[ a/n: hola! mitäs kuuluu kaikille?
toivottavasti hyvää, koska nyt tulee
vihdoin jatkoa tähänkin
adjektiivien ja syvällisien
ajatusten kirjaan.
Kuuntelin tätä biisii kirjottaessani tätä ja pakko sanoo et tää on ihan super hyvä Cover 🖤
✖️ T H E A T E A M ✖️
—— a cover by madilyn bailey (feat. jake coco)
enjoy.
+++
Heräsin kammottavaan karjuntaan, joka kimposi joka ikiseltä sellin kiviseltä ja kylmältä seinältä takaisin herkkiin korviini, vaikka kuinka yritin sulkea tuon aivosoluja tappavan äänen pois päästäni. Nousin vaivalloisesti, mutta nopeasti ylös, tuntien päätä jyskyttävän päänsäryn pommittavan vartaloni jokaista suonta ja hermoa. Ähkäisin äänekkäästi, ottaen tukea minun ja Harrisin sellejä erottavasta betoniseinästä, vaikkakaan tilaan hyvin äänekkäästi tulleet tulijat eivät näyttäneet edes huomaavan kivuliasta ääntelyäni.
"Lopeta jo, Harris! Tiedät vallan mainiosti, että olet jo aivan valtavissa vaikeuksissa poliisin pahoinpitelystä ja henkilökohtaisesta loukkaamisesta! Ole onnellinen, ettei Tom haasta sinua oikeuteen kaikista niistä kamalista asioista mitä sanoit hänelle!"
Kuulin Colinin vihan ja aggressiivisuuden täyttämän äänen kaikuvan ympäri kylmää tilaa, sen lähes viiltäessä korviani. En tiennyt mikä oli saanut Colinin noin vihaiseksi ja pois tolaltaan, mutta sen täytyi olla jotakin todella vakavaa, sillä en ollut koskaan aikasemmin kuullut hänen karjuvan noin kovaa tai tunteella.
Kuitenkin asia, joka lopulta vei kaiken huomioni, oli se pikkuriikkinen ja kauniisti sointuva nimi, jonka olin kuullut pakenevan vihasta kiehuvan Colinin huulilta. Harris.
"Minulle on aivan helvetin sama mitä sille vitun paskalle homeaivolle tapahtuu! Toivottavasti koko naama amputoidaan niin ei tarvitsisi katsoa sitä hänen rumaa naamaansa! Ja tiedätkö muuten mitä Colin?! Se vitun paska poliisi on kuule sanonut minustakin vaikka mitä paskaa, joten jos tässä joku nostaa jotakuta oikeuteen, niin se olen minä nostamassa hänen kermapersettään tuomarin eteen!" Tunsin vilkkaasti verta pumppaavan sydämeni pomppivan kurkussani, sen epätasaisien lyöntien hukuttaessa alleen Colinin huudot.
Harris oli tullut takaisin.
Yritin kaikin voimin raahautua kuunvalossa kiiltävien sellin kalterien luo, ähkien samalla kivusta, kun pääni tuntui räjähtävän minä hetkenä hyvänsä. Kuulin yhä raivokasta karjuntaa, johon sekoittuivat niin Harrisin matala brittiaksentti, kuin Colinin aggression täyttämät huudot. Jos joku normaali työssäkäyvä ihminen olisi nyt astunut tähän tilaan, hän olisi luultavasti luullut tulleensa suoraan hullujenhuoneelle, sen verran mielipuolista noiden kahden huutaminen toisilleen oli.
Päästyäni kaltereille, joista koostui tuo niin sanottu sellini ovi, huomasin että olin taas tullut aivan liian myöhään seuraamaan tapahtumaa silmilläni. Tilaa täytti Colinin sellin avainten kilinä, Harrisin jatkuva karjunta ja sellin oven kiinni paiskautuminen. Katsoin silmiä siristellen, kuinka Colin hengitti kiivaasti sisään ja ulos, hänen rintakehänsä kohoillessa kuunvalossa, jolloin tuo hopeinen valo korosti hänen poliisin univormunsa hopeista Lontoon poliisi -rintamerkkiä, jota koristi kaiken lisäksi hänen koukeroisella käsialallaan kirjoitettu nimi.
Miten en ollut koskaan aikasemmin huomannut tuota rintamerkkiä? Vai enkö vain aikaisemmin ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota...?
Katsoin tapahtumaa hiljaisena seinäruusuna, haluten nähdä mitä Colin taikka hermonsa polttanut Harris sanoisi seuraavaksi, odottaen jonkinmoista kolmatta maailmansodan alkua, muttei sitä tullutkaan. Itse asiassa se, mitä Colin seuraavaksi sanoi sai minun huuleni raottumaan ja sydämeni pysähtymään aivan sekunnin murto-osaksi.
