Lempeä jaguaari ja hänen leijonansa

Luku 1

Luku 1

Oohh! Olen innoissani. Olen vihdoinkin saanut koottua suunnitelman, jolla parantaisin kansani olosuhteita. Minä prinsessa Alicea Rouhani olen vihdoinkin avuksi valtakunnalleni muissakin asioissa eikä pelkästään sen puolustamisessa vihollisista. Aion näyttää suunnitelmani rakkaalle kirjurilleni, poikaystävälleni. Olen tällä hetkellä matkalla kuninkaalliselle kirjastolle, jossa poikaystäväni on tällä hetkellä. Päästyäni kirjastolle astun sen sisään. Kävellessäni kirjastossa poikaystäväni luo kuulen pikaystäväni ja naisen äänen nauravan intiimisti. Piiloudun heti lähimmän kirjahyllyn taakse. Piileskellessäni kirjahyllyn takana vakoilin kirjahyllyn kirjojen välistä tietääkseni mitä on tekeillä. Kauhukseni näin kuinka poikaystäväni Dolion hyväili todella läheisesti, halaillen intiimisti naisen kanssa.

“Entäs hänen korkeutensa?” nainen kuiskasi.

“Ei hätää, hän on liian naiivi tietääkseen tästä,” Dolion vastasi.

Kyyneleet alkoivat valua poskia pitkin alas nähdessäni mitä on tapahtuvaisillaan. Sitten alkoi olla niin intiimiä toimintaa, että en kestä enää katsoa. Dolion petti minut. Onko tämä oikea itsesi?! Senkin ihana paskapää! Rauhoituttuani hieman, hiippailen vaivihkaa niin nopeasti kuin pystyin kuninkaallisesta kirjastosta. Sydäntäni särki, mutta minun pitää pysyä ammatillisena, joten laitoin tunteeni parhaani mukaan toisaalle. Sitten jatkoin matkaani lukusalieseeni hienosäätämään suunnitelmaani. 

Muutaman ajan päästä olen vihdoin lukusalillani. Tultuani lukusalini sisään minua tervehti lemmikkijaguaarini. Se lohdutti minua. Kävelen työpöydälleni. Työskennellessäni kuulen sotatorven huudon linnassa, sitten kuulen sotilaiden huudon. Valloitus! Voi eieijeijei!! Lukusalin ovet rjähtävät auki ja ulkomaalaisia sotilaita tulvii lukusalieseen. Jaguaarit alkavat hyökkäämään sotilaita. Koska olen itse myös soturi, alan puolustautumaan sotaviikatteellani, jota pidin varmuuden vuoksi lukusalissani. Nousen sitten kiireisesti yhden jaguaarini kyytiin yrittäen pelastautua sotilaiden käsistä. 

“Perään!” kaukaa kuului huuto.

Sotilaat alkoivat jahtaa meitä. Me pakenimme ja pakenimme sotilaita tullen joka puolelta. Pääni oli sekaisin, mutta soturivaistoni vallitsi minut. Sain kriittisesti haavoitettua monta sotilasta viikatteellani, mutta kuulin sitten huudon takaani. 

“Nebula!” huudahdin.

Eräs sotilas ampui nuolen jaguaariini. Sen jälkeen meitä piiritti kymmeniä sotilaita.

“Antauduta aseesi, ja emme satuta sinua!” sotilaiden komentaja komensi.

Antauduin sotaviikatteni ja astuin alas jaguaaristani, ja sotilaat kahlitsivat minut. Sitten seurasin heitä valjakolle. He sitten heittivät minut valjakkoon ja lukitsivat sen. Verinen kehoni nukahti heti shokin takia.

Jonkun ajan jälkeen herään tuntuen hirveälle. Olen pidättänyt tunteitani. Ei ole ollut aikaa tuntea tunteeni, jotka jyskyttävät minua kuin myrskyisä virta patoa vasten. Kyyneleet alkoivat tulvia, mutta heti sen jälkeen vaunun ovi aukeaa. Kaksi vartijaa ovat ovella. Pyyhin heti kyyneleni nähtyäni heidät. Vartijoissa oli jotain erilaista muista sotilaista. Nähdessään minut heidän katseensa olivat täynnä kiltteyttä. Hämmennyin.

“Emme vahingoita teitä teidän korkeutenne. Näimme kuinka yhteistyökykyinen olit ilman vaikeuksia, joten emme ole teille ankaria,” oikealla puolella oleva vartija vakuutti.

“Mut-” kähisin.

“Tiedämme ettet tarkoittanut satuttaa meitä. Olitte vain säikähtäneet, muuten olisitte taustanne perusteella tappaneet heidät sen sijaan,” vasemmalla oleva vartija keskeytti.