Olen kuolemanväsynyt kaikkien mahdollisten pelien jälkeen, joita pelasimme tänään lähes koko päivän. En olisi muuten edes ikinä suostunut tällaiseen, mutta tein silti kaiken Evanin takia, ja oikeastaan se ei ollut ehkä niin kauheaa kuin luulin.
"Mä käyn vielä suihkussa", kerron Evanille, joka riisuu farkkujaan makuuhuoneessamme. Hän nyökkää, joten astelen kylppäriin ja aukaisen suihkuhanan.
Vesi valuu vartaloani pitkin lattialle saaden minut rentoutumaan päivän jäljiltä. Nyt voin miettiä rauhassa kaikkea ja olla vähän aikaa aivan hiljaa, sillä tänään olen joutunut puhumaan ja tekemään koko ajan kaikenlaista.
Suihkun jälkeen kuivaan itseni ja puen bokserini, minkä jälkeen kaivaudun sänkyyn Evanin viereen. Hänen silmänsä ovat kiinni, eikä hän ensin näytä reagoivan tulooni mitenkään. Kuitenkin minun siirtyessä lähemmäs häntä, hän aukaisee silmänsä hetkeksi ja sulkee ne sitten takaisin kiinni.
"Kylmä", Evan mumisee ja käpertyy vasten minua tiukemmin. En yleensä harrasta lempinimiä, varsinkaan eläinten nimiä, mutta hän muistuttaa minua niin paljon jostain koalasta, että voisin melkein alkaa kutsumaan häntä koalaksi.
"No tule sitten tänne", kerron kietoen käteni hänen ympärilleen. Sen jälkeen huoneeseen laskeutuu hiljaisuus, eikä mene montaa minuuttia, kun tunnen olevani jo aivan unen rajamailla. Juuri silloin Evan kuitenkin muistaa: "Chrisin lahja!"
Silmäni aukeavat ja kohtaan hänen pähkinänruskeat silmänsä. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän on jo pompannut ylös sängystä ja juossut lahjojensa luokse.
"Olisit sä voinut sen huomennakin avata", haukottelen uneliaana, mutta hän vain pudistelee päätään väittäen: "Ei jaksa odottaa, avaan sen nyt"
Katson, kuinka hän etsii lahjakasasta oikean paketin ja kävelee sitten takaisin sänkyyn. Yritän pysyä kärsivällisenä, kun hän aukaisee ruskean laatikon, muttei sano mitään. Huomaan tosin hänen punastuvan hieman.
"Mitä siellä on?" kysyn uteliaana hänen pysyttyään hiljaisena. Evan nostaa katseensa minuun ja vastaa vähän epäilyttävän nopeasti: "Ei mitään"
"Ei vai?" virnistän nousten istumaan ja yritän kurkkia laatikkoon, mutta hän laskee kannen äkkiä alas. Katseemme kohtaavat, jolloin kysyn: "Mitä siellä oikeasti on?"
"Siellä on..." Evan aloittaa hiljaa ja jatkaa vähän ajan päästä: "Kuvia"
"Kuvia? Kenestä?" kyselen entistä uteliaampana, jolloin hän nostaa laatikosta pinon kuvia ja jonkinlaisen paperin. Otan ne häneltä ja luen ensin paperin, jossa Chris kertoo löytäneensä kuvia Evanista ja hänen äidistään. Kuvapinossa on ilmeisesti lisäksi myös jotain muita kuvia, jotka ovat Chrisin mielestä jotenkin hyviä.
"Ei ollut kuvia äidistä", Evan kertoo, joten siirrän katseeni paperista häneen, "Ei kuulemma saanut olla niitä sijaisperheessä"
Kurtistan otsaani hämmentyneenä ja varmistan: "Sulla ei koskaan ollut kuvia sun äidistä?"
Hän pudistaa päätään surullisen näköisenä, jonka jälkeen hän kurottaa ottamaan kuvat takaisin itselleen. Hän alkaa selata niitä ja ensimmäisestä paljastuu kuva, joka on ilmeisesti otettu heti Evanin syntymän jälkeen.
"Näyttää samalta kuin aina ajattelen", Evan sanoo hieman hymyillen ja ottaa sitten seuraavan kuvan esiin. Kuva toisensa jälkeen hän kertoo lisää niistä muistoista, mitä itse muistaa, ja hiljalleen kyyneleitä alkaa pudota hänen poskiaan pitkin.
"Niin ikävä", hän kuiskaa heiveröisellä äänellä ja pyyhkäisee kasvojaan, jolloin otan hänet kainalooni ja yritän lohduttaa häntä, vaikken tiedäkään, miten.
"Sun äitisi olisi varmasti ylpeä sinusta", vakuutan, "Kaiken jälkeenkin, mitä tapahtui, sä edelleen olet positiivinen ja yrität aina parhaasi"
Evan ei sano mitään, vaan jatkaa kuvien katselua hitaasti. Yhtäkkiä hän kuitenkin pysähtyy ja kääntyy katsomaan minua.
