"Olisiko liian överiä, jos ne kaikki nuoret olisi hautoneet jonkun murhaamista?" kysyin kun talsimme vesisateessa Inkkaria kohti. Asvaltti loiskahteli kenkieni alla, ja tupakansavu raapi kurkkua. M-H piti päällämme suurta, Van Gogh-museosta ostamaansa auringonkukkasateenvarjoa talsiessaan rivakasti rinnallani.
"Fataalia", M-H tuumi, "Mutta toimivaa. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu kuitenkin ihmisten tappaminen."
"Mä ajattelin ihan samaa", hihkaisin, "Näytelmä voisi olla myös tutkielma suomalaisesta kulttuurista, vaikka mä en kyllä halua tähän mitään jussipaitoja, saunaa tai kirvestä ja lumihankea."
"Vaihdetaan jussipaidat Hollisteriin ja kirveet isän kaapista vietyyn metsästyshaulikkoon", M-H innostui, ja sadeasuista koiraansa ulkoiluttava täti loi meihin äkäisen katseen tien toiselta puolelta.
"Tai pommiin, internet on tietoa täynnä", M-H jatkoi.
"Kaikilla niillä täytyy olla traaginen menneisyys", mietin ääneen, "Mutta tekeekö se niistä sitten olosuhteiden uhreja?"
"Suomalaiset ymmärtää murhaajia vain, jos ne on nuoria miehiä", M-H totesi tietäväisenä, "Ja kaikki ihmiset on tavalla tai toisella olosuhteiden uhreja, joten siinä mielessä sun pohdinta ei ole relevanttia."
"Totta", myötäilin. Inkkari sijaitsi vihreässä betonirakennuksessa, jonka ikkunoista ei ikinä nähnyt sisään. Rakennuksen molemmin puolin, sekä edessä että takana, sijaitsi kampaamo. Tuntui että tässä kaupungissa oli enemmän kampaajia kuin asukkaita, mutta silti mä en ollut käynyt niissä yhdessäkään sen jälkeen, kun olin täyttänyt kuusitoista.
"Sä poltat väärin", M-H totesi ja osoitti jo lähes palanutta tupakkaani, "Se pitää vetää henkeen, sä vedät poskiin."
Huokaisin, ja heitin savukkeen vesilätäkköön. Mua ei kiinnostanut poltinko mä sitä oikein, tärkeintä oli että haju tarttui.
"Miltä mä näytän?" kysyin ennen kuin M-H ehti kiivetä hieman liian korkeat kiviporrasaskelmat ylös ja avata Inkkarin raskaan oven. Mulla oli ylläni punainen, alaspäin levenevä villakangastakki ja huulissa tismalleen samanväristä punaa. Hiukset olin saanut heitettyä jonkinlaiselle nutturalle.
"Pikku Myyltä, jonka kulmakarvapinsetit on hukassa", M-H totesi parran peittämät suupielet nykien, ja kohautti sitten kulmiaan, "Entä mä?"
"Piisamirotalta, jolla on takki", vastasin totuudenmukaisesti. M-H kohautti hartioitaan, ja veti oven auki. Se päästi mut ensin sisälle, ja mä silmäilin kiinnostuneena ympärilleni. Baarissa haisi olut ja pistävä puhdistusaine, ja se oli sisustukseltaan täysin ruskea; baaritiski, pöydät ja lattia olivat tismalleen samanväristä puuta. Seinät olivat tummanvihreät, ja kahdesta niille ripustetusta taulutelevisiosta pyöri jalkapallo, mutta kaiuttimista soi Aerosmith. Loosissa istui kaksi karaokekonkarin näköistä naista oluttuopit käsissään, ja baaritiskin takana hääräsi vaaleahiuksinen tyttö, jolla oli paksu otsatukka ja kapeissa silmissään aivan liikaa ripsiväriä.
Äkkiä mua alkoi jännittää. En kuitenkaan ehtinyt sanoa sitä ääneen, kun M-H otti jo muutaman harppauksen peremmälle, ja läimäisi kookkaat kouransa baaritiskille, mistä laseja pesevä baarimikko ei näyttänyt hätkähtävän.
"Onko Samu täällä?" M-H kysyi tervehtimättä. kun mä kiiruhdin sen vierelle, ja yritin näyttää niin vakavasti otettavalta kuin osasin. Oikaisin ryhtini, nostin leukaani ja kurtistin hieman kulmiani.
