Kerro kun lähdet

Aaron

"Hyi hitto kuinka kuuma täällä on!"

Avasin silmäni, kun Elias älähti astuessaan sisälle. Ilma viileni, mutta vain sekunneiksi, ennen kuin lasiovi vedettiin taas kiinni.

"Ootko saanut edes kunnon löylyjä siellä Helsingissä?" näpäytin.

"Tiedän että inhoat koko pk-seutua, mutta voitko vähän höllätä?" Miko ehdotti. Pahoittelin huonoja heittojani, ja huomasin Mikon käsiin puristuneet vichy-pullot.

"Otin mukaan", hän kohotti niitä kädessään. "Edelleen karpalo?" Miko katsoi pulloa ja sitten minua tietävästi.

"Sama vanha minä", hymähdin. Miko muisti vieläkin. Tummanruskeat hiukset oli nyt kosteudesta mustat ja harottu taaksepäin pois kasvoilta, joissa kaikki oli terävää silmien katsetta lukuun ottamatta.

Oli omituista miten ristiriitaisesti ihmiseen pystyi suhtautua. En osannut päättää luotinko vai olinko luottamatta Mikoon. Olimmeko ystäviä vai vaan entisiä ystäviä. Ehkä luottamus oli sitä, että tiesin selviäväni, vaikka hän pettäisi luottamukseni uudestaan.

"Aiotko sopia Kaisun kanssa vai meinasitko pitkäänkin punkata vielä täällä?" kysyin oltuamme hetken hiljaa, ja kuunneltuamme miten vesi sihisi kiuaskiviä vasten. Miko irvisti, kun lämpö nousi veden heittämisen seurauksena äkisti kuumemmaksi.

"Sano vaan niin lähden vaikka heti", sanat työntyivät ulos hänen hampaiden välistä.

"Ei ei, ihan kiva että on seuraa, ei täällä uusiin ihmisiin pääse tutustumaan, tai no, turistit tietty asia erikseen."

Ne turistitkin kävivät korkeintaan kerran kylässä tai minä heidän hotellihuoneessaan, eikä siinä ollut kyse ystävyydestä.

"Helsingissä varmaan helpompi?" kysyin. "Tutustua ihmisiin siis?" Vilkaisin sivusilmällä Mikoon jonka rintakehä kohoili rauhalliseen tahtiin, kuin hän olisi yrittänyt hengittää mahdollisimman ohuin henkäyksin polttavaa ilmaa ympärillä.

"En sanoisi. Tai siis... Kai se olisi jos olisi sellainen ihminen, että haluaa tavata paljon ihmisiä", Miko mietti.

"Sulla vaikuttaa ainakin olevan paljon ihmisiä ympärillä", lipsautin. Miko hätkähti.

"Millä perusteella?" hän tiedusteli.

Olisi pitänyt keksiä hätävalhe, etten vaikuttaisi täysin mielipuolelta.

"Satuin vaan selaamaan sun profiilia sen jälkeen kun lisäsit kaverilistalle."

Huomasin säikähdyksestä nousseeni istumaan ryhdikkäämmin ja nojasin takaisin saunan seinää vasten, seuraten pistikö Miko sitä merkille.

"Luuletko, että yhteistyökumppanit ja asiakkaat on yhtä kuin ystävät?" Miko hymähti. Naurahdin kuivasti.

"Ensinnäkään en oikeasti ymmärrä hevon helvettiä mitä käytännössä teet töissä, mutta onhan sulla työkavereita."

"On, mutta kollegatkin voi olla tavallaan kilpailijoita tietyissä piireissä."

"Luojan kiitos en opiskellut taloutta", huokaisin. Tunsin Mikon tarkastelevan minua hetken, ennen kuin kysyi:

"Mitä sä ryhdyit tekemään...Siis sen jälkeen kun lähdin?"

Se tuntui olevan ensimmäinen kerta kun Miko kysyi minusta tai elämästäni yhtään mitään.

"En mä tehnyt oikeastaan mitään", sanoin rehellisesti. Olin vain ajelehtinut kuin odottaen, että elämä tapahtuisi minulle sen sijaan, että olisin elänyt sitä.

"Et mitään?" Miko kysyi.

"No kyllähän mä kävin armeijan, palasin, istuin kotona. En mä osannut tehdä mitään, siis tehdä päätöksiä tai luoda tavoitteita elämälle silloin."