A/N:
hei te ihanat tyypit siellä <3 tässäpä oona-lukua tähän väliin. tää on vähän lyhyempi ku normaalisti, mut toivottavasti kelpaa!
ps, tuleeko teille uusista luvuista ilmotukset? tuntuu et tää wattpad lagaa nykyään ihan hulluna eikä kukaan saa ilmotuksia näistä ,_, ois paljon suurempi motivaatio julkasta lukuja. anyway, kommentoikaa ja kertokaa mietteitä, ne ainakin motivoi ihan hulluna.
pus
xx
sweetener22
— o o n a —
Mä vaan hymyilin, kun mulla oli niin ihanan kotoisa olo Elisan luona. Mut oltiin otettu niin hyvin vastaan tännekin, tai enhän mä ollut vielä tavannut kuin Jessen ja Antonin, mutta silti. Hakolan idioottijätkät oli lähestulkoon jo onnistuneet pilaamaan koko miessukupuolen mun silmissä. Siellä ei todellakaan ollut yhtäkään jätkää, jolla olisi edes käytöstavat, kun alkuun niin mukava Kuismakin osoittautui lopulta ihan idiootiksi.
Täällä pojat oli ihan erilaisia. Kohteliaita ja aitoja ja tsemppaavia ja kivoja.
Se Helsingistä muuttanut poikakin vaan kyseli multa kaikkea, mistä mä pidin ja mitä mä tein vapaa-ajallani. Mä olin niin hämilläni, etten mä saanut sanottua kuin sen ilmiselvimmän eli kpopin, eikä Anton sanonut siitäkään mitään pahaa, kehui vaan, että oli aina siistiä kun oli joku oma juttu. Se sanoi omaksi jutukseen vanhan rockin ja ne alkoi Villen kanssa jutella musiikista ja mä olin iloinen, ettei mun tarvinnut enää osallistua keskusteluun. En sen takia, etten uskaltaisi puhua, vaan siksi, että mä pystyin keskittymään katselemaan Villeä. Mä oikeasti melkein tunsin mun silmien muuttuvan sydämen mallisiksi aina, kun mä katsoin sitä.
Se oli niin jumalattoman kaunis ihminen.
Mä katsahdin Antonia sen vierellä ja mietin mielessäni, että Ville oli kyllä ihan hölmö, jos se tosissaan kuvitteli mun päätä pahkaa ihastuvan johonkin toiseen siksi, että joku vaan oli hyvännäköinen. Sitähän Anton kyllä oli, se oli ihan tajuttoman hyvännäköinen, eihän sitä voinut kukaan kieltää, mutta ei yhtään mun tyyppinen. Vaikka se vaikuttikin tosi mukavalta ihmiseltä, niin se oli silti jotenkin liian mystinen. Sillä oli sellainen pahan pojan aura ympärillään, en mä osannut selittää miksi, en mä tiennyt johtuiko se sen eteläsuomelaisesta puhetyylistä vai mistä, mutta niin se vaan oli.
Enkä mä syttynyt yhtään sellaisesta.
Mua sytytti mystisyyden vastakohta. Mua sytytti rehellisyys ja etenkin se, miten rehellinen Villen pelkkä katse oli. Kuinka sen silmissä aina läikähti hassusti ja kuinka sen hymy nosti sen silmiä sirriin, kun se katsoi mua.
Mun oli helppo uskoa pelkästä katseesta, että se piti musta tosi paljon.
Ja Ville miellytti mun silmää muutenkin enemmän. Eniten. Se näytti niin hyvältä nytkin, kun sen musta tukka oli suihkun jäljiltä laineikas ja pöyhkeä. Etuosa sen hiuksista lepäsi rennosti sen otsalla ja takaosa oli korvan takana, mikä korosti sen venytettyjä korvalehtiä. Mä en pystynyt vieläkään käsittämään, että mä olin saanut menettää neitsyyteni jollekin noin upealle ihmiselle.
Mun vatsassa kihelmöi pelkkä ajatuskin.
"Ootteks te niinku pari?"
Antonin kysymys palautti mut takaisin maan pinnalle ja mun sisällä läikähti. Oletin sen tarkoittavan mua ja Villeä, mutta kun mä kohotin katseeni siihen, se katsoikin Eveä ja Elisaa.
Mä tunsin oloni vähän tyhmäksi.
"Ei kaikki lesbot automaattisesti oo yhessä, Anton", Elisa vastasi huvittuneena ja läpsäisi jätkää otsaan.
