Koko viimeyön tunnit olivat lipuneet hetkestä toiseen erittäin hitaan oloisesti, ihan kuin ne olisi olleet vaijeroituna kiinni betoniin jotta eivät pääsisi milläkään mahdollisuudella kulkemaan eteenpäin. Ihan kuin aika olisi tahalteen juuri sillä hetkellä pysähtynyt. Musta tuntuu etten muista lähes mitään mistä keskusteltiin Viivin kanssa, mutta jollakin omituisella tavalla muistan aivan kaiken. En sitten tiedä onko tää asia vaan niin absurdi vaiko valhetta koska mun kesti varmaan kymmenen minuutin verran sisäistää kaikki ne asiat mistä mulle informoitiin.
Tämä kaikki tuntuu vaikeuksien kanssa omalla tavallaan myös helpottavalta. Monen kuukauden sumussa elämisen, ihmisten outojen lauseiden ja käytöksen takia vihdoin sain edes jotain katsausta siihen missä mennään. En elä enää yhtään niin pimennossa missä aikaisemmin, sillä nyt osaan ymmärtää esimerkiksi Aaken käytöstä paljon paremmin. Vaikken vieläkään ymmärrä sitä kohtaa, miksei toinen salailemisen sijasta tullut juttelemaan, tiedän ettei hän ainakaan vihaa mua ihan täysin. Mulla on siis vielä joitain mahdollisuuksia korjata meidän välit. Sitä ennen haluan kuulla myös Aaken oman näkökulman kaikkeen tapahtuneeseen. Ennen kuin pystyn tehdä sitäkään, mun pitää löytää Aake ja miettiä sopiva ajankohta tälle keskustelulle.
Siis jollakin ihmeellä Aaken serkku, joka siis tuntee Viivin ja on ilmeisesti jonkin luokan ystäviä tämän kanssa, oli saanut lainata Aakella käydessään sen äidin puhelinta, koska hänen omansa oli mennyt hiljattain hajalle. Puhelimen käytön jälkeen tämä oli ilmeisesti viemässä sitä takaisin, mutta oli huomannut, tai vahingossa avannut viestiketjun ja nähnyt kaiken. Ja näin sekalaiselta ja epäuskottavalta kuin se kuulostaakin, keskustelu jotenkin päätyi Viivin haltuun. Vaikka sinäänsä ei sen pitäisi olla yllättävää (koska Viivi kirjaimellisesti tietää kaikista joitakin salaisuuksia) monet kohdat tässä kertomuksessa jäivät aukoiksi mun mielessä, joita en ymmärtänyt ollenkaan. Eikö Aake tai Aaken äiti huomanneet mitään? Miksi tämä kyseinen henkilö avasi vahingossa juuri SEN keskustelun? Tunsivatko he Viivin kanssa tosiaankin niin hyvin että hän oli ensimmäinen henkilö jolle tämä serkku (jonka nimi multa meni täysin ohi) oivalsi jakaa tällaista informaatiota? Miksei hän mennyt poliiseille? Mun käsityksen mukaan tämä täyttäisi jo jonkin asteen mustamaalaamisen tunnusmerkit. Kuinka kauan Viivi on ylipäätään tiennyt tästä kaikesta?
"No jos toi kaikki epätodelliselta kuulostava paska on totta, miten helvetissä mun pitäisi nyt edetä? Ja sen idean on parempi olla täydellsyyttä hipovan maantieteen esseetehtävän luokkaa. " Tuumaan turhautuneena, ja nojaan selkääni yhä syvemmälle puupinnoilla koristellun olohuoneen maantienharmaasen sohvan selkänojaan. Tuntuu että voisin oikeesti nukahtaa tähän, sen takia koska olen ihan vitun väsynyt, ja haluaisin saada ajatukset hetkeksi pois tästä fiaskolta vaikkuttavasta tilanteesta. Jesse ja Viivi ei vaan jätä mulle vaihtoehtoja. Jesse on istunut lattialle tekokarvataljan päälle, ja Viivi istuu nurkassa olevaan tummansävyiseen nojatuoliin, jonka päällä on helposti puolet mun koko varallisuuden maksava villainen viltti. Molemmat vaihtavat muutaman vakavan ja pohtivan katseen, kunnes kääntyvät muutama ajatusryppy otsillaan muhun päin.
