Kerro kun lähdet

Miko

"Mä toin ne lääkkeet itse tänne!" huusin. Kaisu vetäytyi hiljaa selkänojaa vasten, mutta vain hetkeksi.

"Mä kuvittelin, että sulla menee hyvin siellä...töissä ja..." Kaisu yritti varovasti, mutta lähinnä sen säälivä ilme ärsytti vain enemmän.

"Eihän mulla muuta olekaan kuin työ", sanoin. Karvas kiukku tihkui ääneestäni.

"Mikset sä sitten koskaan soita - mehän oltaisiin voitu nähdä vaikka kuinka monta kertaa tässä välissä jos sulla oli vaikeeta?" Kaisu kysyi. Tässä vaiheessa sen sanominen tuntui lähinnä kiusalta.

"Ja mikset itse?"

"Koska luulin että sulla menee hyvin. En mä pysty pelkkien viestien tai edes puhelujen välityksellä tietämään jos joku on huonosti."

"No en kaipaakkaan ketään kuuntelemaan pelkkiä mun ongelmia vaan olemaan läsnä muulloinkin. Enkä mä vaadi sitä keltään kun jokasella meistä on ihan oma elämä", kerroin. "Kuten hyvin tiedät", puhahdin. Kaisukaan ei puhunut viesteissään Konstasta tai saarella asumisen yksinäisyydestä. Oikeastaan se jäi siihen, että Kaisu lähetti reseptejä, joita en koskaan kokeilisi, ja minä kerroin missä päin Suomea sillä hetkellä olin business-matkalla, sekä missä ravintolassa olin syömässä.

"Miksi sä huudat kun mä yritän vain auttaa? Mä tiedän ettei meistä kumpikaan oo ollut mitenkään paras yhteydenpidossa mutta mä y-"

"Yrität auttaa? Penkomalla tavaroita? Ymmärtäisin ehkä jos olisin teini, mutta me ollaan aikuisia, kolmenkympinkriisit ja kaikki!"

"Sä olet silti mun veli."

Siihen en osannut vastata, joten iskin leivän suuhuni. Leikkeleen suola ja rasva tuntui jumalaiselta tyhjään vatsaan. Unohdin olleeni edes nälkäinen. Kaisusta oli Konstan kanssa jatkuvasti vihoitellessa tullut täydellinen väittelijä. Ääni pysyi tasaisen matalana, vaikka omani kihisi ja poukkoili pitkin seiniä.

"Mun täytyy palata töihin", Kaisu ilmoitti tyynen vakavana. "Ja jos meinaat jatkaa noitten vetämistä", Kaisu nyökkäsi lattialle. "Niin suosittelen etsimään uuden yösijan ennen kuin palaan kotiin."

Kangistuin aloilleni, leivät kumpaisessakin kädessä, puoliksi purtua leipä- ja rasvahöttöä suussani. Minne hän kuvitteli minun menevän? Nina oli ainoa, jonka tunsin riittävän hyvin, ja juuri sen ihmisen luokse siskoni halusi minun päätyvän nähtävästi vähiten. Kun Kaisu oli mennyt, yritin juoda kahvia ja istua aloillani kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Päädyin lopulta pakkaamaan tavarani, ja selatessani majoitusmahdollisuuksia, huomasin kaveripyynnön. Aaron Hurme. Profiilissa ei ollut paljoa selattavaa, ja jollain tapaa kiinnostuin tietämään oliko kaverilistalla oleville näkyvissä jotain enemmän. En hyväksynyt kaveripyyntöä ennen kuin tajusin että ainoa majoituspaikka oli saaren nokassa, jossa eittämättä oli turisteille myös parhaimmat maisemat. Ikkunat suoraa tummalle rantaviivalle ja siitä kauas merelle, jonne he pystyivät heittämään ääneen sanomattomat unelmansa. Sinne oli kuitenkin kävelymatkaa, joten keksin paremman idean.

"Moi, satutko olemaan tänään kotona?"

Melkein heti kolme odottavaa pistettä muodostuivat alanurkkaan.

"Haluatko kiittää eilisestä ihan henkilökohtaisesti?"

Kännykkä laskeutui kädessäni hitaasti syliini, yritin säästellä viimeisiä hermoni rippeitä. Suurimman osan olin käyttänyt Kaisun kanssa riidellessä.

"Unohda."

"Se oli vitsi."

"Onko sulla muuta kuin vitsejä?" kirjoitin.