"Okei okei!" Anton älähti. "Sori et kysyin."
"Urpo", Elisa nauroi ja mä huomasin kuinka Eve katsoi sitä ihan hämillään, mutta lopulta se onnistui piilottamaan hämmennyksensä tekohymyn taakse.
Eve-parka.
Se olisi varmasti itse vastannut jotain muuta. Jotain sellaista, mikä olisi antanut toiselle edes vähän toivoa siitä, että sinne suuntaan ne oli kuitenkin menossa. Eihän ne virallisesti seurustelleetkaan, se oli totta, mutta ei ne kyllä todellakaan olleet pelkkiä ystäviä.
Mun oli helppo ymmärtää Eveä, sillä musta olisi varmasti tuntunut tasan samalta, jos Ville olisi sanonut jotain vastaavaa. Kun me oltiin oltu sunnuntaina Siréneillä syömässä ja niiden isä oli puhunut meistä kummastakin jälkikasvunsa tyttöystävinä eikä sitä korjattu oikeaksi, me oltiin kumpikin jääty ehkä vähän yltiöromanttiseen käsitykseen meidän kummankin jutuista.
Ei me nyt tietenkään oletettu olevamme vaan suorilta tyttöystäviä ilman mitään keskustelua asiasta, mutta kuitenkin.
"Monelta me lähetään sinne bileisiin?" mä vaihdoin aihetta, kun en kestänyt nähdä Eveä niin vaivaantuneena.
"No voitas kohta vaikka lähtee", Elisa sanoi katsahtaen kelloa ranteessaan ja sitten kohottautui kurkkaamaan ikkunasta olohuoneen puolelle. "Ainaki ennen ku toi Allu sammuu tohon sohvalle. Mä en tosiaan halua ketään ylimääräsiä tänne yöks."
"Ai et ketään?" Ville kysyi kulmia kohotellen ja Elisa loi siihen tylyn katseen, muttei sanonut mitään.
Miksi Elisa oli tuollainen? Keneltä se piilotteli niiden juttua?
Mä ja Ville oltiin hyvin tietoisia niistä ja mä epäilin vahvasti, että meidän pääkaupungissa kasvanut Anton olisi homofoobinen. Mä panin merkille miten Eve kittasi loput boolistaan kurkusta alas ja se oli myös ensimmäinen joka palasi takaisin sisään. Mä näin ikkunan takaa miten se kiiruhti kangaskassinsa luokse korkkaamaan viinipulloaan ja mun kävi sitä niin sääliksi. Mä olisin halunnut mennä puhumaan sille, mutta Ville sekoitti mun aivotoiminnan nousemalla ylös ensin ja ojentamalla kättään mua kohti.
Mun sisällä läikehti, kun mä tartuin siihen ja Ville nykäisi mut parvekkeen lattialta ylös.
"Mitähän toi Ellu nyt säätää?" Ville naurahti hiljaiseen ääneen, kun muut oli jo menneet sisälle. "Olis sanonu vaan, et ne on ihan vitun kusessa toisiinsa, ku selkeesti on."
"Mietin ihan samaa", mä myönsin.
"Ottais rennosti vaan", Ville virnisti.
Mä olin niin iloinen, että se sanoi noin. Vaikka toisaalta mä olisin halunnut kuuluttaa kaikille meidän kahden juttua, kävellä käsi kädessä ja vaihtaa pusuja muiden nähden, niin en mä silti missään nimessä halunnut kiirehtiä. Mulle riitti, että mä tiesin, että Ville oli mun ihminen ja mä sen ja halusin asioiden etenevän omalla painollaan.
En mä halunnut väkisin draamaa, kun kaikki oli näin tosi hyvin.
"Ehkä sitä pelottaa, niillä on kuitenki niin pitkä historia ja nyt niiden pitää alottaa kaikki alusta", mä pohdiskelin ääneen.
"Voi olla", Ville vastasi. "Oli muuten oikeesti helvetin kova ikävä sua", se lisäsi perään ihan puskista, sen käheä ääni sai sukat pyörimään mun jaloissa.
"Oliko?"
"No tietty oli."
Mä hymyilin ujosti sen sanoille. "Sama täällä."
"En malta oottaa, että ollaan kahestaan."
Mun posket helotti varmaan Hakolaan asti, kun mä nyökyttelin.
"Mä en vaan millään voi jäädä teille yöks", vastasin apeana. "Iskä luulee, et mä oon Evellä tän illan. Se ei antanu mun edes jäädä yöks, vaikka Eveltä olis lyhyempi matka kouluun ku meiltä. Mitään kotiintuloaikaa mulla ei oo, mut se oikeesti tappais mut, jos en oiskaan aamulla siellä."