"Kuuntele, Harris... Minä tykkään sinusta, olet yksi hauskimmista ja viisaimmista vangeista, joita täällä on ollut pitkään aikaan, ja minä todella arvostan sitä. On ollut ilo oppia tuntemaan sinun kaltaisesi nuori miehen alku, jonka sydän on kultainen, vaikka itse uskotkin sen olevan pelkkää tuhkaa ja pimeyttä, mutta sinun on aika aikuistua. Et voi syyttää kaikkia muita omista virheistäsi, sinun on pakko oppia antamaan anteeksi ja rauhoittumaan. Olet kuitenkin jo 22-vuotias mies, käyttäydy kuin sellainen. Tom ei ansaitse tätä kaikkea... Tiedän, ettei hän ole mistään mukavimmasta päästä, mutta osoita sinä olevasi aikuinen ja älä välitä." Katsoin kuinka Colin huokaisi ja sulki silmänsä muutamaksi sekunniksi, ennen kuin avasi ne ja asetti täysin rauhoittuneena sellin kiiltävät avaimet takaisin kiinni vyöhönsä. En kuullut edes pientäkään elonmerkkiä Harrisin sellistä, ainoastaan kiivasta hengittämistä ja hitaita askelten ääniä, jotka lähestyivät selvästi Harrisin sellin ovea.
"Aikuistuminen on sama asia kuin ruusun kuihtuminen. Kaikki väri katoaa siitä kauniista verenpunaisesta ruususta, kun se kuihtuu, sen menettäessä kaiken mitä se joskus oli. Ainoastaan ne ihoa ratkovat ja lihaa repivät piikit jäävät, mitkä tulevat kaikilla pakosti elämässä vastaan, sillä kuka ei vastustaisi ottamasta kaunista ruusua käteensä. Ne piikit viiltävät sinut auki ja vuodattavat ilosi, uskosi ja kaiken mitä sinulla on suoraan alas viemäristä, tappaen sinut hitaasti, mutta varmasti", Harrisin pelottavan matala ja varma ääni kaikui sellin seinämissä, minun kuunnellessa henkeä pidätellen.
Näin valon vivahtavan Colinin mustalta vaikuttavissa silmissä, kun kuunvalo iskeytyi niihin. Hän ainoastaan huokaisi ääneen ja antoi katseensa tipahtaa alas Harrisin kasvoilta kiviseen lattiaan ja poliisin saappaisiin.
"Aikuistuminen ei ole tavoite, vaan painajainen. Kukaan ei voi paeta sitä, mutta...", Harris sanoi vahvalla äänellään ja vain muutamissa silmänräpäyksissä mustien kiekuroiden peittämä käsi ilmestyi pitelemään rautaista ja kiiltävää kalteria, Colinin nostaessa katseensa ylös ja katsoessa sellin toisella puolella olevaa mieshahmoa suoraan silmiin. Minä ainoastaan pysyin aivan hiljaa, pidätellen yhä hengitystäni, aivan kuin tietäen, että jos ottaisin edes yhden hengenvedon se tappaisi minut.
"Mitä väliä sillä olisikaan? Emme me kaikki voi olla Peter Paneja, jonkun on pakko olla se viisas ja lempeä. Muttei se joku en ole minä. Olen kadonnut poika, Col... eikä minua tule koskaan kukaan löytämään. En edes itse tiedä mistä aloittaa etsimään, sillä en muista milloin olisin viimeksi edes halunnut sitä. Joten kyllä, olen pahoillani jos tuotan sinulle pettymyksen olemalla välittämättä paskaakaan Tomista tai siitä faktasta, että hän on sairaalassa takiani. Olen kadonnut, enkä usko enää hyvyyteen. Joten ole hyvä ja pysy sinä hyvänä, jottei sinun koskaan tarvitse enää nähdä tämän hirviön kasvoja tai joutua imaistuksi varjoihini."
Olin aivan sanaton, kirjaimellisesti. En olisi keksinyt minkäänlaista sanaa kuvaamaan tuota Harrisin äskeistä kertomusta, en yhtäkään. Itse asiassa, minun päässäni ei pyörinyt tällä hetkellä yhdenkään ainutta kysymystä tai epäilystä. Tuntui kuin joku olisi pyyhkäissyt joka ikisen muiston, hetken ja sanan pois päästäni, jättäen ainoastaan loputtoman surun ja kivun. En voinut uskoa, että Harris puhui itsestään kuin hirviöstä, jolle ei ollut paikkaa minne mennä tai ketään kuka rakastaisi häntä.
