Tell me you hate me

Luku 23 - mul on ikävä sua

"Ai oksentamaa? Vitun heikko", Nico heittää ja tönäisee mua taas. Mä vaan hymähdän ja otan ison huikan mun Aurasta.

"Nico älä yhtää yritä, sä itekki kävit oksentamas sillon ku lähettiin", Daniel ehättää sanomaan ja mä naurahdan.

"No mut sillon kello oli jo jotain neljä", Nico yrittää puolustella itseään.

"Ja Daniel meni haastamaa riitaa Joa Lainee ja Alex Virtasuon kanssa, taas", Aarne sanoo ja käyttää sen toruvaa faija-ääntä. Mua naurattaa aina, kun Aarne puhuu noin. Se tosiaan on meidän porukan iskä. Aina yrittämässä estää meitä muita idiootteja hakeutumasta vaikeuksiin - yleensä huonolla menestyksellä.

"Itseasias ne haasto ensin", Daniel väittää ja osoittaa Aarnea etusormellaan, "Nehän tönäs mua."

"Edelleen, se oli joku random skidi eikä kumpikaan niistä", Aarne vastaa ja mä nauran. Daniel on aina haastamassa riitaa joidenkin kanssa. Yleensä Leon kavereiden, mutta on nekin kyllä kovia haastamaan. En tiedä, tuleeko ne ikinä lopettamaan tuota typerää, lapsellista vihaa toisiaan kohtaan.

Mä kyllä tässä kohtaa mieluummin vihaisin Leoa kuin... mitä ikinä mä nyt tunnenkaan.

Ajatus Leosta saa mun fiiliksen heti alas ja mä juon lisää mun kaljasta. En kuuntele hetkeen noiden puheita, koska no, en mä jaksa. Tunnen, että mun puhelin värisee mun taskussa, ja otan sen esiin. Leo on taas laittanut mulle viestiä, ja haluaisi nähdä. Välillä sen viestit on olleet surullisia, ja oudon rehellisiä ja haavoittuvaisia, välillä ne on olleet vähän vihaisia ja välillä niissä ei ole ollut mitään tulkinnanvaraista tunnetta taustalla. Mä tuijotan viestiä hetken kunnes poistan ilmoituksen mun puhelimesta. Ei siinä mitään uutta ollut, taas se vain kyselee että miksi mä en vastaa. No miksköhän.

"Tomas, mitä sä katot?" Daniel kysyy juuri silloin kun mä poistin tuon ilmoituksen, ja onneksi, koska vieressä istuva Nico yrittää heti kurkata mun puhelimen näyttöä. Laitan sen äänettömälle ja taskuun, yrittäen hymyillä huolettomasti.

"Iigeetä, sori en jaksanu kuunnella teiä kinastelua tosta samasta asiasta", vastaan ja Daniel näyttää mulle kieltä - erittäin kypsää, mä tiedän. Mä huikkaan mun bisseä ja tunnen, miten mun olo rentoutuu.

Me oltiin siinä pubissa yhteen asti yöllä pelaamassa bilistä ja juomassa todellakin parit enemmän kuin vain yhdet, ja seuraavana aamuna mä painelen kouluun vähän kevyemmällä ololla kuin aiemmin tällä viikolla. Koulupäivä menee jopa ihan mukavasti, mutta iltapäivällä, kun mä olen aulassa etsimässä mun takkia naulakoiden luona, mä törmään melkein kirjaimellisesti Leoon kun se tulee naulakon takaa melkein mua päin ja mun fiilis menee takaisin paskaksi. Se säikähtää toden teolla, ja kun se tajuaa että se on mä, sen ilme valahtaa.

"Tomas, sä...", se sanoo heti ja varmasti vahingossa. Ei se jatka sen lausetta enempää, tuijottaa vaan mua silmät suurina ja suu auki. Mä katson sitä takaisin ja mua ahdistaa. Leo vilkaisee taakseen ja kun huomaa, ettei ketään ole lähettyvillä, se astuu vähän lähemmäs.