"No voi paska", Ville ähkäisi, se nappasi yhden pöydällä lojuvista sytkäreistä ja työnsi sen vajaaseen tupakka-askiin. "Kai sä viikonloppuna tuut?"
"Mihin?"
"No meille yöks", Ville sanoi huvittuneena, kuin mun kysymys olisi ollut ihan typerä. Ehkä se olikin, musta vaan tuntui niin hassulta, että joku noin ihana tyyppi halusi viettää mun kanssa aikaa.
"Eiköhän se onnistu", mä hymyilin ja Ville hymyili ja mä hymyilin entistä kovemmin. Sen hymy oli niin tarttuva ja söpö ja mun sisällä myrskysi, kun se huomasi mun katsovan sen huulia. Ville näytti jotenkin ihan hitsin seksikkäältä, kun se pian katsahti mun pään yli sisälle, kai se tarkisti näkikö kukaan, sillä se painoi yllättäen hellän suukon mun huulille.
Mä kävin niin kierroksilla, että jos mun sukat ei ylettyisi polviin saakka, ne olisi luiskahtaneet mun jaloista ja lentäneet itsekseen parvekkeelta alas.
***
Mä korjailin vessassa mun meikkiä ja koetin olla hymyilemättä, että sain mun huulipunat kuntoon. Villen kosketus tuntui niissä niin vahvasti, etten mä olisi raaskinut laittaa huulipunaa sen tunteen päälle, mutta mun oli pakko. Mua harmitti, että mä olin päättänyt asettaa just mun pastellinlilat huulet kiintopisteeksi mun meikissä. Mitä hittoa mä oikeasti ajattelin? Mun olisi pitänyt jättää huulet laittamatta ja ripotella glitteriä poskipäille. Sitten mun meikki olisi ollut yhtä aikaa mielenkiintoinen ja pusunkestävä eikä mun tarvitsisi yhtään stressata.
Napsautin huulipunan takaisin kiinni ja aloin korjailemaan mun nutturoita, kunnes mä kuulin raollaan olevan oven takaa tutun kikatuksen. Mun hymy hyytyi sillä sekunnilla, yritin hiipiä kohti ovea vetääkseni sen kokonaan kiinni, mutta mä en ehtinyt.
"Oho sori, en tienny et —"
Heti huomattuaan keneen Henna törmäsi, se vaihtoi pahoittelevan katseensa täysin päinvastaiseksi.
"Kukas se siinä", Henna sanoi ilkeästi virnistäen. Se nojautui ovenkarmiin, asetti kätensä puuskaan ja katsahti mua päästä varpaisiin. "Hattarapää."
Mun sisintä kylmäsi.
Mä olin yrittänyt käydä tämän tilanteen etukäteen päässäni satoja kertoja, jotta mä olisin valmis kohtaamaan Hennan uudestaan. Se oli vaan paljon vaikeampaa kuin mä olin mielessäni kuvitellut, kun sen katse oli niin jäinen. Mä tiesin, että mä olin asettanut itseni ykkössijalle Hennan mustalla listalla, kun mä olin törmännyt siihen siellä bileissä ja esittänyt, etten muka muistanut sitä.
Se inhosi mua jo ennen sitä ja nyt varmasti vielä enemmän.
"Oona", mä vastasin niin itsevarmasti kuin kykenin. "Mun nimi on Oona."
"Oona", se tapaili mun nimeä kielensä päällä lässyttäen kuin se olisi rumin nimi maailmassa ja mun poskia alkoi heti punottamaan. Se sai niin helpolla mut tuntemaan itseni tyhmäksi ja mä inhosin sitä tunnetta.
Mä yritin imeä itseeni sitä samaa energiaa, mikä mulla oli ollut Hennan bileissä, kun mä olin kohdannut sen ensimmäistä kertaa kolmen vuoden jälkeen.
"Olitko sä Jenna?" mä kysyin ystävällisesti hymyillen ja käytin kaiken tahdonvoimani pitääkseni mun ilmeet rentoina.
"Henna! H:lla!" se kivahti. "Ihan ku et vittu muistais!"
Mä säpsähdin sen reaktiota ja otin vaistomaisesti pari askelta taaksepäin. Mä olisin halunnut alkaa selittelemään ja puolustelemaan itseäni, mutta mä tunsin itseni. Mä tiesin, että jos mä yritin puolustautua, mua kohtaan hyökättiin entistä kovemmin ja se päättyi aina siihen, että mä aloin itkemään, enkä mä todellakaan halunnut itkeä.
