Onko tämä nyt jotain unta ? Oikeasti. En vain pysty käsittämään tätä. Tämän täytyy olla unta. Pian, kun avaan silmäni olen tutussa pedissäni. Kotonani, en ole ollut tanssiaisissa. Herään kohta kunnolla ja lähden kouluun. Nyt. Avaa silmäsi.
Vaalea valo häiritsi julmasti silmiäni ja räväytin ne nopeasti kiinni. Kyllä, se nyt on vain totta. Minä suutelin Nialia. Minä kosketin häntä. Hän hymyili minulle. Miten ihanaa elämä onkaan.....
Mutta mitä jos tämä onkin suuri vitsi ? Hetkonen. Vuosisadan suurin huijaus. Sehän voi olla totta. Tuolla jossain hän vain nauraa minulle ja kohta särkee sydämeni. Hetkonen, eihän me olla edes sovittu mistään deittailusta. Rauhoitu Celine. Ymmärsitkö ?
Nousin hitaasti sängystä ylös ja yritin unohtaa koko miekkosen. Puin päälleni samat vaatteet kuin eilen, sujautin hiukseni löysälle nutturalle. Petasin sänkyni ja vedin verhot lopulta kokonaan auki. Mikä ihana aamu. Auringonpaistetta, linnut lentelevät, sadetta ei näy missään. Taivaallista. Edes yksi päivä ilman sadetta olisi juhlaa. Ja jos se tapahtuisi tänään, olisin vielä onnellisempi ja enemmän juhlatuulella.
Löntystelin alakertaan. Siellä oli jo täysi tohina päällä. Maria siivosi keittiötä ja isoäiti luuttusi lattioita. Sofia istui kärsivän näköisenä olohuoneessa.
- Menikö ilta vähän pitkäksi ? kysyin ja istuin viereiselle sohvalle.
- Ai menikö ? Tästä sen nyt näkee. Juomiseksihan se meni. Yllättäen, joku päätti varastaa mun parin ja niin, hän vaikerteli.
- Kurja juttu, huokaisin.
Katselin ympärilleni vältellen Sofian katsetta.
- Ei mullakaan kovin hääppöinen ilta ollut, täällä kotona mä sen sitten jumitin, naurahdin.
- Heh, sittenhän meitä on kaksi, Sofia naurahti mutta tarrasi samantien päästään kiinni ja irvisti.
Tuo on yksi vahva syy siihen, miksen juo alkoholia.
- Celine ? Maria huikkasi ja viittoi minua luokseen.
Nousin ylös ja tallustun keittiöön.
- Veisitkö tämän Horaneille ? Kun meillä on tässä kädet täynnä touhua, Maria sanoi ja ojensi minulle samaista koria, jota olen jo kuskaillut ympäriinsä.
- Voinhan minä, sanoin ja nostelin painavaa koria eteenpäin.
Mitäs täältä nyt löytyy. Nostin vihreää liinaa joka oli aseteltu korin päälle. Kakku. Kokonainen kakku. Mitäs tämä nyt oikein on. Lahjuksiako nämä ovat ?
Puistelin päätäni tuolle valtavalle jytkykakulle ja vedin samalla kenkiäni jalkaan. Takkia tuskin tulisin tarvitsemaan, sää näyttää niin hyvältä.
Puhisin korini kanssa pihalle asti ja vedin keuhkoni täyteen raitista ilmaa. Sadetta on kyllä selvästi ilmassa, mutta ei se haittaa. Pääasia, että aurinko ilmaantuu esille edes joskus.
Menin tien yli varoen, sillä viimeksi auto meinasi jyrätä minut. Oma syynihän se oli mutta silti. Kipitin Nialin pihaa pitkin ja saavuin viimein kivisille portaille. Koputin kerran hyvin voimakkaasti ja samassa sisältä kuului hirveää töminää. Aivan kuin jokin norsulauma olisi lähtenyt liikkellee. Huvittavaa.
- Huomenta, vaaleahko nainen sanoi ja avasi minulle oven.
Mitä ? Nyt menivät pasmani sekaisin. Missä Niall ? Tai ehkä minun pitäisi esittäytyä hänelle.
- Huomenta, olen Celine.......
- Tuosta naapurista, kyllä tiedän. Oih, Maria on laittanut mukaasi jotain, kiitos kovin paljon, hän sanoi hymyillen ja tarttui ojentamaani koriin.
Hän katsoi minua, minä katsoin häntä. Kummallinen hiljaisuus, syvä sellainen. Hyvin kiusallinen tilanne.
