Poikkeava

3. Ystäviä?

Herään taas Sarahin herätyskelloon.  Kömmin suihkuun ja vaihdan vaatteet. Tällä kertaa pakkaan laukun valmiiksi ajoissa ja otan sen mukaani ruokalaan. Voin sitten valita paikkani rauhassa. Sarah ja Zoe  eivät jääneet odottamaan minua. Joudun hokemaan itselle etten tullut tänne etsimään ystäviä. Pyyhin karanneen pisaran poskeltani. Minä en enää itke. Kyyneleitä tulee silti lisää. Käännän katseeni peilistä. En pysty katsomaan punaisia silmiäni ja kyynelten raidoittamia poskiani. Pyyhin kyyneleitäni lakanaani. Jasper. Miksi jätit minut? 

En lähtenytkään ajoissa, mutta toisaalta ehdin minä eilenkin ihan hyvin. Käytävällä on ruuhkaa, koska olen maalannut siihen. Kieltämättä tulee ylpeä olo. Joku oikeasti arvostaa tekemääni taidetta. Huone "kaverini" eivät edes huomaa minua. Hekin ovat ihailemassa teostani. Tietäisivätpä  minun olevan kaiken tämän takana. Joudun taas hokemaan itselleni etten tullut tänne etsimään kavereita. Sitoutuminen ja tutustuminen vain satuttaa. Minulla on valitettavasti kokemusta. Seinän maalauskin kertoo siitä. Tällä kertaa se on yksinkertaisempi ja ehkä jopa parempi kuin edellinen. Auringonkukin ympäröidyssä tekstissä lukee:

"Ihmiset lähtevät, mutta muistat aina kuinka he lähtivät. Pidä siis osa itsestäsi itselläsi. Kaipaan sinua ja sinulla kaikki minusta."

Ruokalassa on jälleen hirveä meteli. Otan seisovastapöydästä ruokaa ja siirryn tyhjään pöytään seinän viereen. Pian pojan ääni kysyy, että saako pöytään istua. Ääni on hirveän tuttu, mutta silti käteni osuu siihen, missä aseeni kuuluisi olla. Poika on kamppailutunti parini. Nyökkään hänelle pöydän suuntaa ja mutisen jotain siitä, minkä takia pöydät ovat edes olemassa. Hän naurahtaa ja viittoo jollekin kauempana ruokalassa. Vittu. En halua keskelle jotain isoa porukkaa. Muutama tyttö ja monta poikaa tulee kovaan ääneen puhuen pöytään ja minua alkaa oikeasti ahdistaa. En nauti paikastani seinän vieressä kaikkien takana. Hengitän sisään ja sitten ulos. Selviän tästä. ehkä. 

"Mikä sun nimi on?" joku pojista kysyy ystävälliseen sävyyn.

"Alyssa", vastaan tekohymy kasvoillani, vaikka sisälläni raivoaa pyörremyrsky. Minun ei pitänyt tutustua kehenkään, mutta nyt olen keskellä porukkaa.
"Mä oon muuten Gabriel, toi edellinen kysyjä oli Ashton, Lily on toi blondi, Selena on tuolla Jacobin kainalossa, sun vieresä on Aiden ja Liam on tuolla pöydän päässä", kaksintaistelujätkä selittää ja nimet tuntuvat menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Selena kysyy, mistä olen kotoisin ja vastaan rehellisesti, että Floridassa.

"Varmaan vituttaa muuttaa tänne puskaan sen jälkeen", Aiden kysyy ja naurahdan vastaukseksi. Yritän esittää perus mukavaa ihmistä, joka ei ole menettänyt sielunkumppaniaan ja vanhempiaan viime kuukausien aikana. Tuntuu yllättävän hyvältä esittää, että kaikki on hyvin. 

Menen Gabrielin ja Lilyn kanssa seuraavaa tuntia kohti, joka on matikkaa. Olen itseasiassa ihan hyvä matikassa ja olen opetellut jo ne asiat, joita he käyvät nyt. Mieleeni luikertelee käärme, joka kuiskii ettei parista kaverista mitään haittaa ole. Nauran jollekin Gabrielin jutulle ihan aidosti, vaikka juttu ei ollut edes kovin hauska. Luokka on taas jo lähes täynnä, koska täällä on ilmeisesti aika suuret ryhmäkoot. Itse olen ollut koko elämäni ns. kotikoulussa, jos lyhyitä kokeiluja ei lasketa. Laumamme lapset ja nuoret eivät tietenkään käyneet ihmisten koulussa vaan heitä opetetaan erikseen. Meitä oli n. 10 oppilaan ryhmä, jossa oli n. saman ikäisiä. Oli hauskaa opiskella matikkaa kavereiden kanssa. Siksi minusta tuntuu erikoiselta olla n. 30 opiskelijan ryhmässä, jossa opettajan on täysi työ pitää kaikki hiljaisina. Tuntuu ettei kukaan opi tunnilla mitään ja yritän parhaani mukaan opettaa Gabrielia, mutta hän on ilmeisesti huono matikassa. Minua naurattaa ja nauran Lilyn kanssa, kun Gabriel hakkaa päätään pöytään. Opettaja katsoo meitä väsyneesti, mutta ei jaksa enää edes yrittää. Minusta ei tule isona ainakaan matikan opettajaa. Jos edes elän sinne asti. Kipu tykyttää sisälläni jatkuvasti ja se ei heikkene vain voimistuu. 