En mä halunnut näyttää miten herkkänahkainen mä olin.
"Meetkö pois edestä?" mä sitten kysyin, otin ne taaksepäin otetut askeleet takaisin. Mua pelotti, Hennan tekoripsien alle piilotetut silmät suorastaan leiskui vihaa mua kohtaan. Vihaa, jota mä en todellakaan ollut ansainnut, sillä mä en ollut tietääkseni koskaan tehnyt tai sanonut sille mitään pahaa.
"Senkus meet ohi vaan", se vastasi nuivasti. Se suoristi ryhtinsä, muttei liikahtanut eikä ottanut käsiään pois puuskasta. Sillä oli monta senttiä pitkät tekokynnet, joissa oli timantteja ja niin terävä kärki, että se voisi pelkästään niillä raadella mut kuoliaaksi.
Mä keräsin rohkeuteni, piilotin mun hikiset nakkisormet ja rapistuneet kynsilakat hihansuihin ja liikahdin äkkiä sen ohi ja yritin olla koskematta siihen, kun oviaukko oli meille molemmille liian kapea. Hennan ympärillä leijui huomattava määrä jotain naisellista parfyymiä, mikä oli hullun voimakas ja aivan liian makea jopa mulle.
Mä kipitin äkkiä keittiöön, missä Ville oli asettelemassa kaljatölkkejä reppuun. Mä en nähnyt Eveä enkä Antonia missään, en mä tiennyt oliko ne ehtineet jo mennä edeltä. Elisa ei ainakaan ollut vielä lähtenyt, se oli palannut parvekkeelle siivoamaan pöytää ylipursunneesta tuhkakupista. Sen seurana oli Jesse ja se sohvalla makoillut poika, joka oli saanut itsensä hereille ja kääri siellä sätkää kaiteeseen nojaten.
"No hei söpöläinen", Ville virnisti, kun se huomasi mut. "Haluutko sä tota boolia matkalle mukaan?"
"No joo, jos siitä riittää."
"Sitä on ihan hulluna, se menee muuten viemäriin", Ville vastasi hymyillen. "Etin sulle tyhjän vesipullon."
Mä katsoin sivusta kun Ville kaivoi suppilon kaapin perukoilta ja kauhoi boolia tyhjään vesipulloon.
"Elisa on kyllä boolimestari", Ville sanoi hyväntuulisena ja mä nyökyttelin. Mun oli vaikea rentoutua, kun mua ahdisti Hennan koko olemassaolo ja mä tunsin sivusilmällä kuinka se tuijotti mua vessan ovelta. Mun teki mieli avata mun nutturat ihan vain sen takia, että mä olisin saanut edes pienen verhon mun näkökentän eteen.
Mun puhelin lojui lattianrajassa laturissa, mä noukin sen lattialta ja tekstasin Evelle, että mihin se oli ehtinyt häipyä. Mua ahdisti olla erossa siitä, se oli mun tukipilari kaikessa tällaisessa ja mulla oli tosi turvaton olo ilman sitä.
"Mihin sä oot Kuisman jättäny?"
Mun sydän hyppäsi kurkkuun ja Villekin pysähtyi toimissaan. Henna oli tullut lähemmäs, se katsoi meitä kumpaakin omahyväisesti virnistäen.
Ville kurtisti sen kulmia ja mulla nousi pala kurkkuun.
Tottakai Henna tiesi kaiken mun elämästä, se oli varmaan tehnyt taustatyötä, jotta saisi mahdollisimman monta asetta mua vastaan. Se oli just tuollainen, ilkeä ämmä, joka yritti pilata muiden onnen ihan vain tylsyyttään.
Musta tuntui pahalta, että mä jouduin inhoamaan jotakuta näin paljon.
"Kuulin, et te tanssitte vanhat ja kaikkea, aika iso juttu", Henna jatkoi, kun mä menin ihan jäihin.
Ei voinut olla todellista.
Mä en tosiaankaan olisi halunnut Villen tietävän mun ja Kuisman alustavasta sopimuksesta. Varsinkaan, kun enhän mä enää halunnut tanssia niitä sen kanssa, saati edes olla samassa lukiossa sen kanssa, mutta en vaan ollut saanut vielä aikaiseksi kertoa sitä Kuismalle.