"Tuolla takana", tyttö sanoi aurinkoisesti hymyillen, ja osoitti toista raskasta puuovea, johon oli selvästi lentänyt useampi sokerinen juoma. M-H nyökkäsi ovea kohti, ja mä lähdin johdattamaan meitä takabaarin puolelle. Käytännössä se oli hieman edellistä pienempi huone, jossa oli harmaalla kokolattiamatolla päällystetty lava, ja toiseksi huoneeksi tarkoitettu syvennys, jossa oli baaritiski ja äänieristetty ovi lavalle. Keskellä huonetta lattiaa pesi valkoiseen kauluspaitaan ja mustaan hameeseen pukeutunut nainen, ja tämän vieressä seisoi noin neljissäkymmenissä oleva mies, joka näköjään yritti pitää tiukasti kiinni nuoruutensa viimeisistä rippeistä.
Miehellä oli pienessä leuassaan harvaa sänkeä, ja valkoisen Ed Hardyn lippiksen alta pilkisti vaaleita hiuksia. Siniset silmät olivat syvällä päässä, ja ylähuuli pullotti nuuskasta. Iän pyöristämä vartalo oli verhottu mustalla paidalla, jossa luki suurin printein TAP OUT ja jalassa olevat farkut oli varmaankin hankittu jostain turkkilaisten nuorten miesten suosimasta liikkeestä.
"Kyllä mä olen ajatellut vaihtaa sen Kawasakin uudempaan malliin, kuitenkin sillä tulee aika paljon huristeltua...", mies selitti moppia heiluttelevalle tytölle, joka ei vaikuttanut olevan lainkaan kiinnostunut esimiehensä höpötyksistä, mutta hymyili silti ystävällisesti.
"Hei Samu", M-H sanoi ja mies käänsi katseensa meihin. Se näytti siltä, ettei hetkeen tiennyt ollenkaan, kuka M-H oli, mutta kohotti kuitenkin kätensä reippaaseen tervehdykseen. Mies toi jostain syystä mieleeni ankan, ehkä se johtui hassusta tavasta seistä tai rajusti ulkonevista huulista. Oli miten oli, Samu näytti auttamattoman juntilta, mutta vaarattomalta, joten uskaltauduin ravistamaan sen kohotettua kättä.
"Hei, mä olen Senni", sanoin hymyillen, yrittäen kuitenkin edelleen näyttää mahdollisimman vakuuttavalta. Samu nyökytteli katsellen mua lippansa takaa, mutta nosti kuitenkin katseensa saman tien M-H:hon, kun irrotin otteeni sen kädestä. Baarimikkotyttö näki tilaisuutensa tulleen, ja kiiruhti huoneen toiselle laidalle moppinsa kanssa.
"Meillä olisi sulle näytelmä pubiteatteriin", M-H sanoi, ja Samu hieraisi leukaansa ilahtuneena.
"Hyvä homma", se sanoi, "Millainen näytelmä?"
"Nuoreen yleisöön vetoava, kyläyhteisöltä kyläyhteisölle", mä selostin, "Tunteisiin vetoava ja rohkea."
Samu näytti siltä, ettei tajunnut mun puheista sanaakaan, ja katsoi M-H:ta kuin pyytäen tätä kääntämään sanomiseni suomen kielelle.
"Paikallisia näyttelijöitä", M-H sanoi, vaikkei meillä ollut vielä yhtään näyttelijää. Samu mutristi suutaan nyökytellessään hyväksyvästi ja kaivoi kännykkänsä esiin. Se oli tribaalikuorilla varustettu iPhone.
"Kauanko te tarvitte harjoitusaikaa?" se kysyi, ja naputti valkoisella tikulla puhelimensa ruutua. "Asennan kuukauden päästä trussit ja teatterivalot kattoon", Samu jatkoi ja katsoi ilmeetöntä M-H:ta itsetyytyväisenä, "Kaveri on palveluksen velkaa."
"Kolme kuukautta", mä tempaisin ajan päästäni. Kyllä mä saisin käsikirjoituksen kasaan, vaikka viikossa, ja M-H:n avulla näytelmän olisi helposti esityskelpoinen kolmen kuukauden kuluttua.
"Hyvä homma", Samu sanoi, ja läimäisi kätensä toverillisesti M-H:n hartialle, joka hieman kavahti kosketusta.
