Tell me you hate me

Luku 21 - se joka leikkiin ryhtyy...

"Haluuks seuraa?" se kysähtää virnuillen sen leveää hymyä ja mä en voi olla naurahtamatta.

"Nukkumiseen?"

Nico vaan virnistelee tapansa mukaan sarkastisesti ja mä vaan pyöritän silmiäni. Mä en ole tuntenut sitä kuin noin viikon, mutta me tullaan ihmeen hyvin juttuun ja mä osaan jo lukea sitä aika hyvin. Tiedän, että se tykkää tuollaisesta rivosta, tosi 'hauskasta' huumorista. Mutta kyllä mä olen vähän pohtinut sitä, että saattaisiko se olla homo. Ei sillä, että asialla olisi mitään väliä, mikä sen suuntautuminen on. Mutta kyllähän sitä saa miettiä. 

Mä vaan läimäisen sitä olkapäähän kun mä kävelen sen ohi ja lähden Töölöä kohti kotiin, kun se taas lähtee eri suuntaan Ullanlinnaan. Mä olen kuullut aika vähän Nicon perheestä tai ylipäätään siitä, miksi se vaihtoi meidän kouluun, mutta sen mä tiedän, että se on rikas. Tai sen perhe on. Meidänkin perhe on varakas joo, mutta Nico on ihan eri tavalla varakas. Mä kuitenkin tykkään siitä, ettei se haise rikkaalta. Se on just sellainen jalat maassa -tyyppi, eikä sen koko elämä pyöri rahan ympärillä.

Muutaman tunnin päästä mä olen taas matkalla keskustaan. Oloni on hyvä ja virkeä päikkäreitten jälkeen - jotka nukuin tosiaan ihan yksin - ja mulla on hyvä fiilis tästä illasta.

Mä teen samaa mitä mä teen melkein aina, kun mä olen yksin. Mietin mun ja Leon viimeisintä kohtaamista ja pohdin sitä, miksei se ole laittanut mulle mitään viestiä. En ole edes nähnyt sitä koulussa juurikaan, ja jos se on tullut mua vastaan jossain, se ei ole edes vilkaissutkaan mua. Kuka tahansa menisi ihan sekaisin tuollaisesta kohtelusta ja mua vituttaa, miten se pompottelee mua. Sen fiilikset ja teot vaihtelee kuin tuuliviiri ja mä olen vihainen myös itselleni, että olen antanut sen tehdä noin mulle. Ei se mua alussa haitannut, koska mä ajattelin olevani tilanteen yläpuolella koska Leo oli se ketä käyttäytyi niin hermostuneesti, mutta nyt mä olen alkanut miettiä, onkohan se valta sittenkin Leolla. Enhän mä ole sitä estellyt käyttäytymästä mua kohtaan noin. Mutta mä en halua olla mikään lelu sille. En mä vittu ole ikinä ollut sellainen ketä voi kohdella miten haluaa. Enkä mä tule olemakaan.

Aivan sama, miten upea Leo sitten onkaan.

Mä törmään mun kavereihin Esplanadilla ja me päädytään vetämään perinteiset pussikaljakännit, ja mä olen juonut jo varmaan viisi, kun Nico saapuu vihdoin paikalle. Se kävelee itsevarmasti meitä kohti alkuillan lämpimässä auringonlaskussa päällään mustat housut ja bootsit, iso nahkatakki ja varmaan kolme ketjua sen kaulassa. Ehkä se johtuu siitä, että mä olen vähän hiprakassa tai sitten mä vaan teen kaikkeni etten miettisi Leoa, mutta kyllä se näyttää ihan hemmetin hyvältä tänään. Se virnistää lähemmäs päästyään ja haroo sen vallatonta, vaaleanruskeaa tukkaa.

Mä tajuan sitten pongahtaa ylös ja menen tervehtimään sitä äijähalilla, vaikka ei siitä kauan olekaan, kun me viimeksi nähtiin. Sitten mä käännyn mun kavereiden puoleen jotka kaikki katsoo Nicoa vähän virnistellen. Jonathan nousee ylös ja tervehtii Nicoa myös halilla, mikä ei yllätä minua - Jonathan on niin kaikkienkaveri, että se varmasti käyttäytyy ihan kuin olisi tuntenut Nicon koko elämänsä.

"Moro!" se huudahtaa ja mun muut kaverit tajuaa sitten seurata Jonathanin esimerkkiä ja tulee tervehtimään sitä. Onhan Nico jo pari kertaa meidän kanssa ollut koulussa, mutta vain pikaisesti. Mä vaan seison vieressä ja virnistelen typerästi vähän kännissä, kun Nico moikkaa niitä kaikkia ja näyttää niin tavattoman rennolta.

"No, kerropa mikäs sä olet miehiäs", Daniel kysähtää sitten kun kaikki on taas istuneet alas. Mä tuhahdan Danielin typerälle, faijamaiselle kysymykselle, mutta kun mä käännän katseeni vieressä istuvaan Nicoon, se vain hymyilee sen leveää hymyä.