Mua ahdisti, kun mä en tiennyt mitä mä olisin sanonut. En mä halunnut alkaa Hennalle selittää mun asioita, kun ne ei sille pätkääkään kuuluneet. Kai mä pelkäsin, että se menisi juoruamaan Kuismalle mun ja Villen jutusta ja Kuisma suuttuisi mulle, että mä olin johdatellut sitä harhaan ja että mä saisin jonkun huoran maineen kaupan päälle ja että Villekin menettäisi mielenkiintonsa muhun, jos se kuvittelisi, että mä pyöritin kahta jätkää samaan aikaan.
En mä tiennyt oliko asioiden mahdollista mennä juuri noin, mutta koko juttu tuntui mun humalaisessa päässä niin isolta sotkulta, etten mä tiennyt mistä mä olisin lähtenyt sitä purkamaan.
Mulle tuli huono olo.
"Oonan asiat ei kuulu sulle", Ville sanoi huolettomasti, mutta mä huomasin kuinka se kiristeli leukaperiään. Se kieritti pullon korkin kiinni ja ojensi mulle, muttei katsonut mua silmiin.
"No mitä? Ihan normaali kysymys", Henna naurahti ja liikahti takaisin vessan suuntaan. "Ja sitä paitsi Kuisma on mun serkku, tottakai mua kiinnostaa, jos ne alkaa seurustella tai jotain."
Mä kerkesin nähdä Hennan omahyväisen virneen, ennen kun se jätti päästä vedetyn oletuksensa ilmaan roikkumaan ja veti vessan oven perässään kiinni.
"Eve ja Anton meni jo alas röökille", Ville sanoi, se ei kommentoinut Hennan lausetta mitenkään.
Mä kohotin katseeni sen sinisiin silmiin, niissä oleva rehellisyys tuntui nyt piiskan iskulta vasten kasvoja, kun se näytti niin pettyneeltä ja mun piti purra poskia sisältä, etten mä alkaisi pillittää.
"Ootko sä valmis?" se kysyi, kun mä en saanut sanoja suustani.
Mä nyökkäsin ja Ville yritti vääntää kasvoilleen jonkun hymyntapaisen, kun se lähti kohti eteistä ja mä menin sen perässä.
Me ei puhuttu mitään matkalla alas enkä mä muistanut oltiinko me vielä kertaakaan oltu niin kauan hiljaa. Mä pystyin kuvittelemaan mielessäni miten Henna tirskui vessassa itsekseen, kun se oli onnistunut aiheuttamaan draamaa meidän välille. Se ääliö oli onnistunut muutamalla lauseella pilaamaan mun hyvän fiiliksen ja sen lisäksi vielä kaiken sen rentouden, mikä mun ja Villen välillä oli ollut vain hetkeä aikaisemmin.
Nyt meidän välillä oli Hennan ja Kuisman ja vanhojentanssien kokoinen aukko, enkä mä tiennyt miten mä lähtisin heivaamaan niitä siitä välistä pois.
***
"Mitä helvettiä te oikeen kyhjötitte siellä partsilla koko illan?"
Mä katsahdin Jesseä, joka oli hetki sitten saanut meidät kiinni. Meidän porukka oli hajaantunut, Eve ja Elisa ja Anton käveli varmaan sata metriä meidän edellä jo, kun me oltiin jääty odottamaan Jesseä ja Allua. Mä en tiennyt mihin Henna oli jäänyt, mutta mua ei onneksi haitannut pätkääkään. Mä fantasioin, että se olisi liukastunut siellä vessassa omiin korkokenkiinsä, lyönyt päänsä ja muuttunut taikaiskusta normaaliksi ihmiseksi, jolla oli käytöstavat ja sydän oikealla paikalla.
Tai sydän ylipäätään.
"Kunhan hengailtiin", Ville vastasi, se veti tupakkaa aggressiivisesti posket lommolla. "Oisit tullu sinne."
"Miten vitussa? Mä olin maanpaossa Antonilta! Oliko sen vittu pakko tulla tänne? Se katto mua ku halpaa makkaraa, se on selvästi mulle vihanen siitä Saara-keissistä!"
"Mistä keissistä?" Allu kysyi, sen ääni sammalsi tosi vahvasti ja mua vähän huvitti, kun tajusin, etten ollut varmaan koskaan nähnyt sitä selvinpäin. "Menitkö sä panee sen muijaa?" se kysyi perään ja meinasi kompastua katukivetykseen.
