulle vieraalla kielellä, mutta villinä veikkauksena arvaisin hänen kiroilevan.

Joonatan nousee istumaan, enkä voi olla huomaamatta, että hänen päähänsä ovat jotenkin joutuneet samaiset pinkit possu boxerit, jotka vielä hetki sitten olivat hänen kädessään.

"Mitä nyt?" hän ihmettelee, kun yritän parhaani pitää pokkaani. Enkä reaktiosta päätellen onnistunut kovinkaan hyvin.

Nappaan boxerit hänen päästään ja heilutan niitä hänen kasvojensa edessä. Hän katsoo minua niin murhaavasti, että minua alkaa oikein pelottaa.

Virnistin kompuroidessani kömpelösti ylös, eikä Joonatanin murhanhimoinen ilme kestä sen pitempään. Toisaalta hänen hymynsäkään ei ole minulle turvallinen, sillä kyseinen hymy ajaa minut hulluksi.

"Ihan sama, mä menen nukkumaan", Joonatan huokaisee ja nousee itsekin. Hän nappaa boxerit kädestäni. "Muuten jos tuut mun mukaan voin näyttää sun huoneen."

Nostan kahvattoman matkalaukkuni syliini, enkä voi olla kiroamatta sen helvetinmoista painoa. Portaitten nouseminen osoittautuu lähes mahdottomaksi, mutta onneksi Joonatan vaivautuu auttamaan.

"No tässä se on", hän osoittaa valkoista ovea, johon on kirjoitettu koukeroisella kauno kirjoituksella jotain suomeksi, ainakin ajattelen sen olevan suomea.

Avaan oven huomattuani, että Joonatan on kadonnut johonkin. Huone näyttää ihan kivalta, siellä on valkoiset seinät, yksi suuri ikkuna ja valkoinen matto. Itse kalustus on aika vaatimaton, suuri valkoinen vaatekaappi, yksinkertainen valkoista puuta oleva parisänky. Seinää vasten nojaa kehyksetön kokovartalopeili ja yhdessä nurkassa on valkoinen kirjoituspöytä.

Lasken matkalaukun käsistäni, tietysti varpailleni. Heittelen vaatteeni kiroillen pois päältäni ja vajoan sängylle pelkät boxerit päälläni.

Nukahdan nopeasti, ettekä ikinä arvaa, mistä näen unta. En ainakaan Joonatanista, enkä tietenkään hänen sinisistä silmistään tai söpöstä hymystään. En ainakaan niistä.

Niin tota, mulla ei ainakaan mennyt koko viikkoo tollasen paskan kirjottamiseen. Oikei meni mulla...😅😵 siis todella kirjoitin kokonaisen luvun pelkästään matkalaukuista... Mutta seuraavassa luvussa ei pitäis (huomatkaa sana pitäis!!) kestää näin kauaa.😇

Mitä Sanoitkaan Jääkiekosta?Where stories live. Discover now