"Tota onko sulla mitään keinoa ottaa yhteyttä Aakeen?" Viivi kysyy toiveikkaana, ja rupeaa nojaamaan vasemmalla kyynärpäällä kädensijaa vasten. Toinen vilkaisee hetken paitansa hihaa, kunnes katsoo taas muhun päin.
"No mä olen yrittänyt vaikka kuinka kauan soittaa ja ties mitä, mut ei se vastaa niihin. " Puuskahdan turhautuneena, ja siirrän mun silmille tulvia hiuksia korvan taakse. Nostan pulvet koukkuun sohvalle ja vilkaisen muutamaks sekunniksi seinäkelloa.
"Siis onks se estänyt sut jossain vai muuten vaan esittelee vaikeesti tavoiteltavaa?" Jesse tokaisee heittäen edessään lattialla olleen roskan olohuoneen nurkkaa kohti siellä sijaitsevaan metalliseen, ja pieneen roskakoriin. Sitten toinen kääntää katseensa takaisin mua kohti.
"No on kai. En kyl toisaalta ihmettele. Tai ihmettelen mut samalla en. Olisin mä arvostanut, ja luulinkin et Aake olis ihan toisenlainen ja tullut puhumaan mulle kun kuuli niistä huhuista, eikä vaan karkuillut tuolla tavalla. Vaikka onhan ne aika raakoja joten jos mä olisin sen saappaissa, en tiedä tulisinko reagoimaan kovinkaan erilaisella tavalla." Selostan, ja kaksikko kuuntelee mun ajatuksenpurkausta hiljaa sekä ymmärtäväisesti. Olen kyllä kiitollinen kun kukaan ei puhu päälle tai mitään, yritä värittää tätä kaikkea omilla teorioillaan.
"No totta toikin on ", Viivi tuumaa, ja Jesse jatkaa pian hänen jälkeensä:
"Aika päättömiä juttuja ihmiset keksii ihan oikeesti. Siis se on jokaisen oma asia et käyttääkö mitään päihteitä vaiko ei, mutta se että sä mukamas aiheutit jollekkin jotain fyysistä ja kävisit uhkailemassa ihmisiä niiden kotiovien takana saadakses jotain nesteitä. Vittu miten urpoa."
"Hmm. Mut en mä usko et ne pelkästään ton takia välttelee mua. Aake ja Nooa on molemmat tietoisia mun entisestä suhteesta kovempiin aineisiin, ja ne hyväksy sen eikä tuominnut. Täs on pakko olla jotain isompaa meneillään vielä. " Tuumaan tasaisesti määrätietoisella äänensävyllä. Mä alan ihan pikkuhiljaa olla kyllästynyt tähän jahtaamiseen ja kaiken maailman valheiden levittelemiseen. Se on vienyt multa kaverisuhteita ja tuhosi melkeinpä seurustelusuhteenkin. Jeren käytöstä mun pitäisi selvittää myöhemmin, mutta haluan saada ensiks tän loputtomalta tuntuvan keissin päätökseen.
x
On kulunut nyt noin kaksi viikkoa siitä, kun mä ja Jesse mentiin Viivin luokse ja saatiin tietää tästä, erittäin epätodelliselta kuulostavalta jutusta. Tuntui kyllä helpottavalta kun sai jotain selkoa piilossa olleisiin asioihin. Minä ja Jere ei olla keretty näkemään lähes ollenkaan, muuta kuin satunnaisesti välitunneilla ja toisinaan ruokalassa. Ymmärrettävää kyllä, sillä eihän me edes olla samalla vuosikurssilla. Tosin ollaan viestitelty senkin edestä ja tehty suunnitelmia kunhan pystyttäisiin näkemään seuraavan kerran. Mun puolelta pystyisin näkemään toista milloin tahansa, mutta Jerellä on ollut äitinsä kanssa enemmän satunnaisia riitoja, jonka vuoksi tuo ei ole oikein onnistunut poistumaan kotoaan niin useasti kuin tahtoisi. Vaikka hän onkin jo täysi-ikäinen, rauhan säästämiseksi toinen on päättänyt yrittää pysytellä äitinsä hyvällä puolella.