"Öö haloo? Mä en salettiin olis enää tässä, jos mä niin oisin tehny!" Jesse huudahti. "Sen jätkän kädet on ku tykit ja selkä ku ladonovi, sehän pistäis mut samantien nippuun!"
Allu nauroi räkäisesti Jessen kuvailulle. "No mitä sä sit teit?"
"Psykan maikka arpo Saaran meitsin pariks ryhmätyöhön ja jätkä veti siitä herneet nenään."
"Ja siitä suuttu?" Allu kysyi. "Ihme pelle."
"Jep", Jesse komppasi. "Anyway, meni etkot ihan ohi sen takia! Hennaakaan ei teidän omat joukko-orgiat kiinnostanu ja se kiehnäs mussa jatkuvasti. Joo, imartelevaa, mut rajansa kaikella saatana. Se melkeen väkisin otti mut Ellun makkarissa ja suuttu, ku mä sanoin et en mä toisten sängyllä ala panemaan. Varsinkaan Elisan, jolle mä oon niin monesta jutusta velkaa ja jota kunnioitan ihan helvetisti", se puhui nopeaan tahtiin ja puhalteli savua ulos.
Mua puistatti. Henna oli niin vastenmielinen tyyppi ja mä ihmettelin miten Jesse ikinä oli päätynyt sen kanssa sänkyyn. Mä en oikeasti pystyisi elämään itseni kanssa, jos mä olisin hairahtanut johonkin niin kamalaan ihmiseen.
"Ota uus muija kierrokseen ja unoha se lortto, se on käyny jo kaikki läpi ja toivottavasti muuttaa kohta vittuun täältä ettimään uusia aluevaltauksia", Allu kommentoi harvinaisen suoraan. Mä en ollut varmaan koskana kuullut sen sanovan noin pitkää lausetta.
"Kenet mä nyt ottaisin? Kaikki täällä on joko varattuja tai uskovaisia tai sit mä oon jo ehtiny suututtaa ne mun ghostaamisella."
Mä en yhtään epäillyt Jessen sanoja. Kaikessa hurmaavuudessaan se vaikutti just sellaiselta jätkältä, joka teki noin.
"Ota Milja, se on vapaata riistaa nyt", Allu ehdotti.
"No hyi saatana, en mä sun jämiä ota!"
Mä kurtistin huvittuneena kulmia niiden jutuille, en oikein osannut kommentoida mitään. Mä en tiennyt kenestä ne puhui eikä mua totta puhuen kiinnostanutkaan. Mä en voinut keskittyä mihinkään, kun mua ahdisti mun ja Villen viileät välit. Mä olin mielessäni kuvitellut bileisiin siirtymisen erilaiseksi, mä olin kuvitellut meidän kävelevän sinne kahdestaan, käsi kädessä kesäillassa, mutta nyt meidän välissä oli kaksi jätkää, jotka retosteli naisseikkailuillaan enkä mä uskaltanut edes katsoa Villeen päin.
Harmitti niin paljon. Oli niin kaunis ilmakin, aurinko oli laskemassa ja asfaltti tuoksui kesältä.
"No? Mitäs hattaramuijalle kuuluu nykyään?"
Mä hätkähdin, kun Jesse veti yhtäkkiä mut kainaloonsa.
"Ihan hyvää", vastasin.
"Joko sä oot ilmottautunu meidän kouluun?" se kysyi leveästi hymyillen.
"Tilanne on vähä auki vielä", mä mutisin ja huomasin Villen sytyttävän jo varmaan kolmannen tupakkansa tälle matkalle.
Miten tämä meni tähän? Miten Henna sai näin ison muurin mun ja Villen välille muutamalla hassulla lauseella?
"Eikö sun isukki päästä sua lentämään kotipesästä?" Jesse kysyi edelleen letkeään sävyyn. "Haluutko et tehään sille Powerpoint-esitys Niemiharjun hyvistä puolista? Voidaan lisätä sinne meikäläisen alastonkuva!"
Mä hymähdin mielikuvalle. "Mahtava idea."
"Tai ku sun isä on kuitenki varmaan hetero, niin Hennan alastonkuva vois toimia paremmin. Se on sellanen kaikkien mielestä kuuma —"
"Voidaanko vittu puhua jostain muusta?" Ville ärähti kiukkuisena ja sai meidät kaikki hiljaisiksi.
Jesse katsoi parasta kaveriaan suu ammollaan. "No mikä sua nyt risoo?"