"Mä haluan puhua sulle", se sanoo matalalla äänellä ja sen silmien katse on niin intensiivinen, että mua alkaa huimata. Mulla on ollut ikävä sen ääntä ja mä en ymmärrä, miksi. Mä en tiedä yhtään, mitä vittua mun pitäisi vastata.

"Leo, mä en...",

"Ei, mä en suostu tähän enää et sä välttelet mua etkä vastaa mihinkää mitä yritän sanoo", se keskeyttää mut ja se kuulostaa niin päättäväiseltä. Kurtistan vähän kulmiani, ja mietin, miten Leo luulee että voi puhua mulle noin.

"Mul on ikävä sua."

Mun on vaikea uskoa, että mä kuulin oikein. Mutta niin Leo sanoi, tai oikeastaan kuiskasi, niin hiljaa että mä ainoastaan pystyin kuulemaan sen, koska se seisoo niin lähellä. Mä katson sen silmiä ja jostain syystä mua alkaa itkettämään, mutta puren niin kovaa mun kieltä, että pystyn estämään sen. Leo sipaisee mun rannetta ja sen kosketus tuntuu tulikuumalta. Mä katson sen huulia ja mun tekisi niin kovin mieli suudella sitä, tässä ja nyt, mutta en mä helvetti voi.

"Tomas, täällähä sä oot!"

Mä sävähdän ja käännyn ympäri, ja näen Leonan seisovan mun edessä. Meillä oli tänään samaan aikaan hyppytunti ja hengailtiin silloin, ja lupauduin lähtemään sen kanssa koulun jälkeen Stockkalle, koska se ei halua mennä yksin. Ajattelin, että se voisi saada mun mieltä pois... tästä henkilöstä, kenen seurasta Leona juuri mut yllätti. Sen ilme on iloinen, mutta Leon nähdessään se tuhahtaa.

"Ootteks te vittu taas riitelemäs, voi luoja", se sanoo ja kuulostaa väsyneeltä. Mä en ehdi vastata mitään, kun se jatkaa. "Mennääks?"

Nielaisen ja nyökkään, ja onneksi huomaankin seisovani mun takin vieressä. Nappaan sen siitä naulakosta, ja menen aulaan pukemaan sitä. Mä yritän olla katsomatta Leoon enää, mutta en mä voi itselleni mitään, kun se tulee ja kävelee mun ohi ja mä katson sen perään.

Sitten mä näen, kenen luokse se kävelee. Sen ärsyttävän, blondin ämmän luo tietenkin. Enni, mikä onkaan, tuli sitä vastaan ruokalan suunnalta ja näyttää niin helvetin iloiselta, kun jää juttelemaan Leon kanssa. Leo näyttää vaivaantuneelta, mutta hymyilee kuitenkin.

Sitten sen katse osuu taas muhun, ja musta tuntuu, että aika hidastuisi, kun mä katson sitä. Mua vituttaa se, sen typerä 'tyttöystävä' joka katsoo sitä kuin sillä olisi sydämet silmien paikalla, ja mua vituttaa tämä koko tilanne ja se, että se vituttaa mua.

Juuri kun musta tuntuu, että mä olen räjähtämässä, tunnen miten Leona tarttuu mun käsivarresta ja lähtee vetämään mua vieressä olevaa pääovea kohti ja marisee siitä miten tyhmä ja lapsellinen mä olen kun jaksan tuhlata aikaani siihen koko ihmiseen. Mä seuraan sitä ja kun katsahdan vielä Leoa, huomaan, että se katsoo vihaisesti Leonaa ja sen kättä mun käsivarrella.

Jos Leona vain tietäisi, miten oikeassa se onkaan...

// kiitti kun jaksatte olla kärsivällisiä ❤️