Koulussa on ollut tavalliseen tapaan tylsiä oppitunteja, ärsyttäviä ihmisiä sekä paljon pieniä testejä. Päivät laukkaavat yhä toistaan nopeampaan tahtiin pidemmälle kevääseen. Lumet alkavat sulamaan sieltä täältä yhä enemmän ja enemmän, leskenlehtiä alkaa puskemaan nurmikon seasta maan pinnalle. Auringonsäteet paistelevat turhan useasti aamuisin mun huoneeseen. Vaikka mulla onkin pimennysverhot edessä, ne eivät tunnu ajavan tehtäväänsä niin kuin kuuluisi, joten oon harkinnut hankkivani uudet kunhan kerkeän.
Kun maanantai saapui, ja kaikki raahautuivat kouluun, asiat vaikuttivat olevan kertakaikkiaan normaalisti. Mitään erityistä ei siis tapahtunut. Mulla oli kahdeksalta aamulla biologian tuplatunti, jonka jälkeen oli kemiaa ja ruokailu. Sitten loppupäivä meni äidinkielen parissa ja pääsin kahdelta kotiin. Sovin mun vanhan joukkuekaverin Felixin kanssa että nähtäisiin myöhemmin sinä päivänä kaupungilla ja kierreltäisiin ympäriinsä sekä käytäisiin katsastamassa läpi yks keskustaan vasta avautunut kahvila. Menin kotiin ja tein biologian läksyt, ja pääsin ihmeellisen nopeasti lähtemään takaisin ihmisten ilmoille, sillä mistään muusta aineesta ei tullut kotitehtäviä. Se iltapäivä osottautui yhdeksi hauskimmista mitä mulla on ollut pitkään aikaan. Felixin pikkuveli Onni liittyi meidän mukaan, ja oli ihan jees nähdä uusiakin kasvoja.
Tiistaina ei ollut maanantain tyylistä rauhallisuutta tiedossakaan, sillä jo heti aamusta kaikki vitutti. Meinasin myöhästyä koulusta, sillä mun herätyskello oli päättänyt kuluttaa patterit loppuun keskellä yötä joten en herännyt puol seitsemän aikaan milloin olisi pitänyt. Tämän lisäks onnistuin pudottamaan mun aamupalan lattialle, ja sain ylimääräisen siivoustehtävän hoidettavaksi mistä en tykännyt sit yhtään. Koulussa oli kaiken lisäksi tiedossa ihan helvetin pitkä päivä, kahdeksasta neljään, täynnä tylsiä oppiaineita ilman hyppytunteja. Kärvistelin vitutuksen kanssa iltapäivän vikalle tunnille saakka, jossa selvisi että meillä olisi fysiikasta yllätyspistokoe silloin. Minä eikä melkein ketään muukaan ollut lukenut edellistä kappaletta sen tarkemmin, joten kaikki oltiin ihan samanlaisessa epätoivon tilassa.
Keskiviikkona eikä torstaina tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä, tai ainakaan semmoista mikä olisi vaikuttanut mun olotilaan sen kummemmalla tavalla. Mä päädyin torstaina hengaileman kirjastoon Felixin ja sen kahden kaverin kanssa, keitä en sen kummemmin tunne, ja joiden nimetkin taisi mennä ohi mun tajunnan.
Perjantain saavuttua olin ihme kyllä enemmän kuin iloinen kun kävelin keväisessä tihkusateessa kouluun päin, sillä tiesin pääseväni tänään aikaisin kotiin. Mulla on aamulla vaan matematiikkaa, liikuntaa ja biologiaa, ja ruokailun jälkeen yhteiskuntaoppia minkä jälkeen pääsen lähtemään. Mun äidinkielenryhmän opettaja ilmoitti että hän oli sairastunut eikä löytänyt sijaista tilalle, jonka vuoksi tehtäviä tehdään itsenäisesti joko koululla tai muualla opiskelijan itse parhaaksi katsomassa paikassa. Lähestulkoon jokainen meidän ryhmässä olevista opiskelijoista lähtee kotiin tai jonnekkin muualle, enkä mä ole mikään poikkeus. Siispä olen aina ihmetellytkin niitä opintoihinsa keskittyneitä jotka päättävät jäädä vapaa-ajallaan koululle sen sijaan että menis jonnekkin muualle.