"Vituttaa koko Henna", Ville ähkäisi, vei sormiaan hiusten läpi kiukkuisena ja huokaisi perään. "Mä en jaksa jauhaa siitä. Vituttaa jo valmiiks, että se tulee tonne ja pyörii meidän kans ja sen kikatusta pitää kuunnella koko ilta."
Mua vähän pelotti, kun Ville oli niin huonotuulinen. En mä koskaan ollut nähnyt sitä sellaisena. Paitsi kerran silloin kolme vuotta sitten ja sekin liittyi Hennaan. Ville puolusti silloin mua ja Eveä, kun Henna puhui meistä ilkeästi ja lopulta Ville heitti sen pihalle.
Ehkä se oikeasti vaan vihasi Hennaa koko sydämestään.
"Okei okei, ei puhuta Hennasta", Jesse sitten sanoi ja kääntyi kohti Aleksia. "Keksippä sä Allu jotain mehevää jutunjuurta, ku oot kerranki onnistunu muodostamaan ainaki neljä ymmärrettävää lausetta", se vittuili ja repesi omalle jutulleen, minkä seurauksena Allu tönäisi sitä ja lopulta ne alkoi nahistelemaan siinä keskellä maantietä.
Ne oli kyllä niin hölmöjä.
Me jatkettiin Villen kanssa matkaa kaikessa hiljaisuudessa. Mä kiersin kädet vartaloni ympärille, ilta alkoi olla vähän viileä ja mun takki oli sadan metrin päässä Even kangaskassissa. Tuuli ujelsi mun kollaripaidan kankaasta läpi ja sai mun ihon kananlihalle.
"Onko sulla kylmä?"
Mä pudistin päätäni, vaikka selvästi mulla oli.
"Onhan sulla", Ville hymähti ja riisui nahkatakkinsa päältään. "Ota sä tää, mä kestän kyllä kylmää ihan hyvin."
Mä en voinut sille mitään, että mun huulilta karkasi spontaani nauru.
"Ai niinku sillon uintireissulla?"
"Pistä se takki nyt vaan päälles", Ville murahti, mutta ei pystynyt itsekään olla nauramatta.
Mä vastaanotin väljän biker-takin ja vedin sen päälleni. Vaikka takki oli kevyt, niin se oli silti lämmin. Siihen oli jäänyt Villen ihon lämpö ja mä kietouduin siihen tiukemmin ja mua itketti, kun se tuoksui niin vahvasti Villeltä ja tuntui halaukselta.
Me oltiin oltu vain parikymmentä minuuttia henkisellä tasolla kaukana toisistamme, ja mulla oli jo nyt kamala ikävä sitä ja meidän hölmöjä juttuja ja mä olisin vaan halunnut selittää sille kaiken ja halata ja pussata sitä.
"Helpottiko?"
Mä uskaltauduin katsomaan Villeä silmiin. Niissä aiemmin ollut jäätikkö oli alkanut sulaa pois ja tilalle oli tullut samaa pilkettä ja lempeyttä.
"Mikä?"
"Kylmyys?" Ville naurahti ja mua punastutti mun oma tyhmyys.
"Aa joo, kiitti."
Mä katsahdin taakseni. Jesse ja Allu oli lopettaneet painimisen, mutta ne oli jääneet sen verran jälkeen, että me saataisiin olla ainakin muutama minuutti rauhassa. Mä en tiennyt miten kaukana se bilepaikka oli, mutta mä en todellakaan halunnut mennä sinne ilman, että mä sain selittää mitä mä oikeasti vanhojentansseista ajattelin.
Mä en todellakaan halunnut Hennan pilaavan mun koko elämän ihaninta asiaa.
"Ville?" mä aloitin varovasti ja purin huultani jännittyneenä.
"Joo?"
"Uskothan sä mua, kun.. tai siis, kai sä tiiät, et mä en todellakaan halua tanssia vanhoja minkään Kuisman kanssa?"
Villen aataminomena liikahti, kun se nielaisi. Se oli ihan hämillään, se ei osannut odottaa, että mä alkaisin puhumaan enää koko jutusta ja se oli selvästi yllättynyt mun sanoista.
"Et vai?"
Mä pudistin rivakasti päätäni. Mä en tajunnut miten se voi tulla sille yllätyksenä, kun mä olin omasta mielestäni harvinaisen selvästi näyttänyt kuinka paljon mä Villestä pidin.