"Me ei ehkä koskaan tavattu, jos äiti olisi elossa", Evan huomauttaa, "Sitten en tuntisi Rextonia, tai Chrisiä ja Joachimia, tai Aidenia"
"Niin, kaikilla asioilla on hyviä ja huonoja puolia", sanon ja pörrötän kädelläni hänen vaaleita hiuksiaan, "Ja joskus jostain, mikä näytti pahalta, voi syntyä jotain hyvää ja odottamatonta"
Evan naurahtaa ja toteaa: "Ehkä"
Lopuksi katsomme muita kuvia, joista Chrisin tuntien paljastuu jotain aivan ihmeellisiä ja outoja kuvia. Suurin osa niistä on vain salakuvia minusta ja Evanista, kun taas osassa on myös Chris tai Joachim ja Evan.
"Ei katso tätä!" hän huudahtaa ja piilottaa nopeasti selkänsä taakse jonkun kuvista. Tämä saa minut vain haluamaan enemmän tietää, mitä siinä on.
"Näytä, jooko?" pyydän, mutta hän pudistaa päätään ja väittää: "Ei ikinä"
"Miksei? Kenestä se edes on?" kysyn, jolloin hän paljastaa: "Minusta... ja Joachimista"
"Täällähän oli muitakin kuvia teistä, mikä siinä niin erilaista on?" utelen, ja kun hänen keskittymisensä herpaantuu hänen miettiessä vastausta, nappaan kuvan häneltä.
"Ei! Rexton!" Evan huudahtaa kurottaen kuvaa takaisin, mutta nousen äkkiä sängystä seisomaan ja pidän kuvaa niin ylhäällä, ettei hän yllä mitenkään ottamaan sitä.
"Älä katso", hän kehottaa, mutta olen silloin ehtinyt jo nähdä kuvan. Evan näkee ilmeeni ja huomauttaa: "Sanoin jo, ei kannata katsoa sitä"
"Mitä helvettiä tää on?" kysyn hieman vihaisena ja katson sitten uudestaan kuvaa, mutta käännän katseeni äkkiä pois, sillä en kestä katsoa heitä suutelemassa.
"Se oli ennen! Joskus kauan sitten!" Evan puolustelee, "Ei oltu vielä yhdessä ja se oli vitsi"
"Ei sun silti tarvitse suudella jokaista vastaantulijaa, sä suutelit Chrisiäkin", muistutan, vaikka tiedän, etten saisi sanoa näin.
"Itse menet sänkyyn jokaisen vastaantulijan kanssa!" Evan huudahtaa, jolloin luon häneen kysyvän katseen ja kysyn: "Miten niin?"
"No oli jonkun kanssa, ennen kuin karkasin", hän sanoo katsoen minua vihaisena, "Mä näin!"
Olen hetken ajan hämilläni, sillä en muista yhtään, mistä hän puhuu, mutta sitten tajuan hänen puhuvan Isaacista.
"Niinpä, idiootti", Evan mutisee ja repäisee kuvan kädestäni, lähtien sitten takaisin muiden kuvien luokse sänkyyn. Katson hänen hahmoaan, joka suorastaan näyttää hehkuvan surua kaikkialle. En usein jaksa tuntea syyllisyyttä sanomistani, mutta nyt tunnen syyllisyyttä siitä, mitä sanoin mustasukkaisuuksissani.
Kävelen hitaasti hänen luokseen ja istahdan hänen viereensä sängylle. Lasken käteni hänen olkapäälleen, mutta hän ei reagoi mitenkään, vaan jatkaa kuvien pinoamista siistiin kasaan.
"Anteeksi, mä tiedän, ettei mulla ollut mitään oikeutta sanoa niin", sanon hiljaa ja vedän hänet vaivihkaa lähemmäs minua. Evan ei vieläkään vastaa mitään, joten jatkan: "Ja jos sä haluat tietää, mitä tapahtui Isaacin kanssa, niin se kaikki on mennyttä, eikä me edes ehditty... tehdä mitään silloin"
"Entä aiemmin?" hän kysyy katsomatta minuun päin.
"No... joo, joskus aiemmin", myönnän, "Meillä oli jotain juttua ennen, mutta ei enää pitkään aikaan"
"Rakastatko sä mua?" Evan kysyy yllättäen minut täysin, ja huudahdan: "Totta kai mä rakastan sua, Evan. Miksi sä edes kysyt tuollaista?"
"Kysyin vaan", hän kohauttaa hartioitaan ja pysähtyy tarkastelemaan jonkun kuvan toista puolta hämmentyneen näköisenä. Muutaman sekunnin päästä hän huokaisee syvään: "Tyhmä Chris..."
Tällä kertaa minun ei edes tarvitse pyytää häntä näyttämään sitä, vaan hän ojentaa kuvan itse minulle.
"Voi hitto sun kanssas, Chris", kiroan ja voin oikein kuvitella hänen kirjoittavan tämän virnistellen samalla muka ovelasti.
Ja hei, Evan ja Brexton! Nyt kun olette varmasti kumpikin (tai ainakin Brexton) vihaisia ja mustasukkaisia, niin voitte alkaa pelaamaan tällaista oikein hauskaa parien Totuutta vai tehtävää, joka on laatikon pohjalla ;);)
-Chris