Tell me you hate me

Luku 31 - game on

"No mut tuleeks se?" Aarne kysyy ja Jonathan kohauttaa sen olkapäitä, pieni vino hymy sen huulilla. "Toivottavasti", se sanoo ja iskee silmää.

Mä vaan tuhahdan ja suljen taas mun silmät. Mun päässä pyörii vähän, mutta hyvällä tavalla. Pitäisi mun ehkä vähän hidastaa tahtia, onhan kello ihan vitun vähän ja mä olen jo aika hiprakassa.

Me päätetään parin korttipelin jälkeen lähteä jo ulos ja suunnataan kohti Suvilahtea, kai me voidaan siinä jossain hengailla ennen kuin mennään sinne juhlatilalle. Tuntuu oudolta mennä johonkin helvetin vuokrattuun tilaan eikä jonkun omakotitaloon tai ahtaaseen kerrostalokämppään dokaamaan, mutta en mä valita. Ehkä se on vähän isompi, niin mun on helpompi paeta Leoa.

Me kävellään pitkin Kallion katuja ja meillä on hauskaa, niin kuin aina, ja kyllä munkin olo on aika rento. Me pysähdytään johonkin pieneen puistoon istumaan hetkeksi, en mä edes tiedä, mikä puisto tämä on. Mun puhelin alkaa soimaan ja mä näen näytöllä Nicon nimen.

"Moro äijä, mis sä oot?" mä sanon ja kaivan samalla mun röökiaskia taskusta. En tiedä, miten, mutta mä onnistun tiputtamaan sitten sen askin ja mun puhelimen siihen hiekkatielle. Jonathan hihittää ja kiipeää istumaan penkin selkänojalle, ja mä vannon, että se meinaa ensin kaatua penkin takana olevaan ruusupuskaan. Ei tämä meidän meno mitenkään normaalista poikkea tänäänkään.

"Sori mitä sä sanoit, mun puhelin tippu", mä sanon sitten kun olen saanut kerättyä mun luurin siitä maasta. Mä melkein nään mielessäni Nicon pyörittävän sen silmiä mun sekoilulle.

"Oon täs sporas nyt, koht Kallios päin", se vastaa ja mä yritän sitten ohjeistaa sen tähän puistoon missä me ollaan, mutta siitä ei tule kyllä mitään. Me lopetetaan puhelu sitten kun Nico keskeyttää mut ja sanoo vaan katsovansa mun snäppisijaintia.

Ei sillä kauaa mene, että se meidät löytää, ja mä katson hymyillen miten se kävelee itsevarmasti meitä kohti. Sillä on mustat farkut ja ruskea nahkatakki päällä ja maiharit, ja se näyttää kyllä hyvältä.

Nico kävelee suoraan mua kohti ja me halataan, vaikka kyllä mä sen juuri eilen illalla viimeksi näin. Me oltiin skeittaamassa ja kun mä lähdin ratikalla Töölöön päin, se pussasi mua. Mä en tiedä, mitä mun pitäisi siitä ajatella ja mä mietin, olenko mä ihan paska ihminen kun annoin sen olettaa että olisin kiinnostunut, vaikken mä ehkä ole. Tai kyllä mä voisin olla. Jos joku toinen ei veisi kaikkea tilaa mun päässä.

"Mites teil menee?" Nico kysyy sitten muilta, mutta kääntyy kuitenkin heti katsomaan mua.

"Hyvin", mä ja Jonathan vastataan samaan aikaan ja me molemmat kohotetaan samalla meidän juomia. Mä virnistän, musta välillä tuntuu, että mä ja Jonathan ollaan melkein sama ihminen. Olenhan mä sen tuntenut pikkupojasta saakka.

"Mitkä nää bileet siis on?" Nico kysyy ja istuu sitten penkille, johon kaikki muutkin paitsi mä on ahtautuneet. Mä tyydyn vaan seisomaan siinä, mun olo on liian levoton istumaan muutenkin.

"Rantalan muijan synttärit", Aarne vastaa.

"Toi ei selitä mitään, mut okei", Nico hymähtää ja Daniel alkaa sitten kertomaan kaikki mahdolliset juorut Rantalasta ja sen kavereista, ja mä en jaksa oikein kuunnella. Mä katselen hämärtyvää syysiltaa ja sitten vilkuilen taivaalle, jos näkyisi jo tähtiä. Tänään on ollut lämmin, mutta kyllä täällä ehdottomasti on jo syksy. Mulla on jo ikävä kesää.

Hetken mä siinä pällistelen ympärilleni ennen kuin mä huomaan, miten Nico katselee mua. Se hymyilee vähän ja mä mietin jälleen, mitäköhän se kelaa musta. Nicosta on vaikea välillä saada selvää. Mutta jotenkin mä tykkään siitä.