Älä ikinä- ikinä koskaan milloinkaan- nuku enää Evanin kanssa, siinä on muistutus itselleni loppuelämäkseni.
Kun tunnen hänen kielensä taas ihollani, en edes jaksa välittää. Jos sanoisin jotain, Evan vain hymyilisi viattomasti, niin kuin ei olisikaan tehnyt mitään ikinä. Luulin, että hän ei varmasti uskaltaisi nukkua kanssani samassa sängyssä, mutta luuloni olivat väärin.
Ensin hän rakensi jonkun rajan tyynyistä, mutta sotki sen kuitenkin parin sekunnin sisällä hyppäämällä siihen, sitten hän valitti kylmästä ja tunkeutui viereeni, jonka jälkeen hänen suullaan alkoi ilmeisesti joku tutkimusmatka.
"Evan Alastair Carlton, irrotatko hampaasi ystävällisesti minusta, kiitos?" mumisen ja toivon niin helvetisti, että pääsisin edes joskus nukkumaan. Uskoin hänen jo vaipuneen uneen, kun silitin häntä vähän aikaa, mutta heti kun lopetin, hän jatkoi touhuamistaan. Paulin olisi parempi remontoida Evanin huone äkkiä, jotta saisin jatkaa nukkumistani rauhassa.
"En", tunnen Evanin hymyilevän ihoani vasten, jolloin aukaisen silmäni kohdatakseni hänen blondin hiuspehkon, joka on aivan sekaisin kaikesta pyörimisestä, jota hän tekee vähän väliä.
"Mä laitan sut oikeasti nukkumaan sohvalle, jos et lopeta", ilmoitan, mikä saa hänet nostamaan kasvonsa ylös, "Ja voin kertoa sen, että se sohva ei ole mikään pehmeä pilvilinna"
"Okei..." Evan vastaa surullisen kuuloisena, mutta ei, hän ei ilmeisesti vieläkään saanut tarpeeksensa, vaan näykkää minua vielä kerran. Otan hänen päänsä takaa kiinni jämäkästi ja nostan hänen kasvonsa kunnolla minua kohti.
"Ole hyvä ja poistu johonkin helvettiin täältä", käsken vakavana, jolloin hänen lämpönsä katoaa viereltäni ja hän lähtee sängystä raahaten peittoaan ja tyynyään, sekä jotain ihme pehmolelukoiraansa mukanaan.
"Vihdoin", huokaan oven sulkeuduttua hänen perässään.
*******************
Kierrän pyyhkeen lantiolleni ja astelen kylpyhuoneesta portaikkoon, kohti alakertaa, mistä kuuluu joidenkin puhetta.
"Chris, mitä hittoa sä teet täällä?" luon häneen keittiön ovelta tietäväisen katseen, mikä saa hänet keskeyttämään juttelunsa Evanin kanssa. Chrisistä ei näköjään pääse eroon millään.
"Chris kylässä", Evan kertoo hymyillen, täysin tietämättömänä sodasta, jota käymme Chrisin kanssa silmillämme hänen edessään.
"Sun piti olla lomalla", muistutan, mutta hän vain virnistää: "Mä olenkin, kukaan ei ole kieltänyt Evania olemasta sen kavereiden kanssa"
"Minä voin", ilmoitan ja kaadan kahvipannusta kahvia kuppiini, kävellen sitten heidän luoksensa pöydän ääreen.
"Miksi Rexton ei halua kavereita?" Evan kysyy, kurtistaen otsaansa. Chris naurahtaa ja huijaa häntä: "Koska Brexton on idiootti ja sillä ei ole edes omia kavereita"
"Onhan, Chris vaan valehtelee kaikesta", väitän vastaan ja istahdan Evanin viereiselle tuolille, kiertäen käteni hänen ympärilleen. Saan kummaltakin heistä kysyvät katseet kohti kättäni, mutta olen huomioimatta ne ja hörppään kahviani.