Matematiikan tunti oli yllättävän kivaa, sillä perus tehtävien sijasta me päädyttiin katsomaan dokumentti matematiikan historiasta. Joka on kyllä parempaa kuin perus laskujen vääntäminen, vaikka siltikin tylsää. Liikunnassa me oltaisiin jouduttu juoksemaan, mutta sateen yllyttyä päädyttiinkin tekemään lihaskuntoa, missä meinasin revetä useampaan kertaan nauramaan mun pariksi jaetun tytön Alisan kanssa. Tuntuu että opettajalla tais mennä meihin molempiin hermo, tai ainakin se loi soimaavia katseita meidän suuntaan useampaan otteeseen.
Liikunnan jälkeen tunnit kuluivat aika nopeasti, eikä mitään ihmeellisempää tapahtunut. Päädyin viettämään Alisan ja tämän kaverin Teemun kanssa koko loppupäivän, sillä kaksikko sattui olemaan samoissa opintoryhmissä päivän lopuillakin tunneilla. Tosin ruokalassa sattui välikohtaus, jossa muutama toisen vuosikurssin opiskelijaa meinasivat aloittaa tappelun mihin opettaja joutui tulemaan väliin. Teemu, minä ja Alisa ei kuitenkaan sen kummemmin kiinnitetty huomiota, vaan korkeintaan pyöräyteltiin silmiämme. Syötyä me päädyttiin Alisan kanssa hakemaan vielä toiset annokset spagettia ja jauhelihakastiketta, mihin kysyin Teemuakin mukaan mutta toisen piti lähteä hammaslääkäriin. Ei olisi ehkä kannattanut, sillä päädyttiin kaiken tungoksen takia melkein myöhästymään yhteiskuntaopintunnilta, mutta kerettiin kaikeksi onneksi luokkaan ennen kuin opettaja oli kerennyt aloittaa nimenhuudon.
Koko yhteiskuntaopintunti meni vähän kuin ohi, sillä en sen kummemmin jaksanut keskittyä koska levottomuus oli onnistunut valtaamaan mun mielen. Siispä huokaisin helpotuksesta kun vihdoin pääsin lähtemään muiden mukana koulusta viikonlopun viettoon. Mulla ei ollut mitään sen kummempia suunnitelmia tuleville parille päivälle, mutta uskoisin asioiden järjestyvän siltäkin kannalta.
Yhteiskuntaopin tunti oli kolmannessa kerroksessa, mikä on sinäänsä aina vähän ärsyttänyt mua siitä lähtien kun tuo kurssi alkoi. Kävelen viimeisten ihmisten vanavedessä portaita kohti pohjakerroksen eteisaulaa ja joudun väistämään sillä muutama opettaja rynnistää takaa päin hirveällä vauhdilla portaita alas, mihin lie heilläkin on kiire. Ensimmäinen kerros on töysin tyhjentynyt muista opiskelijoista, sillä päivän loput tunnt pidettäisiin ylemmissä kerroksissa. Löydän siis hetken aikaa rentoutua itsekseni. Kaivoin puhelimen repun sivutaskusta, ja rupesin selaamaan instagramista ihmisten lisäilemiä kuvia, joihin laitoin satunnaisesti tykkäyksiä ja kommentteja.
Mä olen ihan tunnettu meidän vuosikurssilaisten keskuudessa, mutta en koe itseäni mitenkään 'suosituksi'. En ole oikein ikinä edes ymmärtänyt tuollaista lokerointia, missä ihmiset ovat suosittuja, tuntemattomia, tylsiä ja sen sellaista. Ketä se edes hyödyttää jos on suosittu? Miks sellaista pitää ylipäätään edes tehdä?
Mun ajatuksenjuoksu katkeaa yhtäkkiä, kun tunnen käden tarttuvan mun paidan helmasta ja vetävän mut sisälle vessaan. Ennen kuin ehdin kääntyä ympäri, kuulen kuinka oven lukko napsahtaa kiinni, ja pian tunnenkin lämpimät huulet mun omillani. Tiedän heti että kyseessä on Jere. Pienimuotoinen hymy hiipii mun huulille.