"Ilmoittakaa kun aloitatte harjoitukset täällä, ja heitä vaikka tekstarilla laitespeksit", Samu sanoi M-H:lle, joka tuijotti inhoten Samun kättä, "Takabaari on päivisin teidän käytössä. Mun pitää lähteä hakemaan lapset äidiltään. Talo tarjoaa pubin puolella bisset."
Samu päästi irti M-H:n hartiasta, painoi puhelimen korvalleen ja katosi baaritiskisyvennykseen. Katsoin Samun perään häkeltyneenä, näinkö helppoa tämä oli?
"Vittu tuo ei tajua teatterista mitään", M-H puuskahti itsekseen, ja lähti sitten talsimaan etubaaria kohti, "Mennään hakemaan ne bisset."
Mä en tiennyt, oliko M-H ilmaissut ripsarilla vuoratulle baarimikolle asian jotenkin omituisesti, vai oliko Inkkarissa tosiaan tapana, että kaljaa sai juoda loputtomasti talon piikkiin. Mulla oli kolmas tuoppi kädessäni, musiikki kaikui kaiuttimista kovempaa, ja meitä ympäröivissä pöydissä oli useampi kourallinen humaltunutta väkeä. M-H siemaili toista oluttaan.
"Onko sulla vielä juttua Joosen kanssa?" kysyin baarimikon viedessä tyhjät tuopit pois pöytämme reunalta. M-H katsoi mietteliäänä tuoppiaan, ja kohautti sitten olkiaan. Jos se olisi pukeutunut turkiksiin, se olisi tuonut mieleen pohjoisessa elävän, keskiaikaisen soturin. Tai todella pitkän kääpiön.
"Ei meillä tulevaisuutta ole", M-H totesi viileästi, "Mutta se ei syö muuta kuin mehukeittoa ennen kuin näkee mua, joten en mä siitä malta luopuakaan."
Mua nauratti. Joose oli lyhyt mutta atleettinen poika, joka oli valmistunut vuotta ennen samasta lukiosta kuin mä. Nyt se opiskeli yliopistossa sosiologiaa, kampasi tumman, raskaan tukkansa keskijakaukselle eikä suostunut pitämään muuta kuin poolopaitoja, joten se näytti ihan kilpikonnalta paksun kaulansa kanssa.
"Kerran yksi Antonio halusi mennä grillin kautta, kun oltiin menossa sen luo. Vitun vastenmielistä", M-H sanoi katsoen mua totisena.
"Muistatko sä sen Oliverin?" kysyin M-H:lta kun muisto tulvi mieleeni, "Se yritti panna mua perseeseen Millan mökillä. Se oikeasti luuli, etten mä huomaisi, jos sen miehinen uloke olisi väärässä reiässä."
"Miehet on etovia", M-H totesi ja siemaisi kaljaansa, "Oletko sä ajatellut sun näytelmän hahmojen sukupuolijakaumaa jo?"
"Päähenkilöitä voisi olla neljä", mä tuumin ääneen, "Kaksi muijaa ja kaksi jätkää, näin tasa-arvon nimissä."
"Eli me tarvitaan ainakin neljä näyttelijää", M-H mietti, "Vedetään koko näytelmä neljän hengen voimin, se olisi sopivan kokeellista. Voitaisiin käyttää vaikka käsinukkeja edustamaan hahmojen vanhempia, tai pistää sama näyttelijä useampaan rooliin."
"Mahtava ajatus, tuo säästäisi mielettömästi aikaa näyttelijöiden etsinnältä", ilahduin ja tunsin suupielieni kääntyvän hymyyn. M-H nyökytteli päättäväisesti.
"Voidaan keskittyä valioyksilöiden hankkimiseen sen sijaan, että hankitaan vain jotkut kymmenen tyyppiä", M-H sanoi. Sitten se kohotti paksuja kulmiaan yllättyneenä, se näki takanani jotain.
"Mitä?" mä kysyin kääntämättä katsettani, toivoen että M-H oli nähnyt paikallisen näyttelijälupauksen, joka oli viettämässä lomaa kotikonnuillaan, vaikka opiskelikin TEAKissa.
"Sun tuttuja", M-H totesi ja painoi katseensa lasinsa pohjaan nostaessaan sen huulilleen. Rypistin otsaani, ja käänsin katseeni tuntiessani tuijotuksesta johtuvan poltteen kasvoillani.
