Tell me you hate me

Luku 15 - ooks sä mustasukkainen?

Kun me ollaan juotu muutamat ja suunnataan ratikkapysäkille, mä todella olen jo paremmalla tuulella. Mua ahdistaa edelleen vähän, mikä johtuu siitä, että mä tiedän Leon tulevan noihin bileisiin, mutta kyllä mä pärjään. Mä olen kohdellut sitä koko viikon tosi kylmästi, ja toisaalta se on ihan hauskaa mutta toisaalta ei. Leo ei ole ollut yhtä äkkipikainen ja heittänyt takaisin pahempaa lokaa, niin kuin ennen. Kun mä näin sen maanantaina luokan edessä, se näytti melkein yllättyneeltä siitä mun kommentista ja ehkä vähän... surulliselta. Ehkä se oikeasti ajatteli, että me oltaisiin oltu jotain kavereita sen mökkeilyn jälkeen. Okei, ei ehkä ihan niin kuitenkaan. Mä olin kyllä ihan varma, että nimenomaan Leo on meistä se, joka pitää huolen siitä että mä tiedän, ettei me todellakaan olla mitenkään paremmissa väleissä sen jälkeen.

Mun ajatukset harhailee taas kerran siihen hetkeen kun mä melkein törmäsin siihen ja näin sen ilman paitaa, kun se oli juuri ollut uimassa ja saunomassa. Sen iho kiilsi vedestä ja hiestä ja sen posket punotti. Mä suljen silmäni hetkeksi ja haluaisin vain lyödä itseäni nyrkillä naamaan. Vittu sentään, mä en halua ajatella sitä. Mua ällöttää, että mä oikeasti mietin Leo Aaltosen märkää vartaloa tuolla tavalla.

Onneksi Jonathan herättää mut mun ajatuksista kun se läimäisee kätensä mun olkapäälle vähän turhankin kovaa.

"Mite ois Tomppa, jos me tänää etittäis sulle joku uus pano?"

Mä käännyn katsomaan kaveriani erittäin kyllästynyt ilme kasvoillani. Se, ja kaikki muutkin tietää, miten mä vihaan kun se käyttää tuota 'lempinimeä.'

"Mitäs jos keskittyisit niihin sun omiin panoihis äläkä muitten?" mä heitän takaisin ja painotan pano -sanan monikkomuotoa. Aarne ja Daniel hihittää meitä vastakkain olevilla penkeillä.

"Turpa kiinni", Jonathan mutisee mutta nauraa vähän. Me kaikki tiedetään, miten Jonathan vaihtelee sen muijia koko ajan, ja oikeastaan pyörittää niitä myös samaan aikaan. Sillä on jotain vakkaripanoja, jotka varmaan luulee, että niillä ja Jonathanilla olisi oikeasti jotain juttua, mutta Jonathan ei kyllä välitä niistä oikeasti. Onhan tuo mun mielestä vähän kurjaa, mutta tehkööt hän mitä haluaa.

Mun huomio herpaantuu siitä keskustelusta kun Daniel ja Aarne alkavat härnäämään Jonathania sen muijakuvioista, ja mä katselen maisemia ja heilutan mun oikeaa jalkaa. Mua hermostuttaa vähän, koska en haluaisi nähdä Leoa, mutta mä olen varma että se on väistämätöntä. Onneksi mä olen vähän pilvessä, niin en stressaa ihan niin paljon kun stressaisin muuten.

Meillä menee aika kauan että me päästään Emilin jättikokoisen talon luokse, koska me pysähdyttiin muutaman kerran röökitauolle ja kuselle. Me naurettiin välillä myös niin kovin, että oli pakko pysähtyä ja rauhoittua. Mä hihitän vähän edelleen Aarnen kanssa kun me kävellään talon kuistin portaat, mutta kun Jonathan avaa oven mun nauraminen loppuu heti. Vedän kasvoilleni sen ilmeettömän, vähän tuiman lookin mikä saa Leon hermostumaan, ja haron mun hiuksia.

Kun me astellaan sisään avaraan olohuoneeseen kaikki kääntyy katsomaan, ja Emil ilmestyy heti jostain tervehtimään meitä. Paikalla on jo tosi paljon porukkaa, ja talossa tuoksuu kaljalta ja eri hajuvesien ällöttävältä sekoitukselta. Kaiuttimista soi joku Draken biisi. Mä annan Emilille sellaisen perus äijähalin ja virnuilen, mutta etsin katseellani koko ajan Leoa, mutten nää sitä missään. Tervehdin myös muita ketä tuli moikkaamaan, niitä oli oikeasti paljon. Mä olin ihan unohtanut meidän suosion, kun ei olla pitkään aikaan oltu missään paitsi siellä Joalla, missä oli enemmän noita Leon kavereita. Täällä on oikeasti tyyliin kaikki meidän koulun abit, joten tuttuja kyllä löytyy.

Yhtäkkiä mä näen Leon jättikokoisen olohuoneen sohvalla, ja mun sydän jättää varmaan lyönnin välistä kun huomaan miten se tuijottaa mua. Sen ilme on äkäinen, ja halveksuva. Mä katson sitä hetken samalla tavalla mutta sitten joku hyppää melkein mun syliin ja kiljuu iloisesti.