"Se kysy mua sen pariks muutama viikko sitten", kerroin ja vilkaisin vielä taakse tarkistaakseni, ettei Jesse ja Allu olleet saaneet kirittyä välimatkaa meidän välillä. "Mä olin siitä aluks ihan fiiliksissä, koska oon haaveillu prinsessapäivästä koko mun elämän enkä uskonu, että kukaan edes pyytäis mua. En mä sillon tienny, että se on Hennan serkku, tai no, en mä tienny siitä yhtään mitään muutakaan, en mä tienny millanen se on. Jos mä nyt saisin elää sen hetken uudestaan, niin mä en olis todellakaan suostunu heti. Oisin odottanu, että tutustun siihen ensin, koska mä olisin kieltäytyny."
Mä puhuin nopeasti, että mä ehdin kertoa kaiken oleellisimman. Ville katseli kenkiään ja nyökkäili varovasti mun sekaville lauseille.
"Sit sillon, itseasiassa tasan samana iltana törmään suhun siellä bileissä", mä mutisin hiljaisempaan ääneen. "Ja nyt mä oon tässä tilanteessa, missä mä vaan haaveilen, oikeesti niiiiin paljon, et saisin vaihtaa koulua ja pääsisin tanssimaan vanhat sun kanssa."
Mä en uskaltanut hengittää enkä katsoa Villeä, mun oli pakko kääntää katse asfalttiin.
"Tai siis", mä jatkoin, kun Ville ei sanonut mitään. "Tai en mä tiiä, tuntuis vaan ihan tyhmältä olla jonkun muun tanssipari, ku mä tykkään just susta niin hulluna."
Mä en tiedä kuuliko Ville edes mun sanoja, kun mä vaan mutisin nolona ja mun niskaa alkoi kuumottaa. Mua nolotti mun suorat puheet, mutta en mä voinut olla hiljaakaan. Mä halusin Villen tietävän kuinka paljon mä siitä pidin ja mua oikeasti pelotti, että se tekisi saman virheen kuin mä ja suostuisi jonkun summanmutikassa valitun niemiharjulaisen tytön tanssipariksi. Mun sydän halkesi kahtia pelkästä ajatuksestakin, että Ville seisoisi ryhdikkäänä jumppasalissa joku upea puku päällään, tatuoinnit paidankauluksesta pilkottaen ja sen vierellä olisi joku ihan toinen prinsessa.
Havahduin ajatuksistani, kun tunsin Villen kämmenen mun poskellani, kun se kohotti mun kasvoja sitä kohti.
"Saan vielä sydärin sun takias Oona", se sanoi, mä ehdin nähdä vilauksen sen hymyilevistä silmistä, kunnes se painoi spontaanisti huulensa mun huulille.
Voi luoja, miten mun sydän riehaantui.
Suudelma oli intensiivisempi kuin yksikään meidän aiemmista, se oli ihmeellinen ja taianomainen ja niin täynnä tunnelatausta, että mua huimasi. Mun oli pakko ottaa tukea Villestä, hapuilin sen toista kättä ja lomitin mun sormet sen sormien kanssa yhteen.
Mä kuulin taaempaa Jessen ja Allun vislaavan meille ja mun koko vartaloa värisytti.
Ville irroitti huulensa mun huulilta, mutta ei mennyt kauemmas. Meidän nenät kosketti, kun se piti otsaansa vasten mun otsaa, mä yritin katsoa sitä, mutta se piti silmänsä kiinni.
"Tuntuu ihan hullulta", Ville sanoi hiljaa. "Oikeesti, onko tää totta vai jotain unta?"
"Haluutko et nipistän?"
Ville avasi silmänsä, hymy näkyi vieläkin sen katseessa.
"Vittu sä oot ihana", se ähkäisi ja pussasi mun nenän päätä ja huulia. "Miks sä oot noin ihana?"
"En mä tiiä", mutisin hiljaa.
"Olitko sä tosissas?" se kysyi ja naurahti epäuskoisena. "Olitko tosissas, haluutko sä oikeesti tanssia vanhat mun kanssa?"
"Se on mun suurin unelma, Ville", mä sanoin hiljaa ja meinasin purskahtaa itkuun, kun se hymyili mulle niin onnellisena.
"Sama täällä, Oona."
Mun sisällä myrskysi hulluna enkä mä malttanut päästää sen kädestä irti. Mä tunsin niin vahvoja tunteita, aitoa onnellisuutta ja samalla myös voitonriemua siitä, että Henna oli epäonnistunut yrityksessään erottaa meidät.
Mä katsoin Villeä, sen huulille jäänyttä lilaa huulipunaa ja siinä hetkessä mä olin satavarma, ettei meitä voisi pysäyttää mikään.