"Terppa", tervehti pöytämme viereen pysähtynyt tyttö, jonka meikittömät kasvot olivat kuin japanilaisella pallonivelnukella. Ninni.
"Mitä vittua", mä älähdin epäuskoisena. Ninni oli ollut mun tyttöystävä lukioaikoina, enkä mä ollut nähnyt sitä meidän eron jälkeen kertaakaan. Se oli vain kadonnut kuin tuhka tuuleen, vaikka enpä mäkään ollut sen perään kysellyt. Meidän suhde oli ollut varsin tasapainoinen ja vakaa, jos ei laskettu mun epävarmuutta omasta seksuaalisuudestani. Se epävarmuus tosin sitten kasvoikin niin suureksi, että meidän suhde päättyi siihen sekopäisen riidan saattelemana.
"No sä et ainakaan ole yhtään sulavammaksi muuttunut", Ninni totesi huvittuneen viileästi. Sen vaalea tukka hipoi juuri ja juuri leukapieliä, ja tavattoman siro, leveälanteinen vartalo jäi lyhyen, värikkään raitatopin ja korkeavyötäröisten retrofarkkushortsien sekä sydänkuvioisten, mustien sukkahousujen alle. Ninni näytti edelleen aivan kolmetoistavuotiaalta.
"Mä en ole nähnyt sua kahteen vuoteen", sopersin epäuskoisena, "Mihin sä oikein katosit silloin?"
"Hitto, Senni! En mihinkään!" Ninni puuskahti ja näytti siltä, ettei se voinut uskoa, mitä mä olin juuri päästänyt suustani, "Meillä ei ollut yhteisiä kavereita, missä me oltaisiin voitu edes nähdä?"
Napsautin suuni kiinni, ja kohautin olkiani vähättelevästi. Ninni oli mua kaksi vuotta vanhempi, eikä me tosiaan liikuttu samoissa porukoissa silloin – tai sen jälkeenkään. Me oltiin tavattukin täysin sattumalta puistossa yhtenä kesänä, kun Ninni oli oksentanut koiranjätösastiaan, ja mä olin mennyt humalassa tivaamaan siltä, miksi se oli varastanut mun kaverin tupakat. Pienen väännön jälkeen olin tajunnut, että kaveri oli polttanut ne kaikki röökit itse. Mua oli hävettänyt melkoisesti, mutta Ninni oli oksentelunsa lomasta todennut, että saisin anteeksi, jos lähtisin sen seuraksi hakemaan kevätrullia ja katsomaan Frendejä. Ja loppu oli historiaa.
"Onko tämä sun poikaystävä?" Ninni kysyi virnistäen ja ojensi kättään M-H:lle, joka tarttui siihen rivakasti vain päästääkseen kädestä mahdollisimman nopeasti irti.
"Ei, se on Matti-Henrik", totesin ja otin pitkän hörpyn kaljastani. Ninni katsoi mua ja M-H:ta vuoron perään, naputtaen viinilasiaan huvittuneena.
"Ettekö te todella pyydä Ninniä liittymään seuraan?" Ninni kysyi. Mä en ollut ihan varma, halusinko viettää iltaani Ninnin kanssa, varsinkin kun meidän edellinen kohtaaminen oli ollut niin vaivaannuttava.
"Paina puuta", M-H totesi, ja Ninni istuutui mun viereen. Katsoin M-H:ta äkäisesti kulmieni alta, koska se oli tehnyt päätöksen mun puolesta. M-H käänsi katseensa välinpitämättömästi poispäin
Ninni tuoksui vadelmille ja punaviinille, ja sen tummalla pöydällä lepäävä käsivarsi oli merkittävästi kapeampi kuin mun, vaikka meidän kämmenet olivat samankokoiset. Tunsin sen vartalon lämmön, mikä nosti hassun tunteen vatsanpohjaan.
"Vieläkö sua kiinnostaa elokuvat?" Ninni kysyi, ja katseli mua uteliaasti hieman liian tummien kulmiensa alta.
"Kiinnostaa-sanan käyttö on vähättelyä, mutta kyllä ne edelleen mun intohimo on", totesin ja otin uuden hörpyn tuopistani, "Tosin nyt mä olen tekemässä aluevaltausta pubiteatterin saralla."
