Kerro kun lähdet

Aaron

"Täällähän näyttää hyvältä", Elias hehkutti. Mietin oliko tuo tosissaan se mitä hän keksi sanoa näin pitkän ajan jälkeen? Olisiko pitänyt halata, tai kätellä, mitä tällaiset veljet tekivät nähdessään? Elias mittaili meitä katseellaan useamman askeleen päässä, joten annoin jännittyneiden käsieni valahtaa sivuille. Parempi näin.

"Mitä sä täällä?" kysyin. En halunnut antaa veljelleni sitä iloa, että näyttäisin järkyttyneeltä hänen paluustaan. Levottomuus ei poistunut äänestäni täysin. Miko tuijotti meitä samankaltainen hämmennys kasvoillaan.

"Halusit puhua?"

Olin unohtanut jättämäni viestin.

"Puhelimessakin olisi riittänyt."

Veli levitteli käsiään. "Oli mulla muutenkin asiaa tänne, viime kerrasta on aikaa."

Elias kaivoi taskustaan purkkaa ja pelkkä rento ele sai minut raivon valtaan, vaikka se tuli vain ilmi pingottuneesta äänestä.

"Niin, kolme vuotta."

Elias yllättyi itsekin ajasta, muttei ollut harmissaan. Pysähtyi hetkeksi kohonnein kulmin, ennen kuin jatkoi purkkansa märehtimistä. Odotin veljen jatkavan siitä mitä teki saarella, mutta se jäi mysteeriksi. En keksinyt ainuttakaan syytä miksi hänen yhtäkkiä olisi tänne tarvinnut tulla.

"Mennään sisälle - puhutaan", Elias ehdotti, kuin hän olisi talon isäntänä kutsunut minut kotiinsa. Hän ei halunnut puhua tuntemattoman kuullen, ja Miko ymmärsi vinkin jäädessään istuskelemaan kuistille mahdollisimman olemattoman näköisenä.

Ehdimme tuskin näköetäisyyden ulkopuolelle, kun Eliaksen äänensävy muuttui.

"Suloista kotia sä täällä leikit, remontoit ja kaikkea."

Sanaa suloinen käyttäessään se kuulosti kuin olisi syönyt kourallisen happamia marjoja. Eliaksen katse kuljeskeli pitkin sisätiloja mairean näköisenä. Sitä huvitti, että tapahtuneesta huolimatta yritin elää kuin kaiken olisi kuulunut mennä näin. Minä yksin omakotitalossa huomioimatta tyhjiä huoneita ja vaatekaappeja. Liian siistejä tiloja, koska niissä ei asunut kukaan. Laskemassa ruoan pöytään, jota ympäröi vapaat tuolit.

"Kyllä isä ois nyt ylpeä kun näkisi taas poikansa vieretysten."

"Ootko puhunut sen kanssa?" kysyin tiukasti.

"En vähään aikaan...Mitä toi täällä tekee?" Elias nyökkäsi ulko-oven suuntaan. Seurasin katsetta, kuin en tietäisi mitä hän tarkoitti.

"Sen sisko heitti sen ulos", kerroin. "Pitkä tarina."

"Ai sulla on täällä ihan hotellikin, mitä kaikkea susta vielä tässä paljastuukaan?"

Veli nälvi. "Siitä on tosiaan liian pitkä aika kun ollaan viimeksi nähty." Havaitsin karkeaa pettyneisyyttä suupielen kaaressa. En tiennyt mitä se tiesi Mikosta entuudestaan.

"Se auttaa Ninaa siinä Terhin jutussa, josta mun piti sun kanssa puhua."

Elias pyöräytti silmiään teatraalisesti, joka korosti entuudestaan niiden pyöreää muotoa.

"Kaikkiko te ootte sekasin mennyt? Tää on aivan tismalleen sama kuvio mitä viimeksi, ja kaikki alkoi sillonkin tosta helvetin Leppävaarasta. Faijakin huomas sen silloin että sä olit muuttunut."

"Se ei ollut edes kotona huomatakseen mitään", huomautin. Ponnettomasti tosin.

Elias osoitti sormellaan, käsi värisi aavistuksen. "Sä aloit vihata meitä sen jälkeen, kun aloit viettää aikaa Leppävaaran kanssa."

Se oli totta, mutta ei Miko sitä saanut aikaan - ainakaan tarkoituksella. Siihen tutustuminen vain alleviivasi sitä, ettei perhe-elämän pitänyt olla sellaista mitä se meillä oli ollut. Tiesin sen ilmankin, mutta katkeruus yltyi, kun koki jonkun saavan sellaista mihin itse oli menettänyt mahdollisuuden.