Kerro kun lähdet

Miko

"Lapsuudenkaverin vuoksi voit tulla, mutta et oman isosiskosi, on tämäkin käytöstä. Ja saanen arvata, että siitä huolimatta aiot vaatia majoitusta täältä?" Kaisu kuroi kädet mielenosoituksellisesti ristiin eteensä.

"Lupaan ettet huomaakaan mua koko kesänä."

Hymyilin viattominta hymyäni. Sillä hymyllä oltiin hankittu vaikka minkälaisille työprojekteille hyväksyntä, mutta osasin sitä käyttää tarvittaessa Kaisuunkin.

Ojentauduin ottamaan keksejä kunnes huomasin merkin.

"Onko täällä politiikka, että vähemmän miellyttäville vieraille annetaan näitä kuivia Digestivejä ja sitten vähän paremmille jotain mihin ei tukehdu?" kysyin.

"Varoitan etukäteen, kun itse tuut kolmekymppiseksi et muuta haluakaan kuin Digestivejä", Kaisu vakuutti ja esimerkiksi otti heti kaksi jo avatusta paketista.

"Ja onhan täällä näitä tyhjiä huoneita, siinä kun valitsemaan vaan."

Oli mahdollista, että se oli Kaisun tapa sanoa olevansa yksinäinen täällä, tai sitten hän ei todella vain välittänyt. Otin kuitenkin yhden keksin hänen pyynnöstään.

"Laitan kahvia tulemaan niin et tukehdu siihen."

Olin kiitollinen Kaisusta, vaikka hän ei ollut lähimaillakaan täydellinen sisko. Kuten en minäkään hyvä veli.

Tuntui hyvältä olla kotona. Lämpöisyys ei johtunut vain kesästä, vaan myös nostalgisesta turvallisuudesta. Kaikki oli kuten ennen ja sen hetken me oltiin kuin oltaisiin taas teinejä ja vanhemmat oli jättänyt meidät kaksin illaksi, kun lähtivät illastamaan ja viettämään laatuaikaa mantereelle, joka merkkasi todellisuudessa varmaan seksiä hotellissa, mutta häveliäisyyttään ajattelivat, ettei tajuttaisi. Animaatio pyöri ruudussa, jota tuijotimme samalla kun Kaisun tee höyrysi pöydällä itseään kylmäksi.

"Sulla on siellä Helsingissä kaikki reilassa?" sisko kysyi, kun mainoskatko toi meidät takaisin tietoisuuteen. Olimme sen verran harvoin yhteyksissä, että olisi vienyt liikaa aikaa aloittaa alusta alkaen. En muistanut enää mitkä olivat viimeiset kuulumiset, jotka hänelle olin kertonut.

"On asunto ja työpaikka, eli eiköhän tässä pärjäillä."

"Niin tyypillistä sua, saa sitä joskus ääneenkin valittaa vaikka tavallaan kaikki olisi hyvin."

Minähän sen työni olin valinnut, joten jätin valituksen muille. Naurettiin hetki Wonderbarin nimelle ja oikeastaan koko kylälle, vaikka tiedettiin, että jos voitaisiin, mentäisiin takaisin siihen aikaan kun meillä oli vielä useita vuosia lapsuutta jäljellä niillä kaduilla.

"Mites se Nina? Oon nähnyt sen joskus kaupassa käydessä ja kävi se kerran samassa joogassa mun kanssa, muttei tainnut sopia sille kun ei enää sen jälkeen käynyt", Kaisu kysyi. Nina ja jooga ei todellakaan kuulostanut todennäköiseltä yhdistelmältä.

"Ensisilmäyksellä okei, mutta en tiedä... Sillä on tää päähänpisto selvittää sen Terhin katoaminen äitinsä puolesta."

Siskon katse ei palannut ruutuun kun mainokset loppuivat.

"Jos multa kysytään - mitä kukaan ei tee..." Kaisu nosti koristetyynyä selkänsä takaa parempaan asentoon. "Musta toi ei kuulosta mitenkään hyvältä, mutta enhän tietysti sitä tunnekaan sillä tavalla."

"Älä muhun katso, en ole puhunut sen kanssa kasvotusten varmaan kolmeen vuoteen."

"No mutta ainakaan se ei ole yksin nyt vaikeana hetkenä", Kaisu myöntyi. Tuoko oli sitä positiivisuutta ja mielenrauhaa, jota ne siellä joogassa harjoitti? Sitä ne yritti työhyvinvoinnissa mainostaa, mutta hektisessä työssä oli nopeampaa napata tabletteja.