"Moi." sanon samalla kun toisen käsi hapuilee puhelimen mun kädestäni ja viskaa sen oman reppunsa päälle vessan nurkkaan. Pian mun reppu seuraa samaa kaavaa.
Lämpimät käsivarret kietoutuu mun selän taakse, ja huulet painavat suukon mun vasemmalle poskelle. Jere mumisee ilmeisesti jotakin tervehdyksen tapaista. Mun suupielet vääntyy vielä leveämpään hymyyn.
"Moi." , toinen vastaa, ja pudottaa myös oman reppunsa vessan lattialle, kunnes kiertää kätensä uudestaan mun ympärille. Siirrän omat käteni toisen niskaan, ja huomaan että se on värjännyt hiuksensa.
"Vaalensit näit vai?" Kysyn samalla kuljettaen sormiani vehnänvaaleiden kutrien läpi, sivusilmällä nään Jeren katseen kulkevan mun kasvoissa.
"Tota joo. Päätin tossa lähemmäs viikko sitten kokeilla jotain uutta", se toteaa, siirtäen oikean kätensä mun niskan taakse. Toisen se siirtää mun harmaan villapaidan helmaan, ottaen siitä tiukemman otteen.
"No ei mitään. Sopii sulle hyvin", lausahdan ja tutkailen samalla toisen kasvon piirteitä.
Jere ei sano mitään, vaan hymähtää ja paina suudelman mun huulille, mihin vastaan mukisematta. Sen huulet tuntuu pehmeiltä ja lämpimiltä. Suudelma saa hyvän olon tunteen kulkemaan läpi mun kroppaa. Mun olo tuntuu hyvältä.
"Muuten", toinen sanoo suudelmien välistä, mihin vastaan mumisemalla.
"Tänään satamassa ois yhdet juhlat sillä yhdellä jätkällä. Kuulemma kaikki meidän koulusta saa tulla", Jere sanoo vetäydyttyään kauemmas. Mun silmille tippuu yksittäinen hius, jonka päädyn siirtämään korvan taakse. Tiedän heti kenestä Jere puhuu.
"Ai missä vaiheessa Hänninen muka sellasta puhu ja kenelle?", kysyn samalla, kun Jere irrottautuu musta ja ottaa omat tavaransa kantoonsa vessan nurkasta. Meidän tosiaan kannattais varmaan lähteä kotiin päin ennen ku koulun ovet lukitaan.
"Siis se mainitsi siitä valinnaisella fysiikankurssilla mun takana istuvalle Annille, joka sit ilmeisesti on lähetelly viestiä ympäriinsä. Ja kuulemma sanaa saa levittää jokaiselle joka on meidän koulusta. Eli vaikka et tuntiskaa Lukasta nii se ei haittaa, kunhan joku ees tietää ja varmistaa et oot samasta lukiosta", Jere selostaa ja ojentaa mun repun takaisin, minkä heitän mun vasemmalle olkapäälle. Toisella kädellä nappaan puhelimen takas, ennen kuin Jere avaa vessan lukon, ja kurkistaa käytävän molemmille puolille astuen ulos.
Pakko myöntää, että ihan hyvä vaan kunhan se tarkistaa ettei ketään nää meidän liikkuvan keskenämme, ainakaan vielä. Mä en voi varmaksi sanoa kuinka moni on kerennyt kuulemaan tästä 'juorusta' mitä musta liikkuu, enkä haluakkaan että se lähtis leviämään enää yhtään enempää. En ees halua ajatella minkälainen sotku siitä tulisi jos esimerkiksi jotkut abiturientit saisi tietää jostain päättömästä juorusta, tai saatika sitten opettajat. Enkä mä tiedä olisinko valmis vielä kertomaan kenellekkään tästä mun ja Jeren välillä olevasta jutusta. Vaikka epäilen, ettei ainakaan Felixillä ja Jessellä ole mitään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan, haluaisin käydä sen keskustelun sitten joskus oman tahdon mukaan, jos siis edes käyn.