Matikasta lähdemme historian tunnille. Pidän itseasiassa myös siitä. Nykyaikaa ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä menneisyyttä. Isäni aina jankkasi minulle sitä opettaessaan minusta vahvaa johtajaa. Hymähdän. Gabriel huomaa poissaolevuuteni, mutta ei kysy turhia. Tuntuu kuin ymmärtäisimme toisiamme jollain oudolla alitajuisella jutulla. Ehkä sutemme ovat jotenkin tutustuneet tai jotain meidän tietämättämme. Se ei varmaan ole edes mahdollista.

Historian tunnit kuluvat paljon hitaammin kuin matikan. Opettaja on tylsä ja koko ryhmä on aivan levoton. Opettaja heittää meluavat oppilaat käytävään ja vartin jälkeen kolmestakymmenestä on jäljellä enää kaksikymmentä. Varttia ennen tunnin loppua rehtori saapuu luokkaan ja raivoaa opettajalle. Opiskelijoiden käytävään heittäminen on kuulemma vastuutonta. Gabriel esittää rehtoria äänettömästi ja puoli luokkaa pidättelee naurua kunnes Lily ei enää pysty. Sitten kaikki vain nauravat ja rehtori pudistelee päätään hymyillen. Hän antaa meidän lähteä jo syömään kunhan käyttäytyisimme hyvin. Naurava ryhmä siirtyy ruokalaan minä sen mukana. Tuntuu oudolta nauraa pitkästä aikaa kunnolla. 

Muut porukastamme saapuvat sen jälkeen, kun tunnin olisi kuulunut oikeasti loppua. He juttelevat jostain turhasta ja kuuntelen heidän keskustelujaan yhä hymyillen. Selena kuitenkin kääntää kasvonsa minun puoleeni ja kyysyy: "Millasessa koulussa sä olit Floridassa?"

"Meidän laumalle oli sellane kotikoulu tyyppinen ratkaisu, et siel oli vaan lauman ihmissusii", selitän mahdollisimman ympäripyöreästi. 

"Itseasiassa melkein kaikki täst koulusta kuuluu samaan laumaan! Aiotko sä liittyä siihen?" Aiden kertoo innoissaan. Ihmissusille on ihan tavallista vaihtaa laumaa asuinpaikan mukaan ja siinä ei ole nykyään enää mitään outoa. Joskus 100 vuotta sitten laulan vaihtamista pidettiin ns. häpeällisenä. Nykyään lähes kaikki vaihtavat laumaa keskimäärin kolme kertaa elämänsä aikana. Uutta muotia alkaa olla laumamatkailu, jossa lähdetään tutustumaan toiseen laumaan toiseen maahan tai osavaltioon. 

"Mä en aio", totean yksinkertaisesti. Silloin joutuisin kertomaan taustoistani ja kukaan fiksu ei hyväksyisi minua laumaansa taustatarinani jälkeen. Surullista, mutta totta. Olen jo pilalla.

"Miks et? Me kaikki kuulutaan siihen. Jäät ulkopuolelle kaikist lauman tapahtumist, jos et tuu", Liam sanoo ja hyvä fiilikseni tuntuu haihtuvan savuna ilmaan. En todellakaan voisi kertoa todellista syytä, joten pitäisi valehdella. Olen onneksi hyvä valehtelemaan. Surullista olla siinä hyvä, mutta ihan käytännöllistä, jos on paljon salaisuuksia.

"En haluis vielä katkasta mun kaikkii yhteyksii Floridaan ja erota laumasta siellä, joten mietin vielä. Riippuu kans, miten sopeudun tänne", selitykseni on ympäripyöreä valheellinen. En edes tiedä olenko enää edes Floridalaisen laumani jäsen ja siksi olen täällä. Pakenen totuuksia. Alkaa taas ahdistaa ja silmät tuntuvat kostuvan. Kiipeän Selenan ja Jacobin jalkojen yli, vaikka Gabriel yrittää sanoa minulle jotain. Ahdistaa. Jätän astiat pöytään ja tunnen kosketuksen kädessäni. Hän hokee nimeäni, joka saa oloni vieläkin pahemmaksi. Yritän riuhtoa itseni irti, mutta ote ei irtoa. Väännän käden irti ja kuulen älähdyksen takaani, kun juoksen pois ruokalasta. 

Huoneessani pakkaan uimatavarat kassiin, koska tiedän, että he etsivät minua ensiksi täältä. Kyyneleitä pyyhkien kävelen kohti kellarikerrosta, jossa on kartan mukaan uima-allas. Tarkistan ettei altailla ole ketään ja vaihdan uimapukuun pukuhuoneessa. Sukellan suoraan syvään päätyyn. Sukellan altaan poikki toiseen päähän ja haukon ilmaa keuhkoihini. Uin kierroksen ja tunnen veden huuhtovan ahdistusta pois päältäni. Jään kellumaan keskelle allasta ja jään tuijottamaan kattolamppuja. Voisinpa jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi. Toivottavasti en menettänyt uusia ystäviäni. En jaksa enää edes välittää itselleni asettamistani säännöistäni. Laumaeläin ei pärjää ilman ystäviä, mutta pärjään mainiosti ilman suurta laumaa. Pari ystävää ja vesi ovat minulle tarpeeksi.

Kolmas mun korjattu luku oli sit siinä! Tähän kirjotin tosiaan ihan uuden pätkän tohon loppuun, koska tää etenis muuten vähän turhan äkkiä. Kommentoikaa, mitä mieltä olitte. Kiitos, kun luit! <3