"Mutta Brexton hääti sinut keskellä yötä sen huoneesta ja sä jouduit nukkumaan lattialla käytävässä", Chris huomauttaa katsoen taas Evania, ja kurtistan heille otsaani: "Miksi sä menit lattialle? Täällä talossa on ainakin kolme sohvaakin tarjolla"
"Ei tiennyt", Evan sanoo näykäten sitten voileipäänsä. Pudistan hänelle päätäni ja palaan oman aamupalani syöntiin. Chrisin olisi parempi kadota täältä, kunhan olen saanut työt tehtyä tältä päivältä, uhkaan mielessäni.
***********************
Avaan oven Erinille, joka aikoo tulla juttelemaan Evanin kanssa ja katsoa, millaista terapiaa hän tarvitsisi päästääkseen edes jotenkin yli traumoistaan. Olen yhä huolestuneempi hänestä, koska kuulen öisin hänen itkevän apua, mutten silti halua huomauttaa niistä häntä, sillä aamulla hän ainakin näyttää unohtaneen painajaisensa.
"Hei, te olettekin varmaan Brexton Adams?" nainen varmistaa ojentaen kättään, johon tartun nyökäten: "Ja te Erin Salge?"
"Oikein mukava tavata, vaikka yleensä minun saapuminen paikalle tarkoittaakin jollekin pahoja traumoja", Erin naurahtaa ja riisuu paksun talvitakkinsa, "Onko Evan missä?"
"Varmaan olohuoneessa katsomassa piirrettyjä", kerron ja lisään hiljaa: "Taas"
"Evan", kutsun häntä, kun olemme päässeet olohuoneen oviaukolle. Evan nousee pystyyn sohvalta ja katsoo epäileväisenä vieressäni seisovaa psykologia.
"Tässä on Erin Salge, hän tuli juttelemaan sun kanssa", esittelen ja kävelen lähemmäs Evania, joka näyttää suunnittelevan pakoreittiä pois täältä.
"Hei Evan", Erin hymyilee ja kysyy sitten Evanilta, voisivatko he mennä juttelemaan johonkin. Evan katsoo minua pelästyneenä, jolloin ilmoitan: "Evan, mä olen koko ajan täällä, eikä Erin muutenkaan mitään pahaa tekisi"
Evan nyökkää, mutta ryntää heti luokseni, kun Erin kävelee lähemmäs meitä. Huokaisen ja selitän: "Te voitte tulla vaikka minun työhuoneeseeni, niin sitten ollaan kaikki samassa huoneessa"
Onnekseni Evan suostuu, ja lähdemme kohti sovittua huonettani.
*****************
Kastelen paperia ja kävelen takaisin makuuhuoneeseeni, jossa Evan nukkuu. Pyyhin hänen kasvonsa puhtaiksi, sillä niissä on selvät jäljet itkemisestä. Huokaisten lasken paperin yöpöydälle ja istahdan sängylle hänen viereensä.
Kuulin aiemmin osittain, mistä Erin ja Evan juttelivat, ja vaikka siinä ei edes ollut alkuakaan kaikesta, mitä he tekivät Evanille, olen jo nyt järkyttynyt. Lopussa Evan alkoi vain itkemään hillittömästi, jolloin Erin joutui lähtemään. Sitä ennen hän tosin lateli jotain nimikkeitä, jotka olivat jotain latinaa, ja ilmoitti, että Evanin terapia täytyy aloittaa heti kunnolla, joka päivä.
"Evan", kuiskaan ja siirrän hiussuortuvia pois hänen kasvoiltaan, silittäen vaivihkaa samalla hänen poskiaan hellästi. Osa minusta huutaa laittamaan aseeni käyttöön, mutta järkeni sanoo, että minun pitää odottaa vain siihen asti, että oikeudenkäynti tulee ja varsinkin hän saa ansionsa mukaan.