Yksi suolainen kyynel, joka valui alas pitkin poskeani, kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Harris oli koskettanut minua herkemmin kuin halusin itselleni myöntää. Ei, hän ei koskettanut minua fyysisesti, niin kuin olin tottunut nuorten miesten kädet tuntemaan kuumalla vartalollani, vaan hän oli koskettanut rikkinäistä sydäntäni, työntäen noita kahta säröillä olevaa palasta lähemmäs toisiaan. Hän oli tehnyt jotakin, minkä luulin olevan mahdotonta.
Hän teki mahdottoman suhteeni.
"Et ole hirviö, Harris. Olet kadoksissa, muttei se tarkoita etteikö sinua voisi löytää. Ja sen jonkun pitää olla sinä itse." Noiden Colinin sanomien sanojen jälkeen, Harrisin tatuoitu käsi valahti viimeisen kerran kuunvalossa kiiltävältä kalterilta alas, Colinin lähtiessä sanakaan enää kuluttamasta ulos ja sulkiessa rautaoven perässään niin hiljaisesti kuin vain sen mahdollisesti sai suljetuksi.
Siihen minä jäin. Seisomaan sellin oveni eteen, pidellen molemmilla käsilläni kiinni rautaisista ja kylmistä kaltereista, samalla kun tunsin kuumien ja polttavan suolaisten kyynelten virtaavan alas pitkin poskiani. Miten Harris saattoi pitää itseään hirviönä? Miten hän saattoi?
"Curly?"
Kuulin Harrisin sanovan ääneni, mitä hennoimmalla tavalla, jolla ihminen pystyi puhumaan, herättäen minut transsistani, johon olin jämähtänyt.
"Se on Carly", kuiskasin ja pyyhin äkkiä naurahtaen suolaiset kyyneleet oranssin haalarini likaiseen hihaan, Harrisin hiljentyessä täysin tuon kylmän betoniseinän toiselle puolelle, luultavasti siksi, että hän oli yllättynyt minun yhä hereillä olostani.
"Curly! Oletko kunnossa?! Sattuuko sinua mihinkään?!" Kuuntelin Harrisin hätäistä huutoa, miehen selvästi astellessa ympäri selliään hermostuneena. Kävelin lähes silmät kiinni betoniseinää vasten nojaamaan, painaen sitten tärisevän käteni sitä vasten ja toivoen, ettei tuota helvetin Kiinan muuria olisi koskaan ollut olemassakaan.
Hauskinta tässä oli se, että tuo betoniseinän toisella puolella huutava mies oli itse joutunut tänään sairalaan ja hänen elämänsä oli aivan vaakalaudalla, mutta hän silti huolehti minun terveydestäni. Hänen täytyi olla päästään yhtä hullu kuin teekuppeja heittelevä hatuntekijä.
"Olen. Vähän vain koskee päähän ja väsyttää... mutta nyt lupaat vastata minulle rehellisesti, Harris", sanoin äänellä, jota en edes tunnistanut omakseni, sillä se kuulosti aivan vastakkaiselta ihmiseltä verrattuna omaan itseeni. Kurkkuni oli karhea ja kuiva, kaiken lisäksi veren ruosteinen maku valtasi yksitellen kieleni jokaisen makunystyrän, kaiken muun tuntuessa pelkältä savulta ympärilläni.
Eli en todellakaan kertonut totuutta Harrisille kunnostani, enkä kertoisikaan. Miten sitten saatoin odottaa häneltä rehellistä vastausta, kun itse en edes ollut sanonut sanaakaan, joka kuvaisi tämän hetkistä oloani?
"Lupaan... Kunhan vain sinä olet kunnossa, mon ange", Harris kuiskasi hiljaisesti, hänen äänensä sulattaessa ilmassa leijuneen kylmän jään, joka erotti meidät toisistamme. Kuullessani hänen puhuvan ranskaa, sydämeni sivuutti yhden ainoan sydämenlyönnin ja sai jonkin kummallisen lämmön hehkumaan sisälläni kuin majakan valon.
"Mitä sinulle tapahtui?" heikko ääneni kantautui takaisin sattuviin korviini teksteillä raapustetuista seinistä, Harrisin hengittäessä niin raskaasti, että kuulin sen raastavan tuulahduksen tänne asti.
"He veivät minut sairaalaan pian sinut pois vietyään", Harris kuiskasi ja kuulin kuinka hän lopetti hermostuneiden askeltensa otot, luultavasti jääden tuijottamaan kuutamon valaisemaa sellinsä lattiaa. Oli outoa, kuinka en voinut nähdä häntä, mutta saatoin silti tuntea joka ikisen hänen tuntemansa tunteen.
"Miksi Harris?" jatkoin kyselyäni, haluten kuulla totuuden hänen huuliltaan, enkä Colinin tai kenenkään muun työntekijän. Halusin kuulla sen Harrisilta.