"Jassoo", Ninni sanoi, ja piilotti hymähdyksensä siideriin, "Tännekö sä sitä teet?"
"Joo", M-H vastasi mun puolesta jälleen, "Se on radikaali näytelmä kuolemasta, pahuudesta ja tekopyhyydestä."
"No radikaali se varmasti on Sennin tuntien", Ninni virnisti ja katsoi mua aidon uteliaana ruskeilla silmillään, "Mikä sen nimi on?"
M-H:n takana talitintiltä näyttävä nainen onnistui pudottamaan tuopin kädestään, ja kiljaisi kovaan ääneen. Ruskeaan nahkatakkiin pukeutunut, pälvikalju mies kiiruhti naisen rinnalle, ja alkoi osoitella viereisessä pöydässä olevaa tummaihoista poikaa syyttävästi.
"Luulotautiset", heitin omaksi yllätyksekseni ja M-H nyökytteli hyväksyvästi.
"Kiva nimi", Ninni totesi, ja olin hyvilläni, että se piti siitä. Mun kolmannesta oluesta oli jäljellä enää pohjat. Tajusin olevani humalassa, ja talitintin näköinen nainen alkoi haukkua narisevalla äänellä pelastajaansa rasistiksi.
"Mitä sä teet nykyään?" kysyin Ninniltä menetettyäni mielenkiintoni M-H:n takana tapahtuvaan draamaan. Ninni katsoi mua silmät sirillään.
"Arvaa", se pyysi.
"Olet jossain Lapissa eräoppaana ja virität karhuille ansoja?" mä ehdotin, enkä todellakaan tiennyt miksi. Niin kuin yleensä, mun suu vain kävi ja aivot tuli minuutin jäljessä.
"Ei", Ninni irvisti. M-H tapitti tyttöä mietteliäänä.
"Sä olet peitetehtävissä Thaimaassa ja yrität paljastaa valtion harjoittaman lapsiseksiturismin", M-H sanoi vakavalla naamalla. Ninni katsoi M-H:ta epäuskoisena, ja vilkaisi sitten mua.
"Ninni lukee estetiikkaa Helsingin yliopistossa", Ninni sanoi, ja M-H pyöräytti silmiään pettyneenä.
"Wau", mä sanoin vilpittömästi. Moinen mahdollisuus ei ollut koskaan tullut mun mieleenikään, vaikka Ninni olikin ollut meidän seurusteluaikana todella kiinnostunut taiteesta, ja loistava maalaamaan, erityisesti muotokuvia. "Sairasta. Mitä sä täällä teet?"
"Lukukausi loppui sopivasti, kun mulla meni kämppä alta", Ninni sanoi ja sen silmistä näki, että tilanne ärsytti sitä, "Lisäksi mä sain töitä mun tädin galleriasta, joten muutin tänne taas hetkeksi."
"Mikä sun tädin nimi on?" M-H kysyi kiinnostuneena. Ninni yllättyi M-H:n uteliaisuudesta. "Elisa Pohjola", se sanoi. M-H nyökkäsi tietäväisenä.
"Mä olen pannut sitä", mies totesi, ja Ninni mutristi suutaan epävarmana siitä, pitäisikö sen uskoa Matti-Henrikiä vai ei.
"Etkä ole", mä huokaisin raskaasti. M-H tuskin edes tiesi, kuka Ninnin täti oli, tai millainen galleria sillä oli.
"En niin", M-H myönsi, "Mutta olisin voinut."
"Sä voisit hakea mulle uuden kaljan, senkin draamahuora", ehdotin hämmennyksenhakuiselle M-H:lle ja heilautin tyhjää tuoppiani. M-H huokaisi ja nousi ylös.
"Pyydän niitä laittamaan siihen pitsanreunoja, idioottiurea", M-H sanoi ja paineli tiskille. Ninni katsoi M-H:n perään. Ruskeanahkatakkinen mies paineli sadatellen ulos baarista.
"Eikö tuo todella ole sun poikaystävä?" Ninni kysyi virnistäen kiusoittelevasti.
"Ei", mä vastasin. Ninni katseli mua pieni hymy huulillaan, aivan kuin sillä olisi jotain sanottavaa. "No?"
"Kiva nähdä sua taas", Ninni sanoi ja tarttui mun käteen yllättäen, "Ninni on iloinen."