"Söpöliini", kuiskaan uudestaan ja houkuttelen: "Mä tein sun lempparia, lohta"
Pian hän aukaisee silmänsä raolleen ja tuijottaa minua hetken hämillään, toistaen hiljaa: "Lohta?"
"Niin, sähän tykkäsit siitä", kerron ja nostan aiemmin yöpöydälle laskemani tarjottimen, jossa on lautanen täynnä ruokaa ja juomalasi. Tiedän, ettei hän kuitenkaan syö niitä kaikkea, mutta hänen kylläkin pitäisi, joten ehkä saan huijattua hänet syömään vähän enemmän kuin normaalisti.
"Namm..." Evan mumisee haarukoituaan palasen uunilohta ja perunaa. Otan oman lautaseni myös syliini ja alan syömään omaa päivällistäni. Huvittuneena naurahdan, mitä kaikkea olenkaan päätynyt tekemään näiden viikkojen aikana; Syömään sängyssäni, ostamaan kuplivaa saippuaa Evanin kylpyyn, opettelemaan ulkoa, milloin piirretyt alkavat, nukkumaan lähellä toista ihmistä, en tosin vieläkään tekisi sitä muulle kuin Evanille... Jähmetyn paikalleni, kun tajuan, miten kaikki näistä on Evanille tai niihin ainakin liittyy Evan jotenkin.
"Rexton?" Evan kysyy, herättäen minut ajatuksistani. Olen jo aikoja sitten luovuttanut välittämästä hänen tavastaan sanoa nimeni ja vain virnistän hänelle ilman mitään järkevää syytä, jolloin hän punastuu ja siirtyy katselemaan lautastaan. Puren huultani pidättäessä hymyäni hänen suloisuudelleen.
Tavallaan olen jo rikkonut varmaan kymmeniä sääntöjä siitä, miten ammattimaisesti minun pitäisi käyttäytyä Evania kohtaan, mikä on todella vierasta, sillä yleensä pidän rajani "suojatteihini" jäykkinä, enkä usein edes halua tutustua heihin yhtään sen enempää, kuin on pakko. Jostain syystä Evan saa minut kasvattamaan suuremman suojeluvaiston häneen ja huolehtimaan sellaisistakin häneen liittyvistä asioista, mitkä ei oikeasti kuuluisi minulle.
"Kolme yötä jouluun", Evan kuiskaa yhtäkkiä hymyillen ja nyökkään: "Niin on"
"Onko vielä täällä silloin?" hän kysyy, hetken miettimisen jälkeen tajuan, mitä hän tarkoittaa ja vastaan: "Olet, me ollaan täällä kahdestaan jouluna"
"Pitää ostaa lahja", Evan mutisee mietteliäänä.
"Kelle?" kurtistan otsaani, toivottavasti hän ei sano, että Chrisille...
"Rexille", hän virnistää ovelasti, heilutellen kulmakarvojaan hauskasti.
"Minulle?" kysyn hämilläni ja haarukkani jää puolitiehen suuni ja lautasen välillä. Evan kurtistaa kulmiaan ja toteaa: "Kuka muu Rex? Ei näe Evan toista"
Nyökkään ja kiitän onneani siitä, ettei hän näe kuumottavia poskiani. En edes muista, milloin olisin itse saanut viimeksi joululahjan muulta kuin villasukat joka vuosi Milenalta.
"Aina hymyilee outo mies", Evan mutisee ja pudistelee päätään kuin joku vanha juoruileva rouva torilla.
"Niin hymyilee", sanon hiljaa edelleen hymyillen, mutta hän ei tiedä sitä, etten varmasti hymyillyt kuin pari kertaa kuukaudessa ennen hänen saapumistaan.
Se tunne, kun awetat omalle tarinalle, haha ehkä mä vaan meen nyt pois... :D Ja ainiin, jos Wattpad tottelee nyt, niin pitäisi olla kuva Evanin koirasta ylhäällä :)
-Jacqueline