Hetken aikaa Harris tuntui miettivän mitä hän sanoisi, aivan kuin historiallinen senaatti, joka mietti saisiko tuon pilkallisen ja liian raa'an sanomalehden julkaista. Aivan kuin olisin lapsi, joka ei kestäisi kylmää totuutta, jonka hän voisi tarjoilla minulle suoraan kultalautaselta. Lopulta hän kuitenkin taas puhui, hänen matalan ja kauniin brittiaksenttinsa täyttäessä tilan mikroskooppisen pienetkin nurkat.
"Koska yritin iskeä Tomin pään lattiaan, hänen yrittäessä pidätellä minua juoksemasta sinun ja Colinin perään... Tietenkin hän tappeli takaisin ja päädyin murtamaan rystyseni, kun iskin siltä kusipäältä nenän paskaksi. Nyt hänkin on sairaalassa hoivaamassa sitä rumaa kyömynenäänsä", Harris sylkäisi sanat ulos suustaan, aivan kuin ne olisivat olleet myrkkyä, minun ainoastaan sivellessä kylmillä sormillani betoniseinään kirjailtuja roomalaisia numeroita, jotka selvästi olivat kuvailleet tämän sellin edellisen kuolleen sielun turhauttavia päiviä täällä.
"Mursitko ainoastaan rystysesi?" kuiskasin vähän ajan kuluttua, yrittäen prosessoida Harrisin kertomaa tarinaa päässäni, vaikkakin se oli yhtä helvettiä tämän päänsäryn kera. Aivan kuin yrittäisi tehdä elämänsä tärkeintä koetta, samalla kun joku jyrsi porkkanaa vieressä ja avasi rapisevaa sipsipussia yhä uudelleen ja uudelleen.
"Mmm..."
Harrisin vastaus ei riittänyt, vaan kysyin uudelleen, tällä kertaa voimakkaammin.
"Harris. Mursitko ainoastaan rystysesi?" sain sanottua, kuullen ainoastaan Harrisin leikkimielisen naurahduksen, kun yritin kuulostaa dominoivalta ja vahvalta. Se tosin oli lähes mahdotonta tässä mielentilassa ja olotilassa.
"Woah dominoiva Curly! Rakastan, kun puhut tuolla äänellä minulle... Mutta en satuttanut itseäni mitenkään muuten, kuin mursin ne hemmetin rystyseni ja sain tikin poskeeni, kun sen homofoobikon kynsi raapaisi siihen viillon", Harris totesi matalalla äänellään, minun pyöräyttäessä silmieni ja katuessa sitä heti, kun tunsin pääni saavan jonkinmoisen sähköiskun, sillä kipu vaikutti aivan sietämättömältä.
"Miksi teit sen Harris? Nyt Tom saattaa nostaa sinut oikeuteen pahoinpitelystä tai...", kuiskasin ja pidin pienen tauon ennen kuin jatkoin, "...miksi riskeerasit kaiken mitä sinulla oli sillä hetkellä, ainoastaan..." en saanut enää lausettani lopetettua, sillä se kuulosti liian kliseiseltä ja omahyväiseltä, jopa omassa päässäni. En ikinä sanoisi mitään niin typerää.
En koskaan.
Hetkeen en kuullut mitään, en yhtikäs mitään. Ainoastaan tunsin sinertävän kuunvalon ihollani, tykyttävän sydämen rinnassani ja yhden ainoan kyynelhelmen valuvan alas pitkin kalpeaa poskeani. Keskityin kuuntelemaan sydäntäni, Harrisin pysyessä hiljaa.
"Koska olet minun Ange", Harris kuiskasi, saaden kylmiä väreitä kulkemaan pitkin selkärankaani. Saatoin lähes tuntea hänen kuuman hengityksen siroilla solisluillani, jotka paljastuivat karhean haalarini alta. Miksi Harris? Miksi tuhlaisit aikaa minunlaiseeni, kun ansaitsisit jonkun miljoona kertaa paremman?
"Mitä se tarkoittaa?" kuiskasin ja painauduin sikiöasentoon seinää vasten, pitäen yhä kättäni sillä samaisella paikalla, jolla tunsin Harrisin myös pitävän kättään.
"Enkeliä kulta, enkeliä..."
Sen sanottuaan, sydämeni vihdoin myöhästyi siitä tiuhaa tahtia kulkevasta tunteiden vuoristoradasta, jääden paikoilleen kuin jäätynyt.
Olin hänen enkelinsä. Olin hänen.
+++++
A/N: Moikka!!! Tää oli tosi tota lyhyt ja kummallinen luku, mutta toivon että tykkäsitte🖤Toivottavasti tykkäsitte tästä ja toivon, että kommentoitte ja painatte sitä tähtee ✖️ p.s: lupaan, et seuraava luku on pitempi ja Harlyn hauskat keskustelut palaa 🖤
don't ya worry !! 🤘🏻
Nähään ens luvus rakkaat xx
~ hemppu