- Onko Niall kotona ? sain tirautettua ja tunsin kuinka puna levisi kasvoilleni.
- On, tottakai. Tule ihmeessä sisään, hän sanoi ja väisti.
- Kiitos, sanoin hymyillen.
Laskin kenkäni Nialin kenkien viereen.
- Yläkerrassa, hänen äitinsä sanoi ja häipyi keittiön perukoille.
Nyökkäsin, vaikkei kukaan nähnytkään. Kiiruhdin puiset raput yläkertaan hurjalla vauhdilla. Ne kyllä narisivat ihan kiitettävästi jalkojeni alla.
Kuulin Nialin huoneesta kolahduksia, joten arvaten hän on siellä. Olin kohtelias ja koputin oveen.
- Kyllä, kyllä, mä vien ne roskat ! Odota hetki ! hän kailotti ja nykäisi samalla oven lentäen auki. Ja olisittepa nähneet sen hämmästyneen ja nolostuneen ilmeen.
- Ai, moi, hän henkäisi nolostuneena ja suki samalla hiuksiaan parempaan uskoon.
- Moi, mä toin teille Marialta vähän ruokaa, niin ajattelin tulla yllätysvierailulle. Enkai mä häiritse ? sanoin.
- Et, et todellakaan. Tule vaan sisään, hän sanoi aurinkoinen hymy kasvoillaan ja väisti.
- Kiitän, vastasin virne kasvoillani.
Niall sulki oven ja askelsi viereeni.
- Kai mun tarjous on edelleen voimassa, lounaan jälkeen ? hän hymähti.
- Tottakai, epäiletkö sä ? kysyin virnuillen ja istuuduin samalla hänen sängynkulmansa päälle.
- En tietenkään, hän sanoi hymyillen.
- Huijaat kuitenkin, vastasin.
- Enkä.
- Joopas, sanoin nauraen.
- Sinä se olet kyllä sellainen tapaus, hän hirnahti.
- Paraskin puhuja.
Niall katsoi minua syvälle silmiini, intohimoisella katseella. Olisin voinut sulaa mössöksi niille sijoilleni, niin ihana se näky oli. Täydellinen.
- Siitä eilisestä, hän sanoi ja käänsi katseensa kohti seiniä.
Pelkokuvat alkoivat vieriä mielessäni. Hän jättää minut. Hetkonen. Emmehän me ole edes yhdessä. Tämä on vain jotain kuvitelmaa. Miksi edes ajattelen näin.
- Vaikka sä sanoit, ettei se haittaa, niin tarkotitko sä sitä ? Siis ihan oikeesti. Mä olin kyllä aika törppö, hän sanoi.
- Tuleppas tänne, sanoin ja osoitin vieressäni komeilevaa tilaa.
Niall hymyili vinosti ja tulla tupsahti viereeni.
- Kyllä sä saat kutsua mua sun poikaystäväksi jos haluat, hän sanoi, mutta näytti siltä kun hän haluaisi vetää kaikki sanomansa sanat takaisin suunsa perukoille.
- Tarkotatko sä tota todella ? Siis en mä epäile mitään tai näin, kunhan kysyin, vastasin.
Tätä hetkeä minä olen odottanut eniten. Okei, tämä on ehkä harmaan elämäni kohokohta.
- Mä olen varma, hän sanoi.
- Niinpä taidan olla minäkin. Mutta mistä sä niin päättelit ? naurahdin.
- Kaverit ei pussaile, hän rykäisi ja lähentyi kohti kasvojani.
Vaivuimme hetkeen, joka oli täynnä hiljaisuutta. Mutta tästä on kiusallisuus kaukana, päinvastoin. Ihan mukavaahan tämä on.
- Kyllä sä saat kutsua mua sun tyttöystäväksi, sanoin hennosti.
- Ihana uutinen, Niall sanoi ja naurahti varmasti jo sadannen kerran.
Hän vieritti kätensä omani päälle ja katsoi minua uudestaan silmiin. Hän katsoi syvälle silmiin ja vieläpä sieluun asti. Niall sanoi kerran jotain tämän tapaista; " silmistä näet ihmisen sielun, onko se puhdas vai rosoinen. Jos se on puhdas, voit huoletta jatkaa kaveeraustasi. Jos näet rosoja, lohduta häntä"
Mutta tuo nyt on pelkkä sivuseikka.
Niall lähestyi kasvojani jo uhkaavaa vauhtia, joten ajattelin jättää sanomiseni ja ajatukseni kesken. Ehdin juuri sulkea silmäni, kun tunsin nuo pehmeät huulet vasten omiani.