Harryn nk.
"LOUIS!!!!!" Karjaisen kun valtava rekka törmää häneen.
Kyyneleet pyrkivät poskilleni ja juoksen suoraan tajuttoman louisin luokse.
"Louis! Herää!" Huudan itkien vaikka tiedän ettei niin tapahdu.
Ravistelen louisia hartioista mutta mitään ei edelleenkään tapahdu.
Otan kännykän esiin ja soitan 112.
Puhelun jälkeen ei kestä kauaakaan kun ambulanssi ja poliisi tulevat paikalle. Poliisit kuulustelevat rekkakuskia ja ambulanssi kuljettajat vievät louisin sairaalaan.
"Minä tulen mukaan" sanon päättäväisesti mutta edelleen itkien.
"Oletko perheenjäsen vai kaveri?" Nainen kysyy.
"Poikaystävä" sanon vaikka olemme eronneet.
"No tule sitten" nainen sanoo ja hyppään autoon.
Sairaalassa.
"Louisin selviytymis prosentit ovat aika pienet. Mutta tilanne voi silti kääntyä. Mitä tahansa voi tapahtua" lääkäri sanoo.
"Okei..." sanon itkien.
Louisilla on monta kylkiluunmurtumaa, jalka murtuma, käsi murtuma ja joku sisäinen verenvuoto.
Minun on vain uskottava että louis herää. Hän on nyt hengityslaitteissa ja hänelle tehdään leikkaus.
Olisi pitänyt vain pitää kiinni louisista eikä päästää häntä juoksemaan...
Louisin nk.
Muutamien päivien päästä.
Kaikki on mustaa. En näe mitään. En tiedä missä olen. Olenko elossa vai kuollut? Asioita pyörii mielessäni. Tunnen valtavaa kipua kaikkialla. Muistan vain kuinka juoksin ja yhtäkkiä kaikki meni pimeäksi.
Yhtäkkiä näen valoa. Kipua katoaa. Tämä on ehkä ihanin tunne mitä olen koskaan tuntenut. Valo kirkastuu ja kirkastuu kunnes näen vain valkoista.
Mitä tapahtuu?
Harryn nk.
Olen jokapäivä käynyt katsomassa louisia. Hän ei ole herännyt. Tälläkin hetkellä sinne huoneeseen ryntäsi monta lääkäriä.
Muutamia minuutteja kuluu...
Mieslääkäri astuu huoneesta ulos. Hän katsoo minua surullisesti. Osaan jo aavistaa mitä hän sanoo mutta pyyhin ne ajatukset nopeasti pois mielestäni.
"Valitettavasti louis tomlinson menehtyi" mies sanoo.
Tuo lausahdus soi päässäni monia mimuutteja. Katson vain suoraan eteeni. En osaa käsitellä asiaa, ihankuin olisin jonkinlaisessa transsissa tai jotain.
Pian kumminkin älyän tilanteen ja rupean itkemään kuin viimeistä päivää.
"EII!!!!! SANO ETTÄ SE EI OLE TOTTA!!! SANO ETTÄ LOUIS ELÄÄ!!!!" Huudan itkien ja lössähdän sairaalan lattialle.
"Valitan... hän menehtyi juuri äskettäin. Ja vaikka hän olisi selvinnyt niin hän olisi menettänyt kävely kyvyn" mies sanoo surullisella äänellä.
Louis oli kaikkeni. Ilman häntä en voi elää. Louis oli minun elämäni. Hän piti minut hengissä. Mutta kuka pitää minua nyt hengissä? Ei kukaan....
Joo eli tää tarina oli sit tässä...
Tottakai tähän tulee jatko-osa koska mä en haluu päättää tätä koko tarinaa tällaseen:D jos te luette siis sitä.
Haluutteko te siis jatko-osan? Kommatkaa jos haluute.