Mä ja Jere sanotaan toisillemme heipat, ennen kuin meidän tiet erkanee bussipysäkillä, jossa Jere hyppää kauemmas keskustasta suuntaavaan bussiin. Onneks asun kuitenkin ihan siedettävän matkan päässä koululta, minkä pääsen halutessani liikkumaan kävellen tai pyörällä, mutta useimmiten laiskuuteni vuoks päädyn menemään bussilla.
x
Mä pohdin koko matkan sitä, että menisinkö niihin Hännisen bileisiin vaiko en. Lopulta mun halu lähteä juhlimaan voitti kotona oleilun, joten kallistuin sitten hauskanpidon puolelle. Tein nopeesti koulusta ylijääneet tehtävät, söin leipää ja jugurttia sekä vaihdoin asun collegehousut ja hupparin kattavasta arkivaatetuksesta juhlavampaan tummanharmaisiin, aavistuksen löysiin farkkuihin, hieman kulahtaneseen mustaan printtipaitaan ja ruskeaan nahkatakkiin.
Bussia ei tarvinnut kauaa odotella, sillä lähes heti mun saavuttua kodin lähellä olevalle pysäkille ajoneuvo kääntyi kulman takaa etuvalot kirkkaana valaisten. Vaikka keväällä alkaa olemaan enemmän valoa, silti jotkut illat, kuten esimerkiksi tämä kyseinen perjantai, ovat tavallista hämärämpiä. Näytin bussikorttia, ja menin taakse istumaan, missä oli ainoat vapaat paikat. Tämä perjantai on näköjään taas yks niistä jolloin jokaikinen lähtee mummonsa, äitinsä tai isänsä kanssa keskustaan pyörimään, juhlimaan tai muuta vastaavaa.
Tosin se bussimatka ei kauhean kauaa kestänyt, sillä lähes jokainen kyydissä ollut matkustaja mua ja paria nuorempaa henkilöä jäi kahden pysäkin jälkeen pois, eikä loppumatkalla ketään tullut enää kyytiin tai jäänyt pois. Oletan että kaksikko on kanssa tulossa Hännisen bileisiin, jos samalle suunnalle ovat kerran menossa. Heidän iästä en kyllä osaa sen tarkemmin sanoa, sillä molemmilla on vahvat meikit naamalla.
Bussista jäätyä kiitän kuskia ja lähden kävelemään kohti Hännisen asuntoa. Vaikka se sataman kupeessa sijaitseekin, on ympärillä nurmea, puita ja muuta kasvustoa mikä vähän vie pois kaupungin tehdasmaisesta fiiliksestä. Eikä naapureitakaan ole kovin tiuhaan, vaan ne sijaitsee pienen kävelymatkan päässä. Oma rauha on siis taattu lähes aina. Ne kaksi bussissa ollutta tyttöä kävelee vähän hitaammin mun takana, ja mä kaivan puhelimen taskusta alkaen nopeasti selaamaan sosiaalisia medioita läpi tässä kävelymatkalla.
Mitä lähemmäs taloa mä saavun, sitä enemmän ulkona alkaa näkymään ihmisjoukkioita, josta tunnistan yksittäisten henkilöiden naamoja. Moikkaan satunnaisesti paria tyyppiä, ja Teemuakin jonka nään seisoskelemassa pienten portaiden lähettyvillä kahden tytön ja yhden jätkän kanssa. Niiden kasvoja en tunnista, enkä kiinnitä asiaan sen enempää huomiota vaan painelen sisälle asuntoon muiden ihmisten sekaan.
Heti ensimmäisenä suuntaan luonnollisesti sinne mihin aina bileissä suunnataan – eli keittiöön jossa olettamuksieni mukaan on tarjolla erilaisia shotteja, sinisenkimaltelevaa boolia ja jotain pientä syötävääkin. Lukas on näköjään toden teolla panostanut näihin, kun on syötävääkin hommannut ja kaikkea, tai sitten joku muu on tehnyt tarjoiltavia hänen pyynnöstä. Mä nappaan muovimukiin boolia, ja pöydältä pari keksiä ennen kuin suuntaan jo ensisilmäyksellä tilavalta vaikuttavan asunnon olohuoneeseen, missä porukkaa on kertynyt ihan mukavissa määrin. Keskellä on ihmiset ilmeisesti alkamassa pelaamaan juomapelejä, ja pihalta kuuluva musiikki kantautuu sisälle asti.
Pakko myöntää, että onhan se välillä ihan kiinnostavaa vaan seurata muiden sähellystä ja pelaamista ilman että itse lähtee mihinkään sellaiseen mukaan Tällä kertaa vaan päädyin nauttimaan mun juomasta ja eväistä, sekä tanssimaan parin tuntemattoman – todennäköisesti mua ainakin vuoden tai kaks vanhemman henkilön kanssa. Yhessä vaiheessa mua yritettiin suostutella mukaan totuuteen ja tehtävään, mutta kieltäydyin jokaisella. Mulla ei vaan tänään ollut fiilistä lähteä mihinkään sellaiseen mukaan missä pitäis kertoa jotain itsestä, sillä muut asiat painoivat mielessä enemmän päälle.
Olin päätynyt loppujenlopuksi ulos, ja menossa polttamaan röökiä kauemmas muista näiden kahden vanhemman henkilön kanssa, jotka päättivätkin sitten lyöttäytyä mun seuraan. Meistä jokainen höpötteli jotain ympäripyöreää vuoronperään, ja olo oli muutenkin ihan suhteellisen rento.
Toinen heistä alkoi selittämään eksänsä kanssa pari vuotta sitten tapahtuneista ongelmista, mitkä ei mua sen kauheammin kiinnostaneet joten päädyin sitten selaamaan ympäröiviä maisemia.
Huomasin kauempana ihmismassan seasta tutut kasvot, mitä en kyllä ensinäkemältäni meinannut uskoa, mutta häneksi se kuitenkin paljastui. Aake nimittäin juttelee käsillään imitoiden jonkun tytön kanssa, jonka nimi ei mulla ilmesty päähän, vaikka olen hänet muistaakseni joskus nähnyt. Mulle tulee hirveä halu jutella ja selvittää kaikki tää meidän välillä vallitseva draama just nyt, joten päädyn tuhkaamaan lähes loppuun palaneen tupakan ja laitan sen sitten tupakka-astiaan. Mun seuralaiset ei kiinnittäneet sen suuremmin huomiota, kun mainitsin lähtemäni soittamaan itselle tärkeää puhelua. Aake oli jättäytynyt tän tytön seurasta lähes heti, kun kolme muuta tyttöä ilmestyi tämän seuraan, ja tämän reaktiosta päätellen Aake ei tahtonut olla osana sitä keskustelua. Joudun ottamaan ripeitä kävelyaskelia jotta saan toisen kiinni, ja hän näyttää erittäin hämmentyneeltä mun kävellessä hänen eteensä.
"Mä en tiedä mitä kaikkee sä oot musta kuullu ja tiiän ettei tää ole mikään ideaali tilanne ratkaista mitään ongelmia, mutta meidän mitää puhuu", sanahdan, ja Aaken kasvoille leviää epäuskoinen ilme, ja tuo ottaa tiukemman otteen vasemmassa kädessä olevasta olutpullosta.
x
Loputa Aake pienen suostuttelun jälkeen myöntyi puhumaan mun kanssa, ja me käveltiin kauemmas talosta puiden katveeseen. Täällä me säästyttäisiin ainakin toivon mukaan muiden epäileviltä katseilta ja ylimääräiseltä huomiolta. Mä päätän katkaista meidän välillä olevan hilajisuuden, sillä tää pari minuuttia mitä me tässä ollaan oltu, on koostunut vaan ja ainoastaan hiljaisuudesta ja kiusaantuneesta tunnelmasta. Aake toisinaan päätyi naputtamaan puoliksi juodun olutpullon lasia koska ei saanut sanottua mitään.
"Siis oikeesti mikä vittu sulla on ollut näiden monen kuukauden ajan?", oli ensimmäinen asia mitä sain sanottua. Parempi sekin kuin ei mitään.
"Oma tyhmyys", toinen sanoo, ja mä huomaan kuinka sen katse viipyilee kaikkialla muualla paitsi minussa.
"Mä luulen että se on ollut vähän enemmän jotain muutakin kuin oma tyhmyys", päädyn huomauttamaan.
"No okei myönnetään. Oon käyttäytynyt tosi idioottimaisesti sua kohtaan jo pidemmän aikaa. Anteeks", Aake mumahtaa ja vihdoin kääntää katseensa mun silmiin.
"Okei, mut toi anteekspyyntö ei ihan korvaa kaikkea", sanon alkaen hiplata mun ruskean nahkatakin helmaa.
"No mitä sä muka haluat että mä sit sanon?", toinen kysyy pyöritellen kädessään olevaa olutpulloa, ikäänkuin yrittääkseen viedä huomionsa toisaalle.
"No mitäköhän? Selitä", tuumaan, ja osoitan vapaalla kädelläni toisen suuntaan. Aake päätyy vetämään syvään henkeä, ja meidän välille laskeutuu taas hiljaisuus. Hetken jo pelkäsin että tämä keskustelu olis jäänyt tähän, kunnes toinen päätyy jatkamaan.
"Mun äiti, tai siis sun, onnistu jotenki niinku, tavallaan manipuloimaan tai sekoittamaan mun pään", toinen lopulta sanoo. En ole oikeastaan yhtään yllättynyt, sillä sen henkilön suusta liikkuu välillä toinen toistaan hullumpia juttuja.
"Ja sit mun äiti kans usko niitä, ja sit pari muutakin niin se oli sit vähän vaikeeta tehdä mitään asialle ", Aake sanoo.
"Ai oliko se muka niin vaikeeta tulla kysymään multa että onko tää huhu missä mukamas pahoinpitelin jonkun huumeiden takia sairaalakuntoon totta? Ethän sä niin tyhmä oo että uskoisit tollasia perättömiä juttuja", mä selitän, ja mun äänensävy meinaa nousta muutaman asteen korkeammalle, mutta onnistun pitämään sen kuitenkin tarpeeks alhaalla.
"Okei tiedän että toi kuulostaa uskomattomalta ja myönnän, mä tein todella väärin uskoessani noita juttuja. Anteeks Kristian ihan oikeesti", Aake selittää häpeän oloisena. Vaikka tunnen itseni vihaiseksi, mä silti jollain tapaa myös ymmärrän toisen reaktion.
"Okei, anteekspyyntö hyväksytty. Selitä vielä muuten mitä muita juttuja sä olit kuullu ja kenestä parista muusta puhuit?"
"No ainakin että olit uhkaillu jonkun henkeä koska se oli ollut sulle velkaa rahaa ja sit et olit kuulemma vastuussa isäs kuolemasta. Ainakin Nooa tietää mun lisäks" , Aake lausahtaa, ja viimeisten sanojen kohdalla hiljentää äänensävyään lähes kuiskaukseksi.
"Ei vittu ole todellista", on ainoa mitä mun suusta pääsee. Mä päädyn hetkellisesti viemään mun kädet kasvoille. Mun fiilis on sekunneissa muuttunut hyvästä olosta turhautumiseen.
"No niin. Ihan sairaita juttuja ne. Mut älä huoli, mä ja Nooa ei kumpikaan uskottu sitä juttua sun isästä", toinen sanoo, ja taputtaa mua olkapäähän yrityksenä kohottaa mun fiilistä. Vaikka onhan se helpottavaa kuulla etteivät he ihan kaikkea uskoneet, samalla se on turhauttavaa että jotkut jutut ovat menneet läpi edes jossain muodossa.
"Mä taidan kyl tarvita jotain vahvaa juotavaa just nyt", lausahdan, ja Aake hymähtää. Tunnelma on hetkessä taas paljon rennompi.
"No mäkin. Siel keittiös pitäis olla säilössä vahvempiakin", Aake sanoo, ja viittoo mua lähtemään peräänsä.
//
Tosiaan mulla on nyt kestänyt pidemmän aikaa tämän luvun kanssa, koska päädyin kirjoittamaan suunnitelman uusiksi muutaman kerran. Koen että tämä luku vie tarinaa enemmän eteenpäin kuin se toinen suunnitelma olis vienyt, joten siksi kesti yli kaksi kuukautta.
Jos huomaatte joitakin kirjoitusvirheitä tekstin seasta, niistä